Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

Ijahis Idja

Alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis Idja ja Inarin yötön yö

in Kulttuuri/Suomi/Tapahtumat/Tuoreet by

Vuosia sitten kuulin jonkun puhuvan kaukana Lapissa tapahtuvista alkuperäiskansojen festivaaleista, Ijahis Idjasta. Tämä saamenkielinen sana houkutteli minua. Se kuulosti nimenä hyvin kauniilta ja mielikuvissa se maistui jollain tapaa yöttömältä yöltä, mystiseltä musiikilta ja saamelaisperinteiltä. Silloin päätin, että kerran tulisin päätymään näille pohjoisen festivaaleille.

Inarin kylä ja musiikin huumaa

Saavuin Ijahis Idjaan iltapäivän auringon aikaan. Olin pari tuntia aikaisemmin jättänyt Barentsin meren maisemat Norjassa taakseni ja ajelin hiljakseen Inarin kylään Juuttuanjoen ylitse. Katsoin, kun metsien mies violetissa villapaidassaan ja risuparrassa käveli siltaa pitkin huskyn näköisen koiransa kanssa ja hymyili. Jostakin tuli nuotion tuoksu, elokuisessa illassa oli syksyä. Risteyksessä seisoi kikattelevia teinityttöjä, aivan kuin missä tahansa muussakin maailman kylässä. Kylässä oli selkeästi odotuksen tunnelmaa. Olo Inarissa tuntui heti hyvin kotoisalta.

Joikun myötä teki mieli sulkea silmät ja lähteä vaeltamaan rauhakseen jäkälien keskelle tunturiin.

Ijahis Idja

Edessä olisi mielenkiintoiset kaksi päivää alkuperäiskansojen perinteistä ja modernia musiikkia esittelevillä festivaaleilla. Ohjelma tarjosi sisällöllisesti useampaakin musiikkityyliä; niin joikua, räppiä kuin punkkiakin. Omalla listallani odotetuin kuunneltava oli Siperian Altain tasavallasta kotoisin oleva Kai-kurkkulaulun mestarinainen Cheinesh Baitushkina, jonka esiintyminen oli spektaakkeli väreineen ja asuineen. Hänen laulutyylinsä on hyvin omintakeinen, syvään menevä ja jopa maskuliininen. Kuulosti kuin hänen laulunsa olisi tullut maan uumenista yhdistettynä luonnon ja eläinten ääniin. Millainen monilahjakkuus hän olikaan! Laulamisen ohessa Baitushkina soitti taitavasti harvinaisempia soittimia kuten topshuria (muistuttaa soinniltaan ja näöltään hiukan kitaraa).

Kai kurkkulaulaja Cheinesh Baitushkina by Markku Inkilä Ijahis Idja

Kuuntelijan näkökulmasta kurkkulaulu on transsinomaista ja sen seurassa voisi hyvin kuvitella vaipuvansa meditatiiviseen olotilaan. Baitushkinan mukaan kurkkulaululla voi kuulema leikata jopa lasia, enkä ihmettele − niin voimakasta se oli.

Festivaaleilla oli monta mieleenpainuvaa esiintyjää, joista kotiinkuunneltavaksi lähti ainakin norjansaamelaisen Marja Mortenssonin joikut. Niiden mukana rauhottui vahvan kurkkulaulumusiikin jälkeen. Joikun myötä teki mieli sulkea silmät ja lähteä vaeltamaan rauhakseen jäkälien keskelle tunturiin. Useat hänen joikunsa kertovat luonnon tärkeydestä ja poronhoidosta, Mortenssonin ääni oli uskomaton.

Ijahis Idja

Puku se naisen ja miehen tekee

Siellä festivaalialueen humussa tepastellessa koin jonkinlaista tuttuuden tunnetta. Tunnetta siitä, että alkuperäiskansoja yhdistää samanhenkinen olemus ja riitit kautta maailman. Täällä saamelaisten keskuudessa aistin samaa kuin olen aistinut vieraillessani alkuperäiskansojen alueilla Intiassa, Marokossa tai Borneon saaren uumenissa.

Ihmiset kantavat perinneasujaan samalla ylpeydellä, korut ovat massiivisia, värit ovat läsnä, miehillä on mukanaan tai yllään jotain maskuliinisuutta ilmentävää sekä esillä olevat symbolit kuvastavat ihmisen ja luonnon jatkuvaa yhteyttä. Festivaalien yksi ehdoton kohokohta olivatkin kaikki upeat saamenpuvut ja perinnekäsityöt. Erityisesti naisten yllä olevat Gáktit, saamelaisnaisten kansanpuvut upeine koruineen, olivat persoonallisella kauneudellaan viedä jalat alta.

