Pohjois-Nicaragua: Kahvia, sikareita ja ”valtavaa kehitystä”

by

Nicaragua nostaa päätään matkailijoiden suosikkimaiden listalla. Pieni maa on monipuolinen ja tekemistä sekä näkemistä riittää. Kun etelä on koluttu, on aika suunnata Pohjois-Nicaraguaan.

Kun saavuin Nicaraguaan ensi kerran vuonna 2005, olin pelonsekaisella innolla aloittamassa kolmivuotista pestiäni YK:n maatalousjärjestö FAO:ssa. Silloin päällimmäisenä mielessä oli, miten pärjäisin vaativalta kuulostavassa tehtävässäni ja mistä löytäisin asunnon.

Kesällä 2017 meininki oli toinen. Olin palaamassa maahan ensi kertaa sitten vuoden 2008. Matkan tarkoitus oli tavata vanhoja ystäviä, seikkailla vanhoissa lempikohteissa ja löytää uusia suosikkeja. Sain todeta Nicaraguan olevan yhä matkailijan näkökulmasta autenttinen omatoimiretkeilijän paratiisi.

Pohjoiseen, pohjoiseen!

Nicaraguan turismi on viimeisen kymmenen vuoden aikana yli kaksinkertaistunut. Vaikka matkailijoiden määrä on kansainvälisessä mittakaavassa yhä maltillinen, alkaa tietyissä suosikkikohteissa aika ajoin olla ruuhkaa. Tällaisia perus Nicaraguankävijän kohteita ovat Granadan koloniaalinen kaupunki, San Juan del Surin ranta ja Ometepen saari. Vaikka kaikissa näissä on viehätyksensä, mitäpä jos sinä suuntaisitkin pääkaupunki Managuasta pohjoiseen? Managuasta lähtee kattava määrä busseja ympäri maata. Googlen avulla selvität helposti oikean lähtöaseman, ja asemalle pääset Managuan majoituskohteista puoli-ilmaiseksi taksilla.

Nicaragua

Yhä viehättävä ja boheemi León

Kesän 2017 comeback-käynnilläni Leónissa huomaan ilokseni, että kaupunki on säilyttänyt sekä kauneutensa että leppoisuutensa. Tervetullutta muutosta kymmenen vuoden takaiseen taas edustavat lukuisat smoothiebaarit. Nicaraguassa on alettu hyödyntämään trooppisten hedelmien kirjoa ja mikä hienointa, kymmenen vuoden takaisesta poiketen hedelmien makua ei enää turruteta tolkuttomalla määrällä lisättyä sokeria. Leónissa tepastellessa vastaani tulee Big Foot-hostelli, joka on jo vuosia järjestänyt volcano boarding -retkiä läheiselle Cerro Negro-tulivuorelle. Tästä kokemuksesta on jäänyt hauskat muistot. Tulivuoren huipulle kivutaan omin jaloin ja sieltä laskeudutaan kotikutoisella kelkalla alas. Suojaavasta avaruuspuvusta huolimatta musta tuhka-laavasekoite valloittaa vartalon hiuksista alusvaatteisiin. Retkeen kuuluva käynti elävän tulivuoren kraatterissa tuntuu nyt ajatellen jopa hieman uhkarohkealta. Muistan kuinka askeleita sai tosissaan sovitella, koska jalkojen alla milloin kuumotti, milloin poltteli. Toisaalta retkien jatkuvuus kertonee siitä, ettei mitään vakavampaa ole koskaan sattunut.

Nicaragua

Las Peñitas kalastajakylä

Reilun parinkymmenen kilometrin päässä Leónista sijaitsee Las Peñitas –niminen kalastajakylä ja ranta. Managuan ystäväni ovat kertoneet alueen kehittyneen viime vuosina valtavasti. Bussin lähestyessä odotan kauhunsekaisin tuntein kohtaavani korkeiden hotellikompeksien rivistön, mutta paikalle päästyäni purskahdan nauruun. Paikkahan on sama rakastettavan pysähtynyt peräkylä kuin aina ennenkin! Pienen tutkimusretken jälkeen huomaan sentään pari uutta hostellia ja ravintolaa. Muutaman kokeilun perusteella totean kadun varrella kaupattavan tortillan ja tuorejuusto ”cuajadan” yhä edustavan kylän herkullisinta ruokatarjontaa.

