nuku yö ulkona

Nuku yö ulkona − teltassa tai vaikka parkkipaikalla

in Luontomatkailu by

Suomen Ladun järjestämä Nuku yö ulkona -tapahtuma on taas lauantaina 17.6. Nuku sinäkin yösi ulkona, vaikka parvekkeella tai metsässä.

Tikka nakuttaa puutaan ja siitä lähtevä ääni kajahtaa aamuiseen usvametsään. Aamukaste saa ilman tuntumaan raikkaalta ja makuupussissa on kotoisaa loikoilla vielä tovi. Teltan oviaukosta virtaa sisään metsän tuoksuja ja kastepisarat tippuvat hiljalleen kankaalle. Mietiskelen, että tätä tulee tehtyä liian harvoin.

Tuli alkaa syttyä verkkaalleen, mutta aamutoimissa ei ole liiemmin kiirettä. Kun tuli on ottanut syttyäkseen, kiehautan läheisestä järvestä haetun veden kahvipannussa, ennen kuin lisään kahvipurut.

Järveen pulahdan sitten, kun kahvi on saatu uudelleen tulille ja puuro porisemaan. Silmäilen vielä metsän sammalpeitettä ja arvioin marjatilannetta. Kyllä sieltä ainakin kahvikupillisen verran marjoja aamupuuroon löytää. Mutta kaikki aikanaan.

nuku yo ulkona

Nuku yö ulkona, ulos mars!

Suomen Ladun järjestämä Nuku yö ulkona -tapahtuma on lauantaina 17.6, osana Luonnonpäiviä. Lauantaina jokaista rohkaistaan ottamaan mahdollisuus irti Suomen jokamiehenoikeuksista ja nauttimaan Suomen luonnon antamista mahdollisuuksista. Suomen suvi on lyhyt, mutta vaalea yötaivas kaunis. Löydä siis sinäkin ulos sinisen yötaivaan alle. Jokamiehen oikeuksien ehdoilla voi jokainen yöpyä metsässä, mutta jos mielii jotain erikoisempaa, voi urbaanisemmastakin miljööstä löytää unikolon.

nuku yo ulkona

Nuku yö ulkona: Ideoita ja vinkkejä

Itse aion yhdistää tempaukseen urbaaniin miljööhön ja ripustaa riippumaton Herttoniemen lähiössä sijaitsevan kotini parvekkeelle, mutta miten muuten yön ulkona voi viettää helposti ja kekseliäästi? Tässä muutamia ideoita, ole hyvä!

Metsähotelliin?

Käytä mielikuvitusta miettiessäsi makuupaikkaa. Jos janoaa erikoisempaa kokemusta, voi teltan sijasta metsään virittää riippukeinun. Ja jos seuraa kaipaa, voi vielä yrittää saada paikkaa metsähotellista, joita löytyy kolmesta eri kansallispuistosta; Nuuksiosta, Hossasta ja Salamajärveltä. Järjestäjien pystyttämistä majoitusvaihtoehdoista voi valita teltan, riippukeinun tai puolijoukkueteltan ja majoitus on myös täysin ilmaista.

Puussa?

Nuuksioon on avattu hiljattain Honkalintu – Tentsile Experience. Se on ekologinen retkeilymajoitusvaihtoehto, jossa teltta on asennettu ilmaan puiden väliin. Jos siis mielii lähtemään maankamaraa korkeammalle, tässä olisi oiva vaihtehto!

Omalle parvekkeelle?

Jos kotoa löytyy se muutaman neliömetrin uloke, ei sinulla ole juuri syytä olla nukkumatta ulkosalla. Oli parveke sitten katettu sohvallinen unelma, tai katokseton kukkaketo (kuten minulla), voi omaa parvekettaan hyödyntää vaivattomasti ja luovasti tässä tempauksessa. Ystäväni kertoi juuri rakentavansa parvekkeelleen pienen sänkypesän, ja unelmoivansa yönsä siinä. Mikä olisi sinun ratkaisusi?

