kotona luonnossa erämaja

Luonnossa olen kotona

Kerro kaverille!

Rakastan sitä fiilistä, kun on säätänyt rinkan selkäänsä tai sukset jalkaaansa, ja viimeiset rakennukset etääntyvät askel askeleelta. Olen luonnossa, olen liikkeellä, olen kotona.

Ihmisen on hyvä olla siellä, missä on mahdollista olla vahvin ja onnellisin versio itsestään. Voi kulkea sinne, minne nenä näyttää tai seurata reittiä, jos ei jaksa suunnistaa tai miettiä minne kulkisi. Moni jakaa kanssani tunteen siitä, että on kotonaan luonnossa.

Paluu rakennettuun ympäristöön jo lyhyidenkin retkien jälkeen vaatii totuttelua. Äänet tuntuvat kovilta, ääriviivat liian suorilta. Toisaalta paluu kaupunkikotiin on yleensä mukavaa varsinkin kylmempinä vuodenaikoina, enkä ole enää niin herkkä ahdistumaan paluusta kuin vielä muutama vuosi sitten. Koteja voi olla monta, ja niissä elämisen yhteensovittaminen on usein tarpeellista. Olen kiitollinen siitä, että minun on mahdollista olla usein siellä, missä tunnen olevani kotona.

Helmikuu_kotona

Seinättömän elämän ainekset

Miten muokata elämäänsä niin, että korvessa voi rötvätä iät kaiket ja vieläpä kutsua sitä kodikseen? Sellaiset ei-materiaaliset puitteet, kuin aika, tunne ja motivaatio ovat varmaankin tärkeimpiä. Jos aika ei muuten riitä, voi vaikka hankkia ammatin, joka sopivasti edistää elämäntapametsittymistä. Voi myös muuttaa jonnekin, missä luonto alkaa, kun avaa oven, tai olla liikkeellä menemättä koskaan ovesta sisään pysyvästi. Samanhenkinen seura on toki mukavaa, mutta jos sitä ei satu löytymään, voi viihtyä yksinään.

Teltta on kelpo makuuhuone, ja hiukan isompi sellainen toimii myös olohuoneena ja keittiönä.

Käytännön tarvikkeista teltta, makuualusta ja makuupussi ovat melkeinpä välttämättömyyksiä, mikäli aikoo viettää eräilemässä päiväkausia putkeen kastumatta ja kylmettymättä. Teltta on kelpo makuuhuone, ja hiukan isompi sellainen toimii myös olohuoneena ja keittiönä. Toki luonnossa voi yöpyä laavussa, autiotuvassa, riippumatossa, lumikammissa, kuusen alla tai rantakalliolla omien mieltymysten ja kohteen asettamien rajoitteiden ja mahdollisuuksien mukaan. Ihminen ei loppujen lopuksi tarvitse paljoakaan, lähinnä ruokaa, unta, lämpöä ja turvaa.

Helmikuu_ulkoilmakeittiö

koti ulkona erämaja

Yöpymiskamppeiden lisäksi omaan retkikotiini kuuluvat kiinteästi myös pieni näppärä kaasukeitin ja muu keittiörompe: puukko, ensiaputarvikkeet, otsalamppu ja telttavalaisin, joka toimii myös varavirtalähteenä. Niin paljon en ole vielä kaivannut totaalimetsittymistä, etten tarvitsisi virtaa selatakseni makuupussissa Tin… Instagramia. Puhelimessa on myös kamera, joten varavirran riittävyys pitemmillä reissuilla on hyvä miettiä etukäteen. Ei-välttämättömien, mutta tarpeellisten tavaroiden listoja on jokaisella omansa, ja niiden sisältö riippuu paljolti siitä, mitä kulloinkin on tekemässä ja millaisissa olosuhteissa.

Kokemus opettaa selviytymään — ja viihtymään paremmin

Eräelämässä minua viehättävät olemisen helppous, vapaus ja luonnonympäristöjen lumoava kauneus. Ei luonto toki aina ole auvoisa ihmemaa, jossa linnut laulvat ja purot solisevat. Kun rämpii Norjassa ylös vuorenrinnettä, räntää sataa vaakatasossa ja tuuli pieksee naamaa, voi kysyä itseltään, miksi en voisi olla kotonani jossain, missä ilmasto olisi leudompi, meri sinisempi ja punaviini halvempaa. Olisihan sitä luontoa sielläkin vaikka millä mitalla.

