Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

sansibar

Tungosta paratiisissa – miten matkailu ja luonnonsuojelu vaikuttavat paikallisväestöön Sansibarilla?

by

Sansibarin trooppiselle saarelle saapuessa kuumankostea ilma hellii ihoa. Rukouskutsut kaikuvat minareeteista pääkaupunki Stone Townin kapeilla kujilla, ja samaan aikaan palmut huojuvat saaren paratiisirannoilla. Tunnelma on yhtä aikaa itämaisen mystinen ja afrikkalaisen letkeä. Tansanian kanssa liittovaltion muodostava Sansibarin saaristo on suosittu matkakohde ja seikkailijalle täynnä ihmeitä sekä nautintoja. Paikallisväestön elämään tutustuessa paratiisin kiiltokuvapinta kuitenkin rapisee, ja alkaa vaikuttaa siltä että saarilla eletään kahdessa täysin erilaisessa maailmassa. Kontrasti Sansibarin rinnakkaistodellisuuksien – paikallisten ja turistien todellisuuksien – välillä on pelottavan suuri.

Matkustin Sansibarille vuodenvaihteessa 2014-2015 tekemään vapaaehtoistyötä kehitysyhteistyöhankkeen parissa. Reissu tarjosi minulle näköalapaikan yhteenkietoutuneisiin kehityskysymyksiin, joista kirjoitin myös ammattikorkeakoulun opinnäytetyöni: luonnonsuojeluun ja paikallisten elinkeinoihin, joihin vaikuttaa vahvasti saarten rajallinen pinta-ala. Sansibarilla viettämäni kuukauden aikana ehdin pohtia näitä asioita myös matkailun näkökulmasta, olinhan itsekin viikonloppuisin turistin roolissa. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta kestävämmät elinkeinot ja eettisemmät matkailutavat voivat parantaa tilannetta myös Sansibarin maaseudulla.

seikkailijattaretsansi5

Kun turismi ottaa, mutta ei anna

Matkailijalle Sansibar tarkoittaa useimmiten valkohiekkaisia rantoja, kristallinkirkasta vettä, ylellisiä resortteja tai rantabungaloweja, kattoterasseja, rentouttavia aktiviteetteja kuten leijalautailua tai sukellusta sekä suurimmaksi osaksi muiden länsimaalaisten kansoittamia rantabileitä. Erityisen paljon vaiherikkaan historian omaavilla saarilla käy häämatkaansa viettäviä pariskuntia ja italialaisia turisteja, joille Sansibar on kuin Kanarian saaret suomalaisille. Sansibarin 1,3 miljoonalle asukkaalle arki on kuitenkin usein kamppailua selviytymisestä ja toimeentulosta. Väestö kasvaa kolmen prosentin vuosivauhtia ja asukastiheys Sansibarilla on jo nyt noin 530 asukasta per neliökilometri (vertaa Suomi alle 18). Suunnilleen puolet sansibarilaisista elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella, ja samaten puolet saarilla kulutetusta ruoasta joudutaan tuomaan muualta, sillä saarilla ei ole tarpeeksi viljelytilaa kasvavan väestön ja matkailijajoukkojen ruokkimiseen. Tämä nostaa ruoan hintaa ja heikentää paikallisten ruokaturvaa.

Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa eletään usein pienviljelystä. Silti varsinkin Sansibarin pääsaaren, Ungujan, itäosien kivisillä korallimaannosalueilla viljely on vaikeaa. Suurin osa viljelykäyttöön edes joten kuten sopivasta maasta on jo jonkun käytössä, eikä maapläntin hankkiminen olisi muutenkaan helppoa byrokratiakiemuroiden vuoksi. Lähistöltä taas joku länsimainen miljonääri oli juuri ostanut kolmen kilometrin mittaisen kaistaleen rantaviivaa rakentaakseen siihen jälleen uuden resortin. Onkin lievästi sanottuna kyseenalaista, että turisteille rakennetut ulkomaalaisten omistamat hotellikompleksit vievät jo valmiiksikin vähäistä maa-alaa sansibarilaisilta. Tiedostavankin matkaajan on helppo tuudittautua siihen kuvitelmaan, että kunhan käyttää suihkun vettä säästeliäästi, ei haaskaa ruokaa eikä laita rahojaan mihinkään kyseenalaiseen, ei kehitysmaahan matkustaminen vahingoita ketään. Mutta kuinka moni Sansibarin paratiisirannoille matkaava reissaaja tulee ajatelleeksi, miten laajasta vaikutusten vyyhdistä lopulta on kyse? Maa-alaa vievän resortin tukeminen on suorassa yhteydessä köyhän paikallisväestön arjesta selviytymiseen.

