Katukulttuuria ja teknoa: Pieni opas Berliiniin

Kerro kaverille!

Rosoisen värikäs Berliini on kaupunki, joka saa reissaajan nopeasti pauloihinsa, tai kuten omassa tapauksessani, auttamattoman koukkuun. Nautiskeleva seikkailija suuntaa Berliiniin ainutlaatuisen yöelämän, edullisten aasialaisten fuusio-makujen sekä eloisten katumarkkinoiden perässä. Tässä parhaat vinkkini kaupunkiin.

Artikkeli sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *.

Suosiotaan yhä vain kasvattava Berliini on niin rajun historiansa kuin bile-skenensä ansiosta uniikki metropoli, joka ei voisi muusta Saksasta enempää poiketa. Vaikka suuressa kaupungissa liikkuminen on nopeaa ja helppoa U ja S-bahn -junilla, voi olla hyvä idea keskittyä muutamaan naapurustoon kerrallaan. Alueista suosikkejani ovat etelän ja idän Kreuzberg, Neukölln ja Friedrichshain, mutta toisinaan pyörin Prenzlauer Bergin ja Mitten alueillakin.

Ihanan kaupunkikohteen Berliinistä tekee se, ettei siellä tarvitse vetää uuvuttavaa nähtävyysähkyä. Ensikertalainen tahtoo toki nähdä liikuttavan holokaustimuistomerkin ja Berliinin muurin rippeet, mutta pitkälti muuten voi reissussa hyvällä omalla tunnolla keskittyä fiilistelemään siitä, mikä Berliinissä eniten monia viehättää: kaupungin inspiroivaa, alati muuttuvaa katukulttuuria.

bn2

Katumarkkinoiden Berliini: Tärpit parhaaseen katuruokaan ja kirppareihin

Berliini pulloilee värikkäitä markkinoita, jotka kuhisevat viikonloppuisin. Onko Mauerparkin sunnuntaikirppis jo ihan tuttu juttu? Käy tsekkaamassa ehdottomasti myös nämä:

Maybachufer Turkish Market

Maybachufer on kaunis katu aivan Spree-joen kanaalin vierellä Kreuzbergissä. Paikalle kannattaa saapua erityisesti sen suloisien katumarkkinoiden aikaan, jolloin tarjolla on leppoisaa tunnelmaa, musiikkia sekä ruokaa tuoreista vihanneksista turkkilaisiin erikoisuuksiin ja mausteisiin. Joka tiistai ja perjantai klo 11 – 18:30.

Boxhagener Platz Markets

Friedrichshainin alueen ihana Boxhagener Platz herää eloon erityisesti viikonloppuisin: lauantaina katuruokamarkkinoiden aikaan ja sunnunaina kirpputorin aikaan. Kirppiksellä myydään kaikkea vintage-vaatteista antiikkikalusteisiin ja koruista kirjoihin sekä vinyyleihin, joten myyntikojujen joukosta voi löytää todellisia helmiä.

Markthalle Neun

Tämä trendikäs, kuhiseva markkinahalli (Eisenbahnstr. 42/43, Kreuzberg) isännöi eri viikonpäivinä erilaisia markkinatapahtumia. Niistä kannattaa katsastaa ainakin suosittu ‘Street Food Thursday’ torstai-iltaisin. Tyypillisemmän Farmer’s Marketin löydät hallista perjantaisin ja lauantaisin.

market

Herkuttelijan Berliini: Minne suunnata syömään?

Jos aromaattiset idän keittiöiden maut ovat mieleesi, ei Berliini varmasti petä ruokatarjonnallaan. Edullistakin syöminen on: monessa raflassa lounaan saa 4-6 eurolla. Minibudjetilla reissaavat täyttävät mahansa 1-2 eurolla pienistä turkkilaisista tai saksalaisista leipomoista, joita näkyy melkein jokaisella kulmalla.

Aasian makujen lisäksi myös moderneja eurooppalaistyylisiä brunssi- ja lounaspaikkoja on muun muassa Boxhagener Platzin ympäristön pikkukaduilla. Viehättävällä Prenzlauer Bergin alueella, etenkin Eberswalderstrassen ja Kastanienalleen kaduilla on niin paljon kivoja kahviloita, baareja kuin ruokapaikkojakin. Illalliselle voi suunnata vaikka Hermannplatzin ympäristöön Neuköllnissä tai Bergmannstraßelle, joka kuhisee erityisesti iltaisin. Oma suosikkini on tunnelmallinen, mutta todella kohtuuhintainen Umami (Bergmannstraße 97).

