Rakkauden vaihtokauppa

Kerro kaverille!

Uudet jännittävät seikkailut odottavat kulman takana, ja tällä hetkellä kuluva lukuni on muutamaa riviä vaille kirjoitettu, kunnes saan taas aloittaa uuden. Mitä se pitää sisällään, en tarkasti vielä tiedä, mutta odotan jo hetkeä, kun saan kääntää sivua ja suunnata kohti Pohjois-Amerikkaa.

Sinä aikana, kun luvun viimeiset rivit etenevät, haluan palata yhteen tämän vuotisista seikkailuistani Intiassa ja siellä heränneisiin ajatuksiini.

Rakkauden vaihtokauppaa 2

Keväällä palasin Jaipuriin toteuttaakseni projektin, johon sain ajatuksen edeltävältä vierailultani; tuolloin tutustuin intialaiseen pikkuveljeeni Dineshiin. Sieluun, jonka luulen tunteneeni jo menneissä elämissäni. Mikään ei ole sattumaa, mutta niinsanotusti sattumanvaraisen kohtaamisemme lopputuloksena löysin tieni yhteen Jaipurin slummeista, jonne pikkuveljeni kutsui minut vieraaksi tutustumaan kouluun, jota hän pyörittää pienen kotinsa yläkerrassa palkkaamansa opettajan avuin. Myönnän ensimmäisellä kerralla hieman jännittäneeni vierailua, vaikken edes tiennyt, mitä odottaa.

Rakkauden vaihtokauppaa 9

Rakkauden vaihtokauppaa 7

Rakkauden vaihtokauppaa 6

Olen aina suhtautunut ihmisiin ihmisinä, joten en jännittänyt ihmisten kohtaamista vaan enemmänkin, mitä muuta tulen näkemään ja olisinko yhteisön mielestä vain tirkistelemään tullut turisti. Jälkikäteen mietittynä tämä on hassua ajattelua, koska en usko ihmisten, kulttuurien ja uskontojen väliseen lajitteluun – olemme kaikki samanarvoisia ja kaikessa ainutkertaisuudessamme kuitenkin samasta tähtipölystä valmistettuja. Kokemukseni yllätti minut täysin. Ehkä jokaisella perheellä ei ollut ovea kodin oviaukossa tai ehkä moni lapsi oli likakerroksen peittämä, mutta rakkauden ja onnellisuuden määrän tunne oli sanoinkuvailematon – onni ja rakkaus eivät todella tule ulkoapäin.

Vierailin slummissa tuolloin muutaman kerran, minkä jälkeen jäi kaipuu ja palo tehdä jotain konkreettista hyvää ihmisille, joilla ei ehkä ole varallisuutta kaikkeen, mutta jotka olivat valmiita antamaan siitä vähästä, mitä heillä oli – kupillinen chaita ja vähän chapatia, vieraanvaraisuutta sekä rakkautta. Olen hiljalleen alkanut ymmärtää, että elämä on enemmän rakkauden vaihtokauppaa kuin mitään muuta – ja rakkaus on sitä kaikista korkeimmilla taajuuksilla värähtelevää energiaa, joka voisi tainnuttaa pahimmankin pahuuden.

Rakkauden vaihtokauppaa 5

Rakkauden vaihtokauppaa 3

Rakkauden vaihtokauppaa - artikkelikuva

Siispä tämän kuluneen vuoden keväällä toimitin Suomesta ja Firenzestä keräämäni vaatevuoren sekä läjäpäin koulu- ja taidetarvikkeita ja pidin pienille osallistujille vapaamuotoista taidetuntia kolmen viikon ajan. Miten siunattu olenkaan! Tunnen saaneeni paljon enemmän, mitä annoin projektiani varten niin henkisesti kuin rahallisesti. Vielä en tiedä kumpi lisäsi onnellisuudentunnettani enemmän – se, että annoin siitä omasta vähästäni ja siitä suuresta vähästä, jonka kollektiivisesti kauniiden ihmisten kanssa keräsimme vai se, että sain osakseni niin paljon rakkautta vastalahjana odottamatta yhtään mitään takaisin. Tunnen itseni maailman rikkaimmaksi naiseksi – ja sitä olenkin.

Tuon kolmen viikon aikana minusta tuli osa yhteisöä, johon en koskaan ajatellut tai uskonut kuuluvani, ja nyt nämä ihmiset ovat osa viikoittaista elämääni jopa kilometrien päässä. Tietysti ihmiset ovat kiinnostuneita jo pelkästä ihonväristäni, joka osalle merkitsee myös rahallista hyötyä ja osa on valmis hyötymään siitä tavalla jos toisella; olen monesti miettinyt, haittaneeko se loppujen lopuksi, sillä mikä on minulta pois on lisää jollekin toiselle – joskus se voi olla huono, mutta tässä en näe sitä niin. Rakkaus ja onnellisuus merkitsevät eniten.

Nämä kaksi ovat aiheita, jotka ovat huulillamme ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Mielestäni siksi, että ihmiskunta on viimein heräämässä ja avaamassa silmiään siihen, että elämässämme on paljon muuta kuin se, mitä ympärillämme näemme. Meillä on enemmän kuin koskaan ennen, mutta olemme onnettomampia ja yksinäisempiä kuin ikinä, minkä seurauksena olemme heräämässä
pohtimaan tämän syitä.

Tänään on siis hyvä päivä tehdä matka omaan sisäiseen maailmaan ja antaa hetki aikaa kysymykselle, mitä on onnellisuus ja mistä se tulee? Mitä rakkaus on ja mikä on myötätunnon voima?

Lopetan Oshon sanoihin:

”Spread compassion all around you. Look around you – people are so unhappy, don’t add to their unhappiness. Your compassion will lessen their unhappiness; just one word of compassion will lessen their unhappiness. Don’t add to their unhappiness.”

Paljon valoa ja rakkautta tähän päivään.

Sanna

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top