Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

elokuu

Elokuussa eletään täysillä

by

Elokuu muistuttaa elämästä ja hieman synkästikin, elämän rajallisuudesta. Elokuu valmistelee luontoa talviteloille, hetki hetkeltä. Aurinko siirtyy luotamme kauemmas ja illat pimenevät.

Elo onkin asia, jota ei pitäisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Elo ja elämä kun voivat loppua hetkenä minä hyvänsä, siitä sain itsekin muistutuksen saadessani hiljattain sähköiskun maailman muka turvallisimmassa paikassa eli kotona. Onneksi muistutus oli vain säikäytys, ehkä tarpeellinenkin sellainen. Oman elämän peruspilarit pompsahtavat aina säikähdyksen hetkellä juuri oikeille paikoilleen ja jokainen tavallinenkin hetki saa uuden merkityksen.

Elo ja elämä on tässä ja nyt, nyt myös juuri alkaneen kuukaden nimi muistuttaa meitä siitä. Nyt on juuri oikea hetki miettiä, mitä ne omat unelmat ja tavoitteet olivatkaan. Jos olet jo pitkään haaveillut vaikka ensimmäisestä sooloreissusta tai ensimmäisestä Lapin vaelluksesta, tartu hetkeen ja anna mennä. Elo on nyt.

Elokuun aikana Seikkailijattarissa matkaillaan muun muassa New Yorkissa, kotimaassa ja Amsterdamissa. Kuukauden seikkailijatar vie meidät mukanaan luontoon ja kuukauden seikkailija keskelle Helsingin seurapiirielämää, jonne tie toi Etiopian ja Brasiliankin kautta. Rakkaus roihuaa suomalaisen ja espanjalaisen välillä ja kerromme teille myös mahdollisuuksista matkustaa perheen kanssa, vaikka maailman ympäri.

Upeita ja uusia juttuja on tulossa ja vanhempienkin juttujen arkisto alkaa selkiytyä ja sivustomme tietopankki kasvaa kasvamistaan. Annetaan elokuun tulla, eletään se täysillä!

Elon täyteisin terveisin,

Laura

 

Comments

Kommentit

It's only fair to share...Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0

Aitojen kokemusten spontaani ja fiilistelevä etsiskelijä, rinkka selässä tai matkailuauto alla. Elämyksiä janoava esteetikko, joka on onnellisimmillaan jossakin tunnelmallisten kahviloiden ja koskemattoman luonnon välimaastossa. Boheemi Berliini on kaupunkirakkauksista suurin, mutta tropiikin sielu lepää parhaiten palmujen alla. Lisää seikkailuja Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogissa.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

Latest from Pääkirjoitus

Palaa Alkuun