seikkailijattaretsansi6

Hotellikompleksien myönteiset vaikutukset ovat vähissä. Harva maaseudulla asuva sansibarilainen hyötyy saarille suuntaavien turistien rahoista millään tavalla, sillä hotellien ja ravintoloiden työntekijätkin tulevat usein Tansanian mantereelta, missä alan koulutusta ja englanninkielen osaamista on enemmän. Turistin voi olla vaikea huomata eroa, mutta sansibarilaisten ei. Ne sansibarilaiset, jotka matkailun parissa työskentelevät, tekevät työtään kausittain joutuen turvautumaan osan vuotta muihin töihin. Jotkut paikalliset taas kaupustelevat rannalla hedelmiä, matkamuistoja tai palveluita tai pyörittävät ravintolaa. Sansibarin pääkaupungissa Stone Townissa sentään on enemmän paikallisten, mutta myös mantereelta tulleiden tansanialaisten pitämiä putiikkeja.

Kuinka moni Sansibarin paratiisirannoille matkaava reissaaja tulee ajatelleeksi, miten laajasta vaikutusten vyyhdistä lopulta on kyse?

seikkailijattaretsansi4

Luonnonsuojelun kaksiteräinen miekka

Tein itse muutaman vuoden ajan vapaaehtoistyötä Sustainable Forest Use and Food Security –projektille eli SUFO-projektille, joka tähtäsi sansibarilaisten elinkeinoryhmien toiminnan ja tuottavuuden tukemiseen ja kehittämiseen Sansibarin maaseudulla. Projekti oli Turun Maantieteellisen Seuran ja Sansibarin hallituksen alaisen metsäosaston DFNR:n välinen kehitysyhteistyöhanke, joka päättyi vuoden 2015 lopussa. Perimmäisinä tavoitteina oli suojella Sansibarin pääsaaren pohjoisosan ainoaa luonnonmetsää Kiwengwa-Pongwea ja parantaa saarten ruokaturvatilannetta kestävämpien elinkeinojen ja ruoantuotannon tukemisen kautta. Tuettujen 27 elinkeinoryhmän toimialoja olivat mm. maanviljely ja peltometsäviljely, taimitarhat ja puunistutus, simpukoiden ja merilevän kasvatus, vuohenmaidon ja hunajan tuotanto sekä ravintolanpito. TMS:n nettisivuilta löytää lisää tietoa hankkeesta. Pääsinkin projektin puitteissa matkustamaan itse Sansibarille tekemään projektin monitorointia eli sen edistymisen ja vaikutusten seurantaa. Tämän vuoden alusta rahoituksen sai myös SUFO-projektin kolmivuotinen jatkohanke KIPPO, joka tähtää kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen ja paikallisten yhteisöjen osallistumiseen samaisen metsän suojelemiseksi. Voit osoittaa tukesi hankkeelle ja lukea lisää täällä!

seikkailijattaretsansi7

Ympäristön- ja luonnonsuojelu ei voi onnistua, jos alueen ihmisillä ei ole mahdollisuuksia elää kestävällä tavalla. Suomi ja muut länsimaat ovat tästä erittäin hyviä esimerkkejä – ilmastonmuutos sen kuin kiihtyy ja monet lajit uhanalaistuvat. Suomessa köyhinkin toimeentulotuella elävä kuluttaa luonnonvaroja yli maapallon uusiutusmiskynnyksen, koska yhteiskuntamme perustuu siihen. Sansibarin tapauksessa taas monien päivittäinen toimeentulo riippuu paitsi perheen viljelmistä myös puusta, jota on pakko hakea suojellusta ja pala palalta katoavasta metsästä, mikäli ei ole mahdollisuutta kasvattaa omia puita takapihallaan. Esimerkiksi ruoanlaitto tapahtuu useimmiten polttopuilla, joten ne ovat silkka välttämättömyys. Moni elää ilman sähköä ja muutkin energianlähteet ovat useimmille liian kalliita.