GOPR1422

Riippumatossa keinuen

Teltta ei suinkaan ole se ainoa väline mahdollistaa yölliset seikkailut niin luonnon helmassa kuin urbaanissa miljöössäkin. Riippumatto mahdollistaa erilaiset luovat ratkaisut. Tarvitset vain puut ja tolpat. Retkeilyriippumatot ovat nykyään kevyitä kuin höyhenet ja ripustuvat vaivattomasti paikkaan kuin paikkaan: puistoon, metsään, naapurin pihalle tai parkkipaikalle.

Kansallispuistoa ihaillen

Suomi on siitä hieno maa, että kansallispuistoja meiltä löytyy pilvin pimein. Kansallispuistoissa yöpyminen on helpompaa merkittyjen reittien, viittojen ja palveluiden takia. Nuotio-ja vessapaikat on merkitty ja laavuissakaan ei välttämättä ole ruuhkaa niin paljon, etteikö niihin pääsisi yöpymään.

Veneellä saaristoon

Jos olet pääkaupunkiseudulla, käväise Helsingin kaupungin sivuilla ja valitse sieltä mieleisesi kohde, jossa haluaisit yöpyä. Yö saaristossa on todellinen elämys ja raikkaassa meri-ilmassa nukuttu yö on omiaan tankkaamaan energiavarastot. Melo vaikka jollekin Espoon saarista!

Tavarakonttiin?

Itse olen viettänyt lukuisia öitä tähtitaivaan alla, auton takaluukku ammollaan ja takapenkit kaadettuina. Autoon syntyy helposti oma liikkuva luksushotelli ja paikankin saa valita melkein mistä vain. Mukaan pieni makuualusta, peitto ja pari tyynyä luksushotelli on siinä. Ei muuta kuin tien päälle!

Patja ulos, vaikka laiturille tai kallioille

Entäs, jos laittaisitkin vain patjan (myös uimapatja toimii) kallioille tai vaikka laiturille? Helppoa kuin mikä!

P3030081

Muista ottaa mukaan ainakin nämä:

  • Hyttyskarkoite
  • Hyttysverkko
  • Silmälaput
  • Lämmin vaatetus
  • Sadesuoja
  • Aurinkosuoja
  • Otsalamppu
  • Makuupussi

Yksin tai yhdessä, helposti

Retkeily on siitä hauskaa puuhaa, että sitä voi tehdä niin yksin kuin yhdessä. Nuotiotulen äärellä tapaa mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa voi rupatella maailman menosta tai olla vain hiljaa.

Nuku yö ulkona -tempauksen takana on ajatus luontoon lähtemisen ja retkeilyn kynnyksen madaltamisesta. Sinulla ei tarvitse olla uusimpia teknisiä kerrastoja ja ultrakevyitä telttoja, vaan oikea mieli ja innostus vie pitkälle jo sinne minne pitääkin. Vilkaise ohjeita ja vinkkejä Luontoon -sivuilta ja matka voi alkaa.

Liity retkeilykanaville ja löydä hauskoja ideoita #nukuyöulkona- hashtagin takaa. Myös me haluamme nähdä seikkailusi, joten jaa ikimuistoinen kokemuksesi myös #seikkailijattaret – kanavaan. Jaamme hauskimpia ja parhaita kuvia!

Hyvää yötä, ulkona!


Vinkki: Kurkkaa myös seikkailijatar-Lauran blogista ajatuksia öistä ulkona! Entäs, oletko testannut, minkälainen jokamies olet?

 

Ikiliikkuja, joka sammuttaa mustalaisvertaan seikkailen. Kun kaupunkiasfaltti alkaa polttaa, näyttää tienviitta kohti luonnonhelmaa. Repusta löytyy kamera, kirja ja tietenkin villasukat, aina.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

*