Nainen, matkusta yksin

Nainen, matkusta…vaikka sinun ei kyllä pitäisi!

by

Kuinka monta kertaa yksin matkustava nainen kuulee ventovieraan suusta lauseen: “sinun ei pitäisi matkustaa yksin”? Kerran viikossa? Kerran päivässä? Maasta riippuen ehkä jopa kerran tunnissa. Toisinaan syyttäväänkin sävyyn ihmiset vaativat saada tietää, emmekö ymmärrä, että maailma on naiselle vaarallinen paikka. Että meillä pitäisi olla mies rinnallamme. Mutta miksi? Kuka tai ketkä tekevät maailmastamme vaarallisen?

Vuoden 2015 joulukuussa poljin yksin Chilen Patagoniassa, kun korviini kantautui pysäyttävä uutinen: nuori, hevosella liikkunut australialaisnainen oli raiskattu muutamaa tuntia aiemmin Villa Mañihuales -nimisen pikkukylän laitamilla. Hän oli pysähtynyt ruokkimaan ratsuaan tienviereiselle nurmikentälle, kun paikalle saapunut mies oli äkäisesti ilmoittanut ohjaavansa hänet “pois yksityisalueelta”. Pahaa aavistamatta nainen oli seurannut miestä ja loppu on historiaa. Itse olin tapahtumahetkellä vain kymmenen kilometrin päässä rikospaikalta.

Tällainen uutinen ahdistaa ja saa naisen kuin naisen tuntemaan itsensä hetkeksi haavoittuvaksi. Vaikka vastaavanlaisia uutisia on maailmalla uskomattoman vähän suhteessa matkustavien naisten lukumäärään, nämä uutiset ovat niitä, jotka syöpyvät mieleemme. Eivätkä varmasti vähiten siksi, että kun yksin matkustavalle naiselle tapahtuu jotain, tieto siitä leviää salamana mediassa asenteella: “siitäs sait, senkin ääliö”. Niinpä automaattisesti kysymme itseltämme: entä, jos sama olisi tapahtunut minulle? Ovatko yksin matkustamisesta varoitelleet sittenkin oikeassa? Onko naisen paikka kotona miehen rinnalla? Olenko hullu tai idiootti tai uhkarohkea, kun haluan nähdä maailmaa ja tutustua ihmisiin, yksin? Metsästänkö tahallani ongelmia?

Harva mies on todellinen uhka

Monessa perheessä naiset kasvatetaan uskomaan, että jokainen mies on potentiaalinen uhka yksin matkustavalle naiselle. En voi väittää olevani poikkeus. Vaikka olen pyöräillyt jo yli vuoden Etelä-Amerikassa, on raiskauksen mahdollisuus edelleen mielessäni lähes päivittäin. Kun pystytän telttani työntekijöiltään miesvoittoisen tietullin, maatilan tai bensa-aseman pihaan, tiedostan erittäin hyvin olevani yksin matkustava nainen vieraalla maaperällä. Samalla kuitenkin tiedostan, että suurin osa ihmisistä on hyviä – jopa suurin osa miehistä. Kuten eräs miespuolinen pyöräilijäkollegani asian ilmaisi: “raiskaajat ovat mielisairaita ihmisiä ja mielisairaita on loppujen lopuksi tässä maailmassa yllättävän vähän”.

Onko se kehoitus luopua unelmista, koska joku jossain voi haluta vahingoittaa minua? Vai onko se yhteiskunnan salajuoni saada naiset pelokkaina jäämään sinne, minne he kuuluvatkin – kotiin?

Siitä huolimatta, että uskon ihmisten hyvyyteen, ymmärrän suomalaisen naisen (vaikken suomalaisten standardien mukaan ole edes vaaleahiuksinen) olevan eksoottinen näky Etelä-Amerikassa (tai lähes missä tahansa muualla kuin Suomessa) – aivan kuin brasilialaisnainen olisi Lapissa. Niinpä yritän sekä teoillani että pukeutumisellani (ei venyttelyä julkisilla paikoilla, ei eläinkuoseja…) herättää mahdollisimman vähän huomiota. Mutta kun ulkomaalaisyhtälöön lisätään polkupyörä ja hikiset vaatteet, niin a vot. Miehet tuijottavat ja tööttäilevät. Rohkeimmat saattavat ruokakaupassa kuiskata rivouksia korvaan tai pysäyttää autonsa tien laitaan seksiä ehdottaakseen. Niin rasittavaa kuin tämä onkin, tämä on se hinta, jonka olen rakkaasta seikkailustani valmis maksamaan.