Vaikka metsän uhanalaisuus ei sinällään ole paikallisten syytä, kohdistuu pieneen metsään nykyisellään aivan liikaa hakkuupainetta. Metsän olemassaolo on kuitenkin tärkeää niin raaka-aineiden saatavuuden jatkumisen, biodiversiteetin kuin vesiolosuhteidenkin kannalta. Trooppisten metsien kadotessa katoavat myös monet eläin- ja kasvilajit, ja mikroilmastosta tulee usein kuivempi ja maaperästä köyhempi. Sansibarilaiset itsekin monesti totesivat, että ilman metsää ei välttämättä ole elämää. Lyhyellä tähtäimellä metsän välttämätön suojelu ja puunhakkuun kieltäminen voivat vaikeuttaa heidän arkeaan entisestään, ja maailmasta löytyy varmasti useita esimerkkejä paikallisväestön ja luonnonsuojelun välisistä konflikteista. Tulevaisuuden turvaamiseksi on kuitenkin löydettävä muita vaihtoehtoja kuin metsän liikakäyttö.

seikkailijattaretsansi3

Kestävämpiä elinkeinoja ja matkailua Sansibarilla

Jo päättyneen SUFO-projektin aikana siihen osallistuneiden ihmisten elinkeinojen tilanne koheni: vaikka osalla ryhmistä oli ongelmia ja epäonnea elinkeinonsa kanssa, leijonanosalla meni silti paremmin kuin ennen projektin aloittamista. Se on tietenkin positiivista niin heidän itsensä kuin Kiwengwa-Pongwen metsän ja koko alueenkin kannalta. Muutkin kyläläiset voivat nyt seurata menestyvien ryhmien esimerkkiä ja alkaa tuottaa esimerkiksi puuntaimia tai hunajaa, mikä voi johtaa paitsi suurempiin tuloihin myös metsänhakkuun vähentymiseen ja suojellun metsän elpymiseen. Toivon mukaan tämä kehitys tuleekin jatkumaan. Alueella olisi myös potentiaalia saada tuloja kestävästä turismista.

Muualla Sansibarilla voi jo nähdä hyviä esimerkkejä matkailun yhdistämisestä luonnonsuojeluun. Saaren suurimmasta jäljellä olevasta metsäalueesta, Jozani-Chwaka Bayn kansallispuistosta, on onnistuttu rakentamaan toimiva suojelualue, jonka kanssa paikalliset ovat sujut ja joka tarjoaa matkailijoita kiinnostavia elämyksiä mangrovemetsässä ja viidakossa. Metsä on tärkeä elinalue uhanalaisille sansibaringueretsa-apinoille (Zanzibar red colobus) ja muille eläimille.

seikkailijattaretsansi2

Miten minä voin seikkailijattarena vaikuttaa?

Kohti kestävämpää elämäntapaa pyrkivän matkailijan kannattaa ensisijaisesti pohtia omien reissujensa jättämiä vaikutuksia paikallisten todellisuuteen, sillä ne voivat olla monimutkaisia ja yllättäviä.  Kun nämä tiedostaa, kannattaa välttää välillisenkin harmin aiheuttamista ja suosia eettisempiä tapoja matkustaa. Esimerkiksi Sansibarille matkustaessa kannattaa ostaa palveluja yrityksiltä, jotka ovat paikallisten omistuksessa – ja nimenomaan suosia siellä sansibarilaista, ei mannertansanialaista saati sitten ulkomaalaista liikettä, tuotetta tai palvelua. Kannattaa ehkä valita majapaikka, joka ei valtaa kilometreittäin maa-alaa, ja ostaa paikallisesti tuotettua ruokaa. Tämän kaiken selvittäminen saattaa vaikuttaa työläältä, mutta mitäpä sitä ei paremman maailman, puhtaan omantunnon ja aidosti paikallisen matkakokemuksen eteen tekisi? Paikalliset tuotteet ovat sitä paitsi usein edullisempia kuin tuontitavara. Esimerkiksi kypsän mangon syöminen valkoisella hiekkarannalla on jo itsessään palanen luksusta, eikä keneltäkään pois, joten kestävämmän matkailun ei tarvitse kuitenkaan olla kituuttamista ja kärsimistä. Suosittelenkin viettämään resorttilomat muissa kohteissa ja antamaan Sansibarin oman viehätyksen varastaa palan sydämestäsi.

