Tinder kokemuksia

Tinder matkalla mukana – uhka vai mahdollisuus?

Kerro kaverille!

Kaikki tietävät nykypäivän kohtaamispaikan, vihatun ja rakastetun Tinder-sovelluksen. Onko Tinder vain tapa löytää petiseuraa tai romanttisia kohtaamisia, vai voisiko sitä hyödyntää muillakin tavoin – jopa matkoilla?

Olen käyttänyt deittisovellus-Tinderiä kotimaassa ja maailmalla matkaillessani. Pysyvämpikin kumppani löytyi jossakin kohtaa elämää Tinderin kätköistä. Olen siis testaillut Tinderin uhkia ja mahdollisuuksia monessa paikassa, lähellä ja kaukana. Olen halunnut sekä tavata uusia ihmisiä että kenties kohdata Herra Oikean ja joskus vain löytää seuraa tylsiinkin hetkiin, jolloin minua ympäröivät seurustelevat ystäväni tuntuivat vain kyhnäävän kodeissaan.

Vaikka monen syy Tinder-deittailla on romanttisissa tai vain fyysisissä syissä, Tinder on myös mahdollisuus löytää upeita ihmisiä elämäänsä – jopa matkaoppaita tai sydänystäviä. Sovellus on myös mitä mainion tapa löytää kahvitteluseuraa, keikkakavereita, matkajuttujen kuunteluseuraa tai vain paikallinen opas uudessa kaupungissa.

Vaikka monen syy Tinder-deittailla on romanttisissa tai vain fyysisissä syissä, Tinder on myös mahdollisuus löytää upeita ihmisiä elämäänsä – jopa matkaoppaita tai sydänystäviä.

Kerran yritin jopa soveltaa Tinderiä sohvasurffauksen tavoin ja löytää itselleni sohvapaikan kaupungissa (Turussa Ruisrockia ennen), jossa kaikki hotellit olivat täynnä. En loppujen lopuksi päätynyt Tinder-sohvalle vaan ystävän ystäväpariskunnan sohvalle. Hyvä niin. Sohvapaikan hyväksymisessä Tinderin kautta on omat riskinsä, sen tiedostin. Riskeiltäkin tosin välttyy yleensä hyvällä Tinder-seulalla ja intuitiolla.

UUTTA! Tutustu Seikkailijattarien pienryhmämatkoihin!

Mitä etsit Tinderistä?

Jos haet Tinderin kasvoviidakosta vain ja ainoastaan rentoa seuraa, ilman romanttisia tai fyysisiä tarkoitusperiä, kiinnitä huomiota mahdollisen matchin kuvien fiilikseen. Jos bongaat esimerkiksi reissujuttuja, tiedät teillä olevan jo jotain yhteistä. Joskus edes kasvoja ei tarvitse nähdä, pelkkä tietynlainen fiiiliskuvakin voi toimia. Esimerkiksi matkaoppaaksi Roomassa riittää vain kiva tyyppi, hänen ulkonäöllään tai muullakaan ei ole väliä. Ainoa, mikä merkitsee, on mahdollinen jutun juoksun luontevuus.

Jos bongaat esimerkiksi reissujuttuja, tiedät teillä olevan jo jotain yhteistä.

Jos uusi, sanotaanko paikallisoppaasi, ei olekaan aikasi arvoinen tai haluaa selkeästi jotain muuta kuin mitä itse haet, sano hänelle heipat pian. Tinderistä löytyy varmasti sopivampikin match, oli sitten kyseessä mikä tahansa kriteeri. Tärkeintä on olla omissa tarkoitusperissään mahdollisimman rehellinen.

Enimmäkseen insiroivia ja hyviä tuttavuuksia

Itse olen ollut vain yksillä kovin epäonnistuneilla Tinder-deiteillä (kyllä, niiden piti kai olla ensideitit). Mies oli jo alkuun kovassa humalassa ja ehdotteli muutaman minuutin jutustelun jälkeen kaikkea muuta kuin miksi itse siellä olin. Pakenin paikalta pian, enkä koskaan enää palannut asiaan.

Muut Tinder-tapaamiseni ovat kaikki olleet mieluisia – tai ainakin opettavia. Olen viettänyt useamman tunnin Berliinin kuppiloissa istuen, hauskassa seurassa. Berliinissä paljon aikaa viettävänä kaipaan useinkin juttuseuraa ja uusia ystäviä. Sydänystäviä ei ole Tinderin kautta Berliiniinkään muodostunut, mutta hyvää ja mutkatonta juttuseuraa on ollut helppoa löytää.

Tinder on uuden ajan kohtaamispaikka

Tinder on ollut itselleni kuin kohtaamispaikka. Luottamalla omaan fiilikseen, jyvät karsiutuvat akanoista todella pian. Jos ei etsi muuta kuin ystävyyttä, kannattaa omassa profiilissaan viestittää rautalangastakin vääntäen omat tarkoitusperänsä. Tapaamalla uuden ihmisen julkisella paikalla välttyy kaikenlaisilta konflikteilta ja jutun lähtiessä väärille raiteille, voi aina vedota kovaan kiireeseen tai vaikka kliseiseen päänsärkyyn. Tietty varovaisuus on myös oleellista, luota intuitioon.

Ennen kuin markkinoille ilmestyy parempia tutustumisformaatteja, kannustan sinuakin antamaan Tinderille uuden mahdollisuuden, edes reissuseuran ja juttuseuran saralla. Kyllä sieltä elämänkumppaneitakin löytyy ja mikä olisikaan parempaa kuin reissuseuran tai paikallisoppaan muuntuminen unelmien matkakumppaniksi, vaikka jopa elämänkumppaniksi!

Vinkki: Maksullinen Tinder Gold antaa mahdollisuuden luoda kontakteja muualle päin maailmaa jo ennen matkaa. Vaihtamalla sijainnin tulevan matkakohteesi sijaintiin voit tutustua paikallisiin jo ennen matkaa. Muista myös muut deittisovellukset, kuten Bumble ja OkCupid.

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top