× Majoitusvinkki diginomadeille ja hostellireissaajille: Selina Berlin ×

food

Siemailijan Berliini: Tunnelmallisia baareja & kuppiloita

Klunkerkranich

Kenties koko Berliinin viihtyisin kattoterassi on leikkisä Klunkerkranich, joka löytyy Neukölln Arcade -ostoskeskuksen 6. kerroksesta (Karl-Marx-Straße 66, Neukölln). Kolmen euron sisäänpääsymaksun kuittaavat upeat näkymät (erityisesti auringonlaskun aikaan!) ja se, että arki-iltoinakin paikalla soittaa usein dj. Baarissa on juomien ja drinkkien lisäksi tarjolla naposteltavaa.

Weserstraßen baarit

Neuköllnin trendikkäin katu on loistava paikka tavata kavereita viinilasillisen ja juttutuokion merkeissä, tai suunnata vaikka treffeille. Weserstraße kuhisee viikonloppuisin, mutta sopii loistavasti arki-iltaankin. Tämä taiteellisten nuorten ja paikallisten suosiossa oleva alue on täynnä tunnelmallisia baareja, joista monia yhdistävät vintage-huonekalut ja rento tunnelma.

Yaam riverside beach bar

Reggaen ystäville varma hitti on Yaam (An der Schillingbrücke 3, Friedrichshain), joka tarjoaa letkeää livemusaa ja hyviä viboja jokimaisemissa. Kivalla säällä voi paikalle parkkeerata päiväsaikaan vaikka useammaksi tunniksi. Tarjolla on lisäksi afrikkalaista katuruokaa, ja alue on toki Berliinin tyyliin täynnä upeaa katutaidetta.

Oranienstraßen baarit

Kreuzbergin eloisalta Oranienstraßelta löytyy vierailun arvoinen kuppila jos toinenkin. Ne toimivat kivoina kohtaamispaikkoina silloin, kun haussa on jotain arkisen rentoa mutta viihtyisää. Tsekkaa vaikka Luzia (Oranienstraße 34, Kreuzberg) – tästä suositusta, hämyisestä baarista ei tunnelmaa puutu.

bars

Bilettäjän Berliini: Teknobailuja ja ulkoilmaklubeja

Berliinin yöelämän vertaista ei muualta maailmasta löydä – se on pakko kokea itse. Maineikas (tai pahamaineinen?) Berghain pitää kiinni maailman kuuluisimman teknoclubin tittelistä, mutta omat suosikkini juhlintaan ovat Sisyphos, Kater Blau ja Rummels Bucht.

Sisyphos

Persoonallinen Sisyphos (Hauptstraße 15, Rummelsburg) on kulttimaineensa ansainnut – eikä hommaa oteta niin vakavasti, kuin Berghainissa. Tällä ainutlaatuisella klubilla on lähestulkoon festivaalimainen tunnelma kiitos sen suuren ulkoalueen ja eri tunnelmilla latautuneiden huoneiden: Hammerhallessa pauhaa tekno, kun Wintergartenissa tanssahdellaan housen pariin. Yön pikkutunneilla voi väsähtänyt juhlija ostaa ulkoalueen kojusta ruokaa, teetä tai vaikka hammasharjan.

Kater Blau

Alunperin legendaarinen Bar 25, sittemmin Kater Holzig ja lopulta Kater Blau, tässä suositussa clubissa soittavat muiden Berliinin huippuklubien tapaan maailmanluokan DJ:t. Kater Blau (Holzmarktstraße 25, Mitte-Friedrichshain) on erityisen mahtava kesäpäivinä, jolloin suuri ulkotila aivan Spree-joen varrella tulee oikeuksiinsa.

Rummels Bucht

Miltä kuulostavat bileet, joissa voit tanssimisen lisäksi myös muun muassa pelata retroja video-pelejä? Rummels Bucht (Hauptstraße 1, Rummelsburg) on hauska ja eloisa klubi jonka uumenista löytyy yhtä sun toista erikoista aina pienestä veneestä pimeään teknoluolaan, unohtamatta tietenkään Berliinille ikonista valokuva-automaattia.