Entä olisiko sinulla antaa pala ajastasi reilumman maailman eteen, matkalla tai kotona? Mitä sitten voisit tehdä? Olen sitä mieltä, että järjestötoimintaan osallistuminen ja vapaaehtoistyö kannattaa, jos haluaa vaikuttaa maailman asioihin. Etenkin, jos on mahdollisuus matkustaa edistäen samalla itselle tärkeitä asioita, kuten omassa tapauksessani luonnonsuojelua, kestävää viljelyä, ravintoasioita ja tasa-arvoa. Maksullinen voluntourism ei kuitenkaan välttämättä vaikuta positiivisesti muuhun kuin sitä tarjoavan yrityksen pankkitiliin, joten sen kanssa kannattaa olla vähintäänkin tarkkana, sillä kyseenalaisia esimerkkejä löytyy. Etenkin globaali Etelä tarjoaa loputtomasti seikkailijattaria ja seikkailijoita houkuttelevia mahdollisuuksia vaikuttaa ainakin näennäisesti omalla työpanoksella milloin mihinkin orpolapsista villieläinten suojeluun, mutta muista tutkia niiden taustat tarkasti – etenkin, jos olet itse maksavan asiakkaan roolissa vapaaehtoistyöhön lähtiessäsi. Suositeltavaa on myös valita sellainen ala, jossa sinulla on jo valmiiksi osaamista, sillä näin saat eniten aikaan. Jos olet esimerkiksi sairaanhoitaja, olet luultavasti taidoillasi enemmän avuksi vaikkapa kansainvälisen apujärjestön kenttäsairaalassa kuin kyläkoulun rakennustyömaalla.

Voit ryhtyä toimiin myös kotona Suomessa, sillä joka paikkakunnalta löytyy varmasti mahdollisuuksia oikeudenmukaisemman maailman puolesta toimimiseen – ja joskus sitä kautta pääsee jopa reissuun. Esimerkiksi Kepan sivuilta löytyy Osallistumiskone, joka näyttää listan mahdollisuuksista lähelläsi.

seikkailijattaretsansi1

Matkakohdetta ja majoitusta valitessa kannattaa siis pitää mielessä monimutkaisetkin syy- ja seuraussuhteet. Koskematon luonto on yksi upeimpia elämyksiä ja arvokkaimpia asioita mitä maailmasta löytyy, joten pyritään suojelemaan sitä kaikin tavoin. Sansibarilla saatat suojella luontoa tukemalla paikallisväestön elinkeinoja, ja muualta maailmasta löytyy varmasti omat vastaavat esimerkkinsä. Jokaisen tekoja, isoja tai pieniä, tarvitaan.

Sansibarilaisetkin sen tietävät: Jifya moja haliinjiki chungu. One stone will not support a cooking pot.

Comments

Kommentit

It's only fair to share...Share on Facebook37Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0

Kamera kaulassa reissaava luonnonlapsi, ympäristö- ja kehitysyhteistyön ammattilainen sekä oman elämänsä löytöretkeilijä. Rakastaa vuoria, Atlanttia ja erikoisia puita. Tie on johdattanut lähes jokaisen sulan mantereen kautta portugalilaiselle sukutilalle asumaan. Onnellisimmillaan vaelluspolulla, bussimatkalla tuntemattomaan tai sormet puutarhan mullassa.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

Latest from Pintaa syvemmältä

Palaa Alkuun