koti ulkomailla

Missä on koti ulkomailla asuvalle?

by

Olen asunut Australiassa seitsemän vuotta. Sopeutuminen Australiaan ei ollut pelkkää katkarapujen grillausta ja ikuista auringonpaistetta, mutta silti löysin täältä onnen. Alkuaikojen suuren seikkailun tuntu on haihtunut, ja elämästä Kengurumaassa on tullut arkea. Ajatus siitä, että rakensin kodin toiselle puolelle maailmaa, tuntuu edelleen hetkittäin epätodelliselta. Kun törmään lenkillä kenguruihin tai ihailen kaupungin pilvenpiirtäjien valoloistoa, tunnen olevani onnekas, että saan kutsua tätä mahtavaa maata kodikseni.

Missä se oikea koti on, en ole enää niin varma. Nykyään tunnen isänmaallista rakkautta sekä Suomea että Australiaa kohtaan. Ulkomaille muutto onkin pakottanut pohtimaan kodin merkitystä uudelleen.

Alkuaikojen suuren seikkailun tuntu on haihtunut, ja elämästä Kengurumaassa on tullut arkea.

Reissun päällä saatan viitata kodilla vaikka hotellihuoneeseen. Useimmiten tarkoitan sillä kuitenkin Australian kotia. Jos koti tarkoittaa kodikkuuden tunnetta, saan sen tällä hetkellä parhaiten Australiassa. Täällä koen sen helpotuksen tunteen, kun taksi kaartaa pihaan reissusta palatessa, ja pääsen painamaan pääni omaan tuttuun ja turvalliseen tyynyyn. Tänne olen rakentanut sen oman pikku pesän, mihin paeta ulkopuolista maailmaa, ja missä voin rojahtaa sohvalle viinilasin kera pyjamahousuissa pitkän työpäivän jälkeen.

Australiassa kasvoin aikuiseksi

Australia on koti myös siksi, että koen kasvaneeni täällä aikuiseksi. Kun astuu epämukavuusalueelle ja jättää taakseen kodin, ystävät, perheen, oman kielen ja kaiken mihin on tottunut, se luo alustan siihen kuuluisaan itsensä löytämiseen tai ehkä pikemminkin itsensä luomiseen uudelleen. Oman ympäristön peilistä, jonka kautta on siihen asti itsensä tuntenut, saattaakin heijastua eri ihminen. Ulkomaille muutto voi olla samalla uuden elämän alku.

DSC_6646 - Copy (1280x943)

Mutta vaikka kuinka rakennat uuden elämän, pyyhit pöydän ja aloitat alusta, se ei poista sitä, kuka olet ollut siihen asti. Australialainen minä kulkee kuukausia pelkissä varvassandaaleissa, palelee jo 18 asteessa, ei turhista valita ja osaa ottaa rennosti. Pala minua tulee silti aina olemaan suomalainen. Suomalainen minä kaipaa saunomista kesämökillä ja lenkkeilyä pururadalla sateen raikastamassa metsässä. Suomalainen minä ei ole luonteva small talkissa eikä aloita keskusteluita hississä. Jotkut asiat eivät muutu ikinä, napanuora Suomeen on ja pysyy.

Läheiset toisella puolella maailmaa

Olivat kesät kuinka pitkiä ja rannat kuinka kauniita tahansa, joskus on rankkaa elää elämäänsä toisella puolella maapalloa, kaukana läheisistä. Missata häät ja hautajaiset ja huomata, kuinka sisaruksilla ja ystävillä on yhtäkkiä kouluikäisiä lapsia, joiden kasvaminen on jäänyt näkemättä. Joskus velloessani Suomi-ikävässä saatan uikuttaa miehelleni ikävöiväni kotiin. Silloin hän kyllä tietää, että tarkoitan Suomea. Suomi-ikävää ei paranna Skype-puhelut tai makaronilaatikko. Silloin tällöin on päästävä siihen toiseen kotiin.

Olen viimeksi vieraillut Suomessa kolme vuotta sitten. Se on sen verran pitkä aika, että alan ikävöidä jo loskaa ja viimaakin. Suomen sohjo ja kaamos merkitsevät samalla sitä, että olen lähellä rakkaita ihmisiä. Pakkasesta viis, Suomen vierailut lämmittävät sielua tavalla, jota en varmasti koskaan tule kokemaan muualla. Joskus on ollut pala kurkussa, kun Helsinki-Vantaalle laskeutuessa näen sen niin tutun, sydämeen tatuoidun järvimaisemien tilkkutäkin.