Festivaalien yksi ehdoton kohokohta olivatkin kaikki upeat saamenpuvut ja perinnekäsityöt. Erityisesti naisten yllä olevat Gáktit, saamelaisnaisten kansanpuvut upeine koruineen, olivat persoonallisella kauneudellaan viedä jalat alta –Voi, tuli hiukan haikea olo siitä, ettei omassa kulttuuripiirissä ole enää säilynyt kansanpukujen loiste ja läsnäolo samassa mittakaavassa.

Monet nuoret naiset yhdistelivät niihin hauskasti pipoja ja lippiksiä, poronnahkaiset kengät eli nutukkaat loivat asuille viimeistellyn loppusilauksen. Teki melkein mieli astella kylän suutarille ja tilata itselle mukaan moiset nutukkaat. Niillä kelpaisi astella, mutta taitaisivat mennä meidän etelän vesitalvissa entisiksi. Nuoret olivat myös saaneet muokata kansapukuihin iltamenoihin sopivan tyylin ja niissä oli käytetty mitä ihanempia kankaita ja yksityiskohtia.

Festivaalit olivat selkeästi näyttäytymisen paikka, kerrankos kesään paikallisia ja lähikylien saamelaisnuoria on koolla näin paljon ja hyvä niin. Voi, tuli hiukan haikea olo siitä, ettei omassa kulttuuripiirissä ole enää säilynyt pukujen loiste ja läsnäolo samassa mittakaavassa. Lähtisitkö sinä ensi kesänä festareille kansanpuku tai kansallispuku yllä?

Jälkitunnelmia festivaaleilta

Toinen festivaali-ilta läheni loppuaan. Päätimme sen kuinkas muuten kuin festivaalijatkoihin. Ihastelimme elokuun hiljalleen pimenevää, yötöntä yötä, Inarinjärven rannalla ulkoilmakahvila GoAhtin porontaljapenkkeillä kuin arktisessa matkailumainoksessa konsanaan. Tosin kahvila oli jo tähän aikaan suljettu, mutta se ei estänyt nauttimasta jatkojen annista: nuotion loimusta ja uskomatonta mutta totta -revontulien himmeästä loisteesta öisellä taivaalla! Festivaalien päätös oli kuin tilattu.

Mikä Ijahis Idja?

Festivaalien yksi tarkoitus on ylläpitää saamelaista kulttuuria. Ijahis Idja on ennen kaikkea saamelaisten oma, ja koko perheelle suunnattu festivaali. Perinteistä kotaa porotaljapenkeillä ja pannukahvitarjoiluilla ei näiltä festareilta löydy, ne kuuluvat enemmän turistibussien taukopaikkoihin. Taisin kuitenkin hiukan odottaa mahdollisuutta tutustua festivaaleilla saamelaisuuteen ja kansaan, jonka elämä on hyvin tuntematonta ja mielenkiintoista. Tällainen tapahtuma voisi tarjota oivan alustan interaktiivisuuteen ja vuoropuheluun etenkin saamelaisten elämän nykytilanteesta. Tähän toki on Lapin matkaajalla oma-aloitteisesti mahdollisuus saamelaismuseo Siidassa sekä festivaali-alueen yhteydessä sijaitsevassa kulttuurikeskus Sajoksessa. Ja se paras tapa on tietenkin mennä ja tutustua itse Saamenmaan asukkaisiin.

Lukuvinkki: Inarin matkasta ja Inari-fiiliksistä lisää myös Lauran blogissa.

Kuvat: Ijahis Idja lapsi, saamelaismiehet  ©Jasim Sarker, FotoKioski

Kuvat: Ijahis Idja Cheinesh Baitushkina ©Markku Inkilä

Muut kuvat: ©Carita Ylikippari


Inspiroidu saamelaisista kansanpuvuista, käsitöistä, vaikuttamisesta ja arkielämästä pohjoisessa Instagram #gákti365

#gákti365 on Inarilaisen Sunna Valkeapään lasneeraama projekti, jonka myötä hän pitää vuoden jokaisena päivänä yllään lapinpuku gáktia ja tuo samalla valokuvien kautta julki saamelaisuuden arkea.

 

Comments

Kommentit

It's only fair to share...Share on Facebook
Facebook
20Share on Google+
Google+
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Hakeutuu luontoon seikkailemaan aina kun voi, niin Suomessa kuin ulkomailla. Metsä saa ihmeitä aikaan, rentouttaa ja luonto yllättää aina. Rakastaa nokipannukahveja kannon nokassa. Toiminnallinen seikkailijatar, joka haluaa mukaan ihmisten arkeen ja tutustuu mielellään paikallisiin ihmisiin.

1 Comment

Vastaa

Your email address will not be published.

*

Latest from Kulttuuri

Matkapäiväkirja värein

Oletko miettinyt koskaan merkitä ylös värejä, joita kohtaat matkoillasi? Aloin miettiä aihetta,
Palaa Alkuun