Retriitit maailmalla ovat suosittu tapa sukeltaa joogan ja meditaation maailmaan. Parhaimmillaan jooga- ja meditaatioretriitti voi olla transformatiivinen kokemus, matka omaan itseen. Anna löysi jooga- ja meditaatioretriitiltä paitsi pulppuavaa inspiraatiota säännölliseen harjoitukseen, myös kadoksissa olleen elämänilon.
Seison liikennevaloissa ja katson hymyillen, kun lokkiparvi tappelee keskellä suojatietä leipäpalasesta. Yleensä kävelen tiedottomasti töihin jälkeenpäin edes matkaa muistamatta, ajatusten pyöriessä päivän aikatauluissa ja muissa turhuuksissa. Tänään päätän kävellä eri reittiä kuin normaalisti ja syöksyä kujille, joilla en normaalisti seikkaile. Aurinko pilkottaa pilvenpiirtäjien välistä, kaupunkini on kaunis.
Jooga-ja meditaatioretriitistä Kambodzassa on aikaa jo yli kuukausi. Palasin kotiin energisoituneempana ja inspiroituneempana kuin koskaan. Olen meditoinut ja joogannut, tanssinut ja laulanut, ostanut ukulelen ja huudattanut musiikkia stereoista kuin teini-ikäinen. Ruvennut myymään turhaa tavaraa. Mies on katsonut vierestä epäilemättä miettien, nytkö se viimeinenkin mutteri putosi päästä pois.
Ennen matkaa olin turtunut rutiineihini, vaikka en sitä silloin ymmärtänytkään. Tein töitä, kokkasin illallisen ja tuijotin aivottomana telkkaria. Vaikka kuinka join kahvia tai vaihtoehtoisesti en juonut, jatkuvaa väsymystä ei vienyt pois mikään. Väsymys alkoi olla niin kokonaisvaltaista, että se oli jo pitkään häirinnyt jokapäiväistä elämää.
Pitkästä aikaa tunnen syvää inspiraatiota, tunnen olevani läsnä, tunnen olevani elossa.
Uskoin, että jos vaan lepään riittävästi, liikun ja syön oikein, elämä jonain päivänä voittaa. Mutta hyvinvoinnin reseptiin kuuluu muutakin kuin lepo, liikunta ja ravinto. En tiedä, oliko muutos pelkästään retriitin ansiota vai retriitin yhdistettynä kunnon lomaan. Tiedän vain sen, että vaikka olen nukkunut vähemmän, energiaa riittää enemmän kuin vuosikausiin. En tiedä tarkkaan mikä puuttuva salainen ainesosa oli, mutta jostain sieluni sai kipeästi tarvitsemaansa ravintoa. Pitkästä aikaa tunnen syvää inspiraatiota, tunnen olevani läsnä, tunnen olevani elossa.
Hariharalayan jooga- ja meditaatioretriitti ei ole pelkkää joogaa, hengitystä ja meditaatiota. Hariharalayassa opetetaan integraalijoogaa, jolla tarkoitetaan kokonaisvaltaista joogaelämäntapaa, jossa ollaan läsnä tässä hetkessä. Sillä tämä hetki on ainoa asia, mitä meillä on.
Opimme olemaan läsnä, hiljentymään ja palaamaan omaan itseemme.
Vietimme viikon luonnon helmassa kulkien paljain varpain. Elektroniset laitteet ja kellot unohdimme viikoksi. Kun oli aika herätä, syödä tai meditoida, gongin kumahdukset kutsuivat meidät paikalle. Opimme olemaan läsnä, hiljentymään ja palaamaan omaan itseemme. Opimme myös toisistamme. Eräässä harjoituksessa tuijotimme toisiamme syvälle silmiin, kunnes kaikki ennakkokäsitykset rapisivat ja jäljelle jäi vain sydän, sielu, miksi sitä haluaakaan kutsua. Toinen sinä.
Opimme löytämään taas sisäisen lapsemme. Aikuistuessamme menetämme paljon hyviä piirteitä lapsuudesta. Oma sisäinen perfektionistini on esimerkiksi estänyt päästämästä luovuutta ja leikkisyyttä kunnolla valloilleen. Jos en koe olevani tarpeeksi hyvä, miksi laulaisin, tanssisin tai piirtäisin? Ymmärsin, etten tee sitä muita varten, vaan itseäni.
Arjen keskellä on helppo jämähtää rutiineihin ja huomata myöhemmin, kuinka päivät ja vuodet ovat kuluneet ohi niitä edes huomaamatta. Vietämme koko elämämme omien päänsisäisten tarinoidemme ansassa, juosten karkuun ja jahdaten kuka mitäkin, mielen ollessa jakautunut joka ilmansuuntaan. Odottaen onnea. Ja koko ajan onni on tässä hetkessä.
Viikko retriitillä Kaakkois-Aasiassa ei tee kenestäkään valaistunutta joogia. Itse sain kuitenkin paljon enemmän irti, kuin mitä lähdin hakemaan. Kun kerrankin pysähtyy ja hiljentyy, kääntää katseen sisäänpäin, parhaimmillaan retriitillä voi tehdä tärkeitä oivalluksia. Löytää kenties vaikka sen kadoksissa olleen elämänilon.