En hae ongelmia, haen kauniita kokemuksia

Yksinäinen pyöräilijä – mies tai nainen – on yllättävän haavoittuvainen tien päällä ollessaan. Kun hän pysähtyy levähtämään, hän on yksin, ja kun hän lähtee polkemaan, hän on yksin. Vaikka toistaiseksi olen selvinnyt tilanteesta kuin tilanteesta joko nauramalla tai raivoamalla, tiedän, että kaksivuotisella pyörämatkalla mikä tahansa on mahdollista. Niinpä haluan painottaa, että mikäli jotain tapahtuu, se ei johdu siitä, että tietoisesti “hakisin ongelmia”. Ei. Tiedostan mahdolliset vaarat, mutta haen jotain aivan muuta. Haen kauniita kokemuksia, mielenkiintoisia tuttavuuksia, unohtumattomia elämyksiä, rauhaa. Aivan kuin kuka tahansa muukin pyörällä tai millä tahansa muulla kulkuneuvolla yksin tai seurassa matkustava mies tai nainen.

Miehet, jättäkää meidät rauhaan

Vuosi vuodelta minua pohdituttaa aina enemmän alussa mainitsemani lause: “sinun ei pitäisi matkustaa yksin”. Kun viime vuonna mediassa levisivät uutiset Ecuadorissa tapetuista tytöistä (jotka matkustivat kahdestaan), netin kommenttikentät olivat pullollaan “heidän ei olisi pitänyt matkustaa yksin [sic!]” -viestejä. Mutta mitä tämä tarkoittaa? Sitäkö, että vain koska olen nainen, minun pitäisi matkustaa mieluummin huonossa seurassa kuin yksin? Vai tarkoittaako se kenties sitä, ettei minun pitäisi matkustaa lainkaan, mikäli kukaan ei halua lähteä matkaani? Onko se kehoitus luopua unelmista, koska joku jossain voi haluta vahingoittaa minua? Vai onko se yhteiskunnan salajuoni saada naiset pelokkaina jäämään sinne, minne he kuuluvatkin – kotiin?

Nainen, matkusta!

Mitä enemmän lausetta mietin, sitä enemmän huomaan, miten vääristynyt se todellisuudessa onkaan. Naisen kuin naisenhan pitäisi matkustaa yksin ja miesten pitäisi jättää meidät rauhaan. Siis mikäli itse niin haluamme. Vain sen, että jotain voi käydä, ei pitäisi olla yhdellekään naiselle syy luopua toiveestaan nähdä maailmaa. Ethän todennäköisesti jättäisi perustamatta kultakauppaakaan vain siksi, että se saatetaan ryöstää. Matkusta siis vaikka maailman ääriin, jos siltä tuntuu.

Toteuta unelmasi ja anna ideoiden lentää. Lähde liftaamaan, pyöräilemään, melomaan, hiihtämään, moottoripyöräilemään, purjehtimaan tai ihan mitä haluat, ja tee se yksin, jos niin haluat. Muista kulttuurierot ja toimi niiden puitteissa. Pidä maalaisjärki ja vaikka pippurisumutin mukanasi, mutta älä anna median tai muiden pelottelujen estää sinua. Suuri osa ihmisistä on hyviä, joten syöksy heitä kohti. Syöksy seikkailuja kohti. Ja ennen kaikkea: matkusta, nainen, matkusta!

Kuva: ©Antti Aittola

Kulttuureja sekä työkseen että liftauksen ja pyöräilyn puitteissa tulkitseva idealisti, jota kiehtovat eksentriset elämäntavat, vieraat kielet ja ihmistenvälinen vuorovaikutus. Tien päällä kohtaamiset vievät mennessään, mutta levoton mieli meditoi mieluiten kylmän kallion kainalossa, korkealla yläilmoissa ja sinisten merten syvyyksissä. Valloittaa virtuaalisesti maailmaa pseudonyymillä Strangerless ja kertoo samannimisen blogin alla tarinoitaan englanniksi.

1 Comment

Vastaa

Your email address will not be published.

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.