Las Peñitaksessa kalastusveneet seisovat kauniina rivistönä kylän eteläreunalla henkeäsalpaavan rannan auetessa pitkänä, luonnontilaisena kaistaleena kohti pohjoista. Ranta on täällä se juttu ja meren aallot joka surffarin unelma. Uimarikin pärjää, mutta ilmapatjakellunta drinkin kanssa ei näillä aalloilla onnistu. Pimeään aikaan kylässä riittää valaistusta vain pienelle alueelle, muutoin ollaan taskulampun varassa.

Majoitun Caracolito –nimisessä hostellissa, jonka ympärillä häärii kansalaisaktivisteja eri puolilta maailmaa. Osallistun työpajaan, jossa debatoimme mm. miesten oikeuksista Nicaraguassa. Yksi työpajaan osallistuneista nicaragualaisista kertoo opiskelevansa USA:ssa ja tekevänsä graduaan juurikin Pohjois-Nicaraguan olemattomasta turismista. Illalla törmäämme rannalla; minä iltakävelyllä, nuorimies uppoutuneena maisemaa ihailemaan. Aurinko on värjännyt taivaan tulipunaiseksi. Kauempana sijaitsevien palmunlehtikattoisten rantaravintoloiden vaimea musiikki sekoittuu aaltojen kohinaan muutoin hiljaisella rannalla. Kumpikaan meistä ei taida sillä hetkellä erityisemmin harmitella alueen kehittymätöntä turismia.

Nicaragua

Estelí ja Miraflorin luonnonsuojelualue

Las Peñitaksesta jatkan matkaani ylemmäs pohjoiseen Estelíin, jossa vietin aikanaan töideni puolesta paljon aikaa. Estelí on toinen näistä ystävieni mukaan ”valtavasti kehittyneistä” kohteista, jotka näyttävät omaan silmääni samalta kuin ennenkin. Estelíinkin on tosin rantautunut smoothiebaareja ja kaupungin ulkopuolella on kuulemma kasvava määrä kuubalaisten sikarinvalmistajien tupakkaviljelmiä. Estelín nostalgiakohteeni jätän tämän jutun ulkopuolelle, koska niiden arvo on todennäköisesti lähinnä omassa päässäni. Sen kuitenkin vinkkaan, että puhkiränsistyneen Guido-kuntosalin vastaanotosta saa todennäköisesti maailman parasta jugurttia. Pehmeään luonnonjogurttiin on mahdollista valita joko mango-, papaija- tai guavahillo.

”No hei, sua ei ookkaan vähään aikaan näkynyt!”, huikkaa jugurttiaarteista vastaava nainen astuessani salin ovesta sisään. ”Tarkkaan ottaen yhdeksään vuoteen”, vastaan, ja molempia naurattaa. Treenin jälkeen ostan kerralla kahta makua. Jugurttia naamaan lapatessani tulen ajatelleeksi, että saatan yhdeksän vuoden poissaolostani huolimatta yhä johtaa ko. herkun syöntitilastoja.

Estelístä siirryn paikallisbussilla Miraflorin luonnonpuistoon. Tämä on itselleni uusi paikka, jota profiloidaan ekoturismikohteena. Estelistä on mahdollisuus varata TreeHuggers-nimisen yhteiskunnallisen yrityksen kautta perhemajoitus Miraflorissa ja elää muutama päivä vaatimattoman luonnonläheisesti kuin paikallinen. Itse päädyn kuitenkin Finca Neblina del Bosque-nimiseen majoituspaikkaan, joka sijaitsee pilvimetsän korkeimmalla kohdalla. Ryhdyn heti saavuttuani juttusille paikan omistavan sympaattisen Isabelin kanssa. Käy ilmi, että saksalaissyntyinen Isabel on tullut maahan vuonna 2005, kuten minäkin. Minusta poiketen hän ei kuitenkaan ole koskaan palannut Eurooppaan ja kaikesta huokuu, että Nicaragua on nyt naisen koti. Isabel intoutuu vertailemaan kanssani Nicaraguan muuttumista kymmenessä vuodessa. ”Huomasitko miten Estelissä on nykyään kuntosaleja joka puolella? Kaikki nicaragualaismiehet käyvät salilla eikä kukaan käy enää baarissa kuten ennen!” huokaa Isabel kauhunsekaisella äänellä, joka saa minut nauramaan.