Ehkä eniten olen pelännyt telttaillessa, kun ukkosmyrsky nousi Gobin autiomaassa ja toisen kerran Sichuanin vuoristossa.

Joskus olen myös ollut peloissani. Olen pelännyt, että en löydä lumimyräkässä kämpälle ennen pimeää. Olen pelännyt kaatumista väärässä paikassa ja lumivyöryjä vuoristossa. Ehkä eniten olen pelännyt telttaillessa, kun ukkosmyrsky nousi Gobin autiomaassa ja toisen kerran Sichuanin vuoristossa. Pidän ukkosesta, mutta kyseisinä öinä olin ympäristöissä, jotka olivat itselleni täysin uusia ja tuntemattomia. Valvoin makuupussissa peläten salamaniskua, megatulvaa ja maanjäristystä – ja paremmasta teltasta haaveillen.

Helmikuu_extrakuva_juuret

Kokemuksen kautta oppii ymmärtämään olosuhteita ja toimimaan niissä turvallisesti. Jos minut tiputettaisiin keskelle sademetsää, savannia tai aavikkoa, olisin todennäköisesti aika pihalla, vaikka varusteet olisivat kohdillaan. Kysyisin neuvoa paikallisilta ja kokeneemmilta, kokeilisin ensin pikkuisen ja sitten enemmän. Olen suhtautunut luonnossa liikkumiseen aina nöyrästi ja kunnioituksella. Ihmisen ei mielestäni ole edes välttämättä tarkoitus mennä joka paikkaan, etenkään sellaisiin, joissa selviytymiseen tarvitaan paljon apuvälineitä tai ekosysteemi voi haavoittua ulkopuolisista.

Nuuskamuikkuselämän ilot ja surut

Olen viihtynyt luonnossa aina, ja luonto on liittynyt kiinteästi elämänvalintoihini. Onnekseni kasvoin maalla ja sain rymytä koko lapsuuteni kotinurkilla ja lähimetsissä. Lapsuudenkotini on edelleen paikka, jossa käydessäni sanon meneväni kotiin, ja josta vastaan olevani kotoisin. Ensimmäisen monen päivän vaelluksen tein äitini kanssa täyttäessäni 18, ja patikoimme mutkien kautta Luostolta Pyhälle. Sittemmin kouluttauduin eräoppaaksi, ja sitä seuranneina vuosina sain vaeltaa, hiihtää ja seikkailla niin paljon kuin pystyin ja jaksoin, ilokseni myös työkseni.

Helmikuu_maisema Lyngenissä

Noina vaellusvuosina rakastin vapautta ja tunsin olevani kotona siellä, missä milloinkin olin. Toisaalta olin levoton enkä viihtynyt pitkään oikein missään. Tein talvisin opashommia Lapissa, kesäisin työskentelin kotiseudullani, välillä reissasin Aasiassa. Palasin myös jojona Turkuun viimeistelemään opintojani. Lähes kaikki tarvitsemani mahtui vanhaan harmaaseen volkkariin, ja kysymykset asuinpaikasta kuittasin hymähtämällä, että asun varmaan autossani. Epäilin olevani muiden silmissä melkoinen taivaanrannanmaalari, enkä arvostelun pelossa uskaltanut avata nuuskamuikkustouhuani tuntemattomille.

Tällä hetkellä minulla on kiva kaupunkikoti, jossa asun sekä helppo vastaus siihen, mitä teen. Samalla tunnen edelleen vahvaa kuulumattomuutta suorien kulmien ympäristöön ja hienoista kammoa neljää seinää kohtaan. Kaipaan jatkuvasti niihin toisiin koteihin: metsään, maalle ja vuorille, minne milloinkin. Käyn retkeilemässä ja kiipeilemässä, reissaan kun kerkiän. Jos en pääse kauemmas, vietän ystävieni kanssa öitä laavuilla ja mökkeillen. Retkien jälkeen venytän vaatteiden pesua viimeiseen asti, koska pidän niihin tarttuneesta savun tuoksusta. Pohdiskelen ja keskustelen usein arvoista ja erilaisista tavoista mahdollistaa liikkuva elämäntapa. Luen ihailemeni rohkeiden reissunaisten blogeja ja haaveilen hiukan edellistä isommasta volkkarista.

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top