Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

Category archive

Soolomatkailu

Matka omassa seurassa voi olla paras tapa tutustua omaan itseen ja myös ympäröivään maailmaan. Uskallatko hypätä matkalle aivan yksin? Mitä kannattaa ottaa huomioon suunniteltaessa soolomatkaa? Me kerromme sinulle parhaat vinkkimme ja potkaisemme takapuolelle innostuneen potkun vahvistamaan haluasi lähteä sooloseikkailemaan!

10 vinkkiä ensimmäiselle soolomatkalle

in Soolomatkailu by
soolomatka

Ensimmäistä kertaa yksin matkalle lähtö jännittää. Vaikka kuinka haluaisit lähteä seikkailemaan maailmalle, ensimmäisen askeleen ottaminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä. Päässä pyörii kaikkea mahdollista käytännön asioiden pahimpiin mahdollisiin pelkoihin.

Lue lisää

“Hello Madam, I love you” – Nainen ja pyörä yksin Iranissa

in Soolomatkailu by
Lotta Eriksson, yksin Iranissa

Kun lähdin pyöräilemään kesällä 2015 Tampereelta kohti Intiaa, mielessäni oli kaksi maata, jotka kiinnostivat minua enemmän kuin muut: Iran ja Pakistan. Lopulta päädyin pyöräilemään Thaimaasta Suomeen. Pakistaniin asti en ikinä…

Lue lisää

Maailmanympärimatka: Unelmasta todeksi

in Soolomatkailu by
maailmanympärimatka

Haaveiletko sinäkin maailmanympärimatkasta? Tarvitseeko sitä varten olla miljonääri tai suuri seikkailija tai seikkailijatar? Siitä on reilu seitsemän vuotta, kun huomasin ensimmäisen kerran haaveilevani maailmanympärimatkasta. Oikeasti en uskonut sen olevan toteuttavissa…

Lue lisää

Nainen, matkusta…vaikka sinun ei kyllä pitäisi!

in Soolomatkailu by
Nainen, matkusta yksin

Kuinka monta kertaa yksin matkustava nainen kuulee ventovieraan suusta lauseen: “sinun ei pitäisi matkustaa yksin”? Kerran viikossa? Kerran päivässä? Maasta riippuen ehkä jopa kerran tunnissa. Toisinaan syyttäväänkin sävyyn ihmiset vaativat…

Lue lisää

Soolomatkalla ei tarvitse olla yksinäinen

in Soolomatkailu by
soolomatkalla ystäviä

Miksi lähteä matkalle yksin? Eikö matkalla tule tylsää yksin? Miksi ihmeessä kukaan haluaisi matkustaa ilman seuraa, jos kokemukset ovat parhaita jaettuina? Ensimmäinen virallinen soolomatka on jännittävä. Muistan pelonsekaiset tunteeni, kun…

Lue lisää

Palaa Alkuun