Finca Neblina del Bosquen kahdenkymmenen USA:n dollarin vuorokausihintaan sisältyy majoitus ja kolme ateriaa, joita ryydittää tilan oma kahvi. Pohjois-Nicaragua on perinteistä kahvinviljelyaluetta, mutta tämä kahvi on aivan poikkeuksellisen herkullista johtuen kenties viljelmän erityisestä sijainnista keskellä pilvimetsää. Korkealaatuisuudestaan huolimatta kahvia ei myydä eteenpäin, vaan majoituspaikan vastaanotto on ainoa paikka, josta sitä voi ostaa mukaan.

Yösijani on kahviviljelysten keskellä sijaitseva kahdeksankulmainen mökki, jonka seiniä koristavat itseoppineen paikallistaitelijan maalaamat, värikkäät maisemateokset. Aurinko laskee kuuden jälkeen ja ulkona sataa kaatamalla. Menen ajoissa nukkumaan, koska sähkögeneraattori toimii keikkuen eikä lähietäisyydellä ole viihdykkeitä. Seuraavana aamuna sataa jälleen, mutta onnistun muutaman tunnin sateettoman aukon aikana tekemään kävelyretken vehreään lähimaastoon. Pilvimetsän kasvillisuus on maaginen ja poikkeaa kaikesta ennen näkemästäni! Alueella on myös vesiputous, josta tosin näen vain pienen osan, koska en harmikseni tajunnut varata pikkurahaa taskun pohjalle. Paikalliset ovat nimittäin keksineet itselleen lisätulolähteen rakentamalla vesiputousalueelle portin, josta voi edetä vain maksamalla pienen korvauksen.

Jatkaisin mielelläni Miraflorista vielä pohjoisemmas Somoton kanjonille, jossa vietin vuosia sitten unohtumattoman päivän muovirenkaalla vettä pitkin edeten. Somoton kanjoni on myös yksi näistä ystävieni mukaan ”valtavasti kehittyneistä” kohteista, joiden kehityksen haluaisin omin silmin todeta. Olen kuitenkin sopinut viikonlopuksi tekemistä Managuan ystävieni kanssa, joten siirryn Miraflorista pääkaupungin kautta Laguna de Apoyon tulivuorilaguunalle rentoutumaan.

Pohjois-Nicaragua matkakohteena

Pohjois-Nicaragua on konstailematonta aitoutta kaipaavan Seikkailijattaren valinta. Täältä on turha etsiä Taj Majalin, Sydneyn oopperatalon tai Tutankhamonin haudan kaltaisia turistivetonauloja. Täällä valloittaa välittömyys ja verkkainen elämänrytmi. Nicaragualaisia kuvataan usein sanalla ”sensillo”, yksinkertainen, vaatimaton. Pohjoisnicaragualaisiin kuvaus sopii erityisen hyvin. Pohjois-Nicaragua ja pohjoisnicaragualaiset ovat kuin tuulahdus päiviltä, jolloin kukaan ei vielä tiennyt mitä turismi tarkoittaa. Täällä matkailija on ihminen, joka on tullut kylään. Näissä ekoturismin vauvanaskeleita ottavissa paikoissa matkailija kiinnostaa paikallisia taatusti yhtä paljon kuin paikalliset matkailijaa. Ota siis rinkkasi ja käy!


Lukuvinkit: Lue myös juttu kotimajoituksesta Nicaraguan Ometepe-saarella, juttu Nicaraguan kohokohdista ja tutustu paratiisimaisiin Maissisaariin.

Tags:

Vastaa