Seikkailijattarien uusi aikakausi on entistäkin yhteisöllisempi

by

Vaahterat ovat pukeutuneet värikkäimpiinsä, harmaa asvaltti on saanut ylleen jo monivärisen lehtipeiton. Syksy etenee hurjaa vauhtia, valmistaa meitä uuteen aikaan. Jälleen kerran uusi aika tarkoittaa uusia tuulia, emmehän me teitä halua liialla tasaisuudella tylsisystyttää. Me uudistummme koko ajan, kasvamme tässäkin kuussa kohti parasta versiota itsestämme.

Seikkailijattarien Facebook-ryhmä kasvaa kasvamistaan ja yli 2000 seikkailevaa naista on muodostanut inspiroivan tukiverkoston toisille samanhenkisille. Koska olemme yhteisö, päätimme antaa myös teille vapaamman äänen ja vapaamman vaikutusvallan. Jatkossa jaamme entistä enemmän myös teidän editoimattomia tarinoitanne, teidän vinkkejänne. Otamme vastaan virtuaalipostikorttejanne maailmalta  ja otamme teidät kaikin tavoin osaksi vaikuttajaraatia. Miltäs tämä kuulostaa?

Jatkossa Seikkailijattaret.fi tulee entistäkin enemmän olemaan yhteisön tuotos, jonka taustalla häärii ydintiimi ja toimitus. Jatkossa haluamme vielä entistäkin enemmän jakaa myös teidän vinkkejänne, teidän monenkirjavia matkatarinoitanne.

Toimituksen puolella tulemme tässä kuussa käsittelemään muun muassa Berliinin yöelämää, kertomaan työnteosta ulkomailla, viemme teidät safarille ja Yellowstonen kansallispuistoon. Katsotaan, mitä muuta uudet syystuulet tuovat tässä kuussa tullessaan! Muutos on aina hyvästä, aivan jokainen kerta.

Comments

Kommentit

It's only fair to share...Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0

Aitojen kokemusten spontaani ja fiilistelevä etsiskelijä, rinkka selässä tai matkailuauto alla. Elämyksiä janoava esteetikko, joka on onnellisimmillaan jossakin tunnelmallisten kahviloiden ja koskemattoman luonnon välimaastossa. Boheemi Berliini on kaupunkirakkauksista suurin, mutta tropiikin sielu lepää parhaiten palmujen alla. Lisää seikkailuja Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogissa.

Vastaa

Your email address will not be published.

*