Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

Turkkilaiset kaverukset löysivät vapauden Kaakkois-Aasiasta

by

Kaakkois-Aasiassa törmää usein ihmisiin, jotka ovat vaihtaneet kylmän lämpimään ja asettuneet tropiikkiin pysyvästi. Monille se on suuri haave, mutta joillekin se on välttämättömyys. Turkkilaiset Mutlu ja Meriç pakenivat kotimaansa kiristyvää tilannetta pelkkä pieni reppu selässä jättäen taakse koko elämänsä, eikä paluuta entiseen ole.

Istumme Kambodzan paratiisisaaren rantabaarissa varpaat hiekassa turkkilaisten baarityöntekijöiden kanssa, kolmekymppisten Mutlun ja Meriçin kanssa. Puheenaihe ei ole yhtä rento kuin trooppisen saaren tunnelma, kun utelen, kuinka pojat ovat päätyneet asumaan Kambodzaan.

Mutlun otsa on rypyssä ja katse kaukaisuudessa, kun hän puhuu synnyinmaastaan. Turkin presidentti vie maata kohti diktatuuria ja ääri-islamilaista ajattelua. Kansa on kahtiajakautunut, ja ihmisten sietokyky alkaa olla matalalla. Sananvapautta ei juuri ole, ja hallituksen vastustajien elämä on vaikeutunut. Poikien mukaan Istanbulin kaduilla vallitsee poikien mukaan pelko ja viha. Koko ajan saa olla varpaillaan.

IMG_1059-Edit-1

Viha on selkeästi syvällä myös pojissa, sillä he eivät sanoja säästele maansa johdosta puhuessaan. Kohotamme kaverini kanssa kulmiamme. Emme olleet tietoisia, että Turkissa tilanne on näin räjähdysaltis.

Kuten kuka tahansa, pojat kaipaavat vain rauhallista elämää vapaana poliittisesta tai uskonnollisesta vainosta. Elämä Turkissa alkoi vaikuttaa umpikujalta, ja maasta poistuminen näyttää ainoalta hyvältä vaihtoehdolta kunnon elämään.

“Nyt minulla on vapauteni, mutta ei kotimaata tai kotia. En edes tiedä enää, mitä koti tarkoittaa. Kenties löydän sen joskus”, Mutlu kertoo.

Mutlu kertoo yrittäneensä paeta Turkkia vuosien ajan eri maihin anoen myös turvapaikkaa. Homma tyssäsi aina, mutta Kambodzaan oli helppo tulla. Poikien omaisuus mahtuu pieneen reppuun, ja stuertin ja sairaalateknikon urat vaihtuivat tarjoiluun.

“Säästin rahaa, myin omaisuuteni ja lähdin matkaan. Nyt minulla ei ole mitään”, Meriç toteaa hiljaa. Äänestä kaikuu katkeruus. “Se on vapauden hinta”, Mutlu huomauttaa.

Meillä suomalaisilla on kuitenkin useimmiten aina koti, johon aina palata, jos asiat menevät pieleen. Kun kysyn, ovatko he koskaan palaamassa kotimaahansa, jyrkkä kieltävä vastaus tulee nopeasti. Se ei ole mahdollista ainakaan vielä moneen vuoteen.

Pojat eivät taakse katso eivätkä tulevasta tiedä. Saarella elämä tapahtuu tässä ja nyt, päivä kerrallaan. Silti haaveita on molemmilla. Mutlu haluaa matkustaa ja kehittää itseään, Meriç sen sijaan haaveilee avioliitosta ja lapsista.

12622511_10153825001560499_597346430835049968_o

Pojat ikävöivät ja ovat huolissaan perheestään ja ystävistään. Meriç ikävöi myös 20 kissaansa (kyllä, luit oikein). Turkki ei kuitenkaan ole heille enää koti vaan yhtä kuin vankila. Mutta eivät he tunne kuuluvansa Kambodzaankaan. “Nyt minulla on vapauteni, mutta ei kotimaata tai kotia. En edes tiedä enää, mitä koti tarkoittaa. Kenties löydän sen joskus”, Mutlu kertoo.

Elämä uudessa maassa on opettanut paljon. Kokemus on paitsi parantanut kielitaitoa ja opettanut uuden ammatin, myös tuonut uusia elämäntaitoja, kasvattanut itseluottamusta ja muuttanut koko elämänkatsomuksen.  

“Uskon karmaan ja siihen, että jokaisella kohtaamisella on merkityksensä. ”

Nimi Mutlu tarkoittaa onnellista. Onko hän nyt onnellinen? “Tunnen olevani onnellinen. Yritän myös tehdä ympärillä oleviani onnelliseksi. Tai no, täytyy tunnustaa, ennen aamukahviani olen tosi kärttyinen”, Mutlu toteaa ja röhähtää sydämelliseen nauruun.

“Uskon karmaan ja siihen, että jokaisella kohtaamisella on merkityksensä ”, hän lisää. Pöytään laskeutuu hetken hiljaisuus.

Meriç rikkoo hiljaisuuden kertomalla, että ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan nauraminen tekee hänet onnelliseksi. Aika vaihtaa iloisempiin puheenaiheisiin. “Eiköhän lähdetä ostamaan pullo giniä!”

Elämäntapareissaaja, nykypäivän hippi ja wannabe diginomadi, joka lähti vuosia sitten Australiaan ja jäi sille tielle. Seikkailunjano ei ole sammunut, ja nykyään Anna jahtaa maailmalla ikuista kesää aussisiippa kainalossa sekä jakaa kokemuksiaan Muuttolintu-blogissaan. Reissusydän sykkii erityisesti road tripeille, autioille paratiisirannoille ja tietenkin Australialle.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

*

Latest from Matkatarinat

Palaa Alkuun