Else OpenAir-Club & Biergarten

Else (An den Treptowers 10, Alt-Treptow) on kesäsesonkina auki oleva ulkoilmaklubi joka on erityisen ihana kauniin kirkkaan sään osuessa kohdalle. Aivan Treptower Park -metropysäkin lähellä sijaitseva paikka saa vieraakseen huippu dj:tä, ja eikä ulkona tanssahdellessa kepeän värikästä festarifiilistä tai hyviä viboja voi välttää!

club

Etsitkö majoitusta Berliinistä? Katso vaihtoehdot *täältä.

Muotitietoisen Berliini: Vilkkaat ostoskadut ja putiikkitärpit

Jos muodin viimeisimmät tuulet kiinnostavat, pulloilee Berliinin ydinkeskusta houkuttelevia vaatekauppoja. Jos kaipaat kansainvälisiä ketjuliikkeitä, ota suunnaksi Hackescher Markt: Kadut Rosenthaler straße, Weinmeisterstraße ja Alte schönhauser straße ovat hyvä paikka aloittaa. Tuttujen liikkeiden lisäksi alueelta löytyy myös joitain second-hand kauppoja: Katsasta vaikka Pick’nWeight – Vintage Kilo Store ja Made in Berlin, molemmat Alte schönhauser straßella. Jos itsenäiset muotiputiikit ovat juttusi, kurkkaa Mulackstraßen ja Torstraßen trendikkäisiin liikkeisiin. Hackescher Höfen upeat sisäpihat idyllisine art nouveau -tyylin julkisivuineen ovat sen sijaan nähtävyys itsessään, mutta myös oiva paikka tutkia design-liikkeitä ja tyylikkäitä erikoisputiikkeja. Jos Mitten alue ei ole juttusi, löytyy mm. Kastanienalleen ja Oranienstraßen  kaduilta kiinnostavia liikkeitä – tsekkaa vaikka kulttimaineensa ansainnut Voo (Oranienstraße 24, Kreuzberg).

shops

Kulttuurinjanoisen Berliini: Vaihtoehtoisia yhteisöjä & muraaleja

Katukulttuuri ja ajatus yhteisen tilan jakamisesta kukostavat Berliinissä. Kaupunki paitsi houkuttelee maailmankuuluja katutaiteilijoita (Shepard Fairey, ROA, Jimmy C., Blu, Pure Evil, Keith Haring, El Bocho, Os Gemeos…) maalaamaan katujaan, on se myös muodostanut lukuisia yhteisöllisiä kulttuurikeskittymiä vaihtoehtoisen Berliinin ystäville.

 

Revaler Str. 99

Tämä Friedrichshainissa, aivan junaraiteiden vieressä sijaitseva entinen teollisuusalue on nykyisin trendikäs ja kuhiseva katukulttuurin keskus, josta löydät mm. baareja, kahviloita, skeittipuiston, viikonloppumarkkinat ja paljon katutaidetta. Värikäs Urban Spree Galerie -näyttely on ehdottomasti käymisen arvoinen.

Prinzessinnengarten

Suloinen Prinzessinnengarten (Prinzenstraße 35-38, Moritzplatz, Kreuzberg) on urbaani puutarha-alue, joka luotiin vuonna 2009 paikallisten aktivistien toimesta tyhjänä olleen jätemaan päälle. Alueella paitsi kasvatetaan luomuruokaa, myös järjestetään tapahtumia joissa voi oppia kestävästä elämäntavasta. Vehreään puutarhaan voi saapua virkistäytymään vaikka lounaalle tai kahville, jos betoniviidakko alkaa uuvuttaa.

Teufelsberg

Teufelsberg (Teufelsbergchaussee 24, Grunewald) on läntisessä Berliinissä sijaitseva keinotekoinen mäki, jolla toimi kylmän sodan aikana amerikkalaisten vakoiluasema. Nyt rappeutunut metsän ympäröivä paikka on mielenkiintoinen kohde historiasta  ja katutaiteesta kiinnostuneille. Ränsistyneiden rakennusten sisältä ja ympäriltä löytyy paljon loistavaa taidetta, ja kattokerroksesta on näkymät takaisin Berliiniin. Lisäksi paikalla toimii kahvila.

Kenties parasta Berliinissä on kuitenkin se, ettei kiehtovaa katukulttuuria tarvitse sen kummemmin etsiä – sitä osuu kohdalle vaikka vahingossa!

community


× Lukuvinkki: Nautiskelijan vinkit Berliiniin! ×


× Etsitkö majoitusta Berliinistä? Katso kaikki vaihtoehdot *täältä.  Majoitusvinkki diginomadeille ja hostellireissaajille: Selina Berlin ×

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top