Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

Matkapahoinvointia: Päivieni hehku

by

Tapahtuvi toissa viikolla, jotta laskeudun tokkuraisena huonosti nukutun yön jälkeen ylisiltäni havaitakseni huoneitteni suorastaan tulvivan syksyä säikähtäneitä kuhnureita. Miesparvet surraavat ja syöksähtelevät neuvottomina, mutta selkeästikin äkämystyneinä eteisen ja keittiön väliä. Huoli pois ja kukka rintaan pojat, kuningatar on herännyt kauneusuniltaan ja laskeutunut jälleen keskuuteenne! Yritän keittää kahvia, laihoin tuloksin. Vihaan lirua kahvia ja kaadan seuraavan satsin kuumat vedet kädelleni. Vieraaseen ympäristöön tunkeutuneen pisteliään yhteisön keskellä operoiminen ei ole kovin helppoa. Nyt muistan poikanikin soittaneen aamutuimaan: ”Äiti, pakenin kouluun, talo on täynnä ampiaisia.” Niinhän se olikin. Ei olisi pitänyt nousta, vaan pakoilla parvella hämäräntuloon asti, kuin mikäkin lainsuojaton. Eteisen ovessa on teinipojan mentävä aukko. Laps’rukka on paennut henkensä edestä, klassisesti piirrettyjen filmien tyyliin. Kahvinkeitto saa nyt olla, on sijoitettava ryöstöhintaiseen aamukahviin Ullanlinnassa, jossa määränpääni sijaitsee.

Quasimodon lailla kyyristellen ja hulluja herhiläisiä väistellen poimin päälleni mitkä-sattuu-vaatteet (käsite!) ja teen 300 metrin ennätyksen aidoissa penikkatautisilla jaloillani ennättääkseni bussiin. Läähätän pysäkillä, maantien ässä on myöhässä, tammisalolaista bussiperinnettä kunnioittaen. Kuulen edelleen surinaa.

Kukaan tässä metrossa ei ole niin hiessä kuin minä. Tunnen outoa voitonriemua ja lähes arroganttia fyysisyyttä silmäillessäni älypuhelimiaan selkä kyyryssä näprääviä matkustajia. Tunnen voittamattoman urheiluhengen virtaavan vahvassa kehossani. Adrenaliinin purskahtelu saa orgastiset mittasuhteet, kun Helsingin Yliopiston pitkissä liukuportaissa harpon kahden askelen tappotahtia kipein jaloin ja luureista kajahtaa parahiksi Fat Boy Slimin Right Here, Right Now-klassikkobiisin eeppinen teema. Jokainen askel näillä koivilla on tuskaa ilman b. Enkä puhu nyt kaljasta, vaan Buranasta.

Puvustolla tapaan tanssinopettaja neiti X:n, joka lähtee tyytyväisenä tutu-pussi muassaan. Surina pääni sisällä ei ota loppuakseen. Pälyilen epäluuloisena näkyykö vaatelinjastojen yllä sittenkin jonninmoista lentiäistä. Eihän toki, mutta surina on totista totta. Tätäkö tulee olemaan eloni loppuun saakka, suren kohtalokkana, ja vaivun painavan barokkivaatteita kantavan rekin alle ikuiselta tuntuvaan uneen.

Kiiruhtaessani toiseen työpaikkaani kohtaan myhäilevän Kauko Röyhkän verkkaisella aamupäiväkävelyllä sateisessa Töölössä. Hymyilemme toisillemme leveästi omista musamaailmoistamme huppujemme kätköistä, kuin parhaatkin salaliittolaiset. Mitähän musiikkia Kaukolla oli kuulokkeissaan, mietin seuratessani edelläni huojahtelevan kansalaisen kassatapahtumaa. Miekkonen sijoittaa killinkinsä Karjalan 24-packiin ja 7-päivää -lehteen, jonka kannessa komeilee suttuinen salakuva tunnetusta iskelmälaulajasta. Erilaisin tavoin me ihmiset päivämme täytämme ja käytämmekään. ”Rakas lohdutti piilossa!” kirkuu keltamusta otsikko. Hyvä niin ja entäs sitten! Pääasia, että joku on rakas, jossain. Pulahdan ikiomaan virtaani mieleni joessa:

”…Voihan se olla… Olenko tulkinnut…varmaan tulkitsin väärin kaikki merkit ja johdin itseäni tietoisesti harhaan. Enkä puhu niistä typeristä ADIOS-kylteistä Helsingin joukkoliikenneasemilla, vaan mieluummin rakastelisin totuudenmukaisesti tai katsoen silmiin totuutta…tuskin hälyttävän, mutta totaalisen söpön alamahapömpön kanssa ja näitten puudelin hiusten, jotka äidin permanenttiaine muutti aivan hopeisiksi ja vaikka usein haluan hankalaa, palan kuumasta halusta nousta punaiseen HOP ON-OFF -bussiin, jonka näen joka päivä………”

Ekaluokkalaisen paatos tuo minut takaisin töölöläiseen todellisuuteen keskellä futiskenttää. ”Julmetun hieno lego-kauppa ja jotkut on jopa pyörtyneet siellä.” Hieno lause, jonka kirjaan hyväksyvästi nyökäten muistivihkooni.

On pimeää, kun lähestyn kotilinnaa. Surina pään sisällä on vaimentunut, mutta muistan taas kotiini tunkeutuneet kutsumattomat vieraat. Kuulostelen oven läpi. Kissan tervehdys siellä vain. Avaan oven varovasti, astun sisään, napsautan valot, ja…

Comments

Kommentit

It's only fair to share...Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0

Kainuun korvesta pääkaupungin sykkeeseen tiensä raivannut elämäntapakirjoittaja, joka rakastaa rokkielämän paheissa kieriskelyä, hurmioituu taidokkaasta sanankäytöstä sekä kulinaristisesta oppineisuudesta, saa elinvoimansa väreistä, jaksaa tanssia koko yön ja on varsinainen tyylikyttä.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

Latest from Elämä

Muutoksenvirrassa

Tunnen muutoksen ympärilläni – en pelkästään omassa elämässäni vaan myös sinun. Jotain

Rakkauden vaihtokauppa

Uudet jännittävät seikkailut odottavat kulman takana, ja tällä hetkellä kuluva lukuni on
Palaa Alkuun