Tietyssä mielessä koti on aina ollut itselleni yhtä kuin lapsuudenkoti. Omaa lapsuudenkotiani ei kuitenkaan ole enää olemassa. Ehkä koti on sittenkin siellä, missä ne rakkaimmat ihmiset ovat. Oman kullan kainalossa, äidin kotiruoissa ja illanvietoissa ystävien kanssa.

DSC_5056

Suomen vierailut ovat ristiriitaista tunteiden sekamelskaa. Hukun nostalgiaan kävellessäni pitkin entisen kotikaupunkini katuja. Se on kurkistus menneisyyteen ja kaikkeen, mitä tuli jätettyä taakse, niin hyvässä kuin pahassa. Kaupunki on muuttunut, vanhoja kauppoja on kadonnut ja paljon uusia on tullut tilalle. Vastaan ei tule enää tuttuja naamoja. Mutta silti pohjimmiltaan Suomessa mikään ei tunnu muuttuneen. Elämä tuntuu kulkevan samoissa uomissaan, mutta ilman minua. Se olen minä, joka olen muuttunut, ja katson vanhaa kotikaupunkiani uusin silmin. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vieraammalta entinen kotini näyttää.

Suomen vierailut ovat ristiriitaista tunteiden sekamelskaa. Hukun nostalgiaan kävellessäni pitkin entisen kotikaupunkini katuja.

Suomessa pääsen hetkeksi herättämään entisen minäni henkiin ja hyppäämään sen ihmisen kenkiin, joka joskus olin — vain huomatakseni, että maailmalla olen kasvanut ulos entisistä kengistäni. Unohdan punnita hedelmät ja erehdyn tervehtimään vastaantulevaa lenkkeilijää, jolta saan vastineeksi vain säikähtäneen katseen. En tunnista biisejä radiossa enkä ymmärrä uusimpia slangisanoja. Kotimaan uutiset eivät tunnu enää koskettavan minua samalla tavalla. Puhun kieltä ja sovin suomalaiseen homogeeniseen katukuvaan, mutta sisältä tunnen itseni ulkopuoliseksi.

Suomi kuin toinen todellisuus

Suomen vierailu on samalla kuin astuisi vaihtoehtoistodellisuuteen. On vaikea olla leikittelemättä ajatuksella, minkälaista elämäni olisi, jos en olisi koskaan lähtenyt. Tai jos päättäisin palata. Tähän asti olen kuitenkin joka kerta lähtenyt tyytyväisenä takaisin toiseen kotiini. Tunnen helpotusta, kun lentokentällä Australiassa passintarkastaja toivottaa tervetuloa kotiin.

DSC_8878Ulkomailla eläminen on ikuista identiteettikriisiä ja kummallista köydenvetoa kahden maailman välillä. Jatkuva tasapainon etsiminen etenkin alkuaikoina Australiassa on omalla kohdallani näkynyt esimerkiksi hakeutumisena suomalaisten ystävien seuraan, suomalaisten ruokien kokkailemisena ja suomalaisten lehtien lukemisena. En koskaan tule olemaan täysin australialainen, mutta enää en tunne olevani kotonani Suomessakaan. Ulkomailla asuminen muuttaa ihmistä, ja paluuta entiseen elämään ei ole. Tietyllä tavalla ulkomaille muuttaessa menetin kotini.

Useampi koti on etuoikeus ja rikkaus.

Silti ajattelen mieluummin positiivisesti. Koteja on nyt kaksi. Sydämessä kyllä riittää tilaa useammalle kodille. Useampi koti on etuoikeus ja rikkaus. Nykyään elämme aikaa, jolloin etenkin meillä suomalaisina on vapaus valita ja rakentaa kotimme melkein minne tahansa. Vaikka ripotella se ympäri maailmaa, jos siltä tuntuu. Kaikilla ei ole mahdollisuutta samaan. Tiedän, että Suomi odottaa, jos joskus päätän palata. Siihen asti heitän varvassandaalit jalkaan, aurinkolasit nenälle ja katkarapuja grilliin.

Elämäntapareissaaja, nykypäivän hippi ja wannabe diginomadi, joka lähti vuosia sitten Australiaan ja jäi sille tielle. Seikkailunjano ei ole sammunut, ja nykyään Anna jahtaa maailmalla ikuista kesää aussisiippa kainalossa sekä jakaa kokemuksiaan Muuttolintu-blogissaan. Reissusydän sykkii erityisesti road tripeille, autioille paratiisirannoille ja tietenkin Australialle.

Vastaa