Vapaaehtoistyö Thaimaassa kilpikonnien parissa ja seikkailu oman äidin kanssa on kokemus, mikä ei unohdu. Mitä kaikkea äiti ja tytär saivat kokea luonnon ihmeiden äärellä ja mistä seikkailu sai alkunsa?
Seison äitini kanssa laskuveden jälkeensä jättämässä lammikossa. Jalkani ovat tukevasti liejussa, jossa mönkiviä meritähtiä ja rapuja meidän on tarkoitus kartoittaa yhdessä alueella asuvan tutkijan kanssa.
Muutaman metrin päässä apina vasaroi simpukkaa rikki saadakseen hiukan hiukopalaa. Aurinko alkaa laskea Andamaanienmereen, ja taivas värjäytyy yhä punaisemmaksi. Sirkkojen siritys viereisessä mangrovemetsässä voimistuu.
Lähdemme pois vasta, kun on niin pimeää, ettei tutkijakaan enää erota merilehmän jälkiä meriruohon seassa.
Olen äitini kanssa vapaaehtoistöissä Thaimaassa, Koh Phra Thongin saarella.
Miksi vapaaehtoistöihin ja seikkailulle Thaimaahan?
Aloitin matkustamisen 15-vuotiaana. Olen kiitollinen, että minulla on ollut etuoikeus seikkailla Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa yli 15 vuoden ajan.
Äitini liittyi seuraani vasta eläkkeelle päästyään. Hän on joustava matkakumppani sekä reppureissulla että pakettilomalla. Hän ei valita, vaan istuu into piukassa niin vuoristotiellä mopotaksin kyydissä kuin aasialaisen iltatorin jakkarallakin Nutella-kevätkääryleiden ääressä. Meitä yhdistää into tehdä vapaaehtoistöitä. Olemme olleet yhdessä vapaaehtoistöissä muun muassa Kolumbiassa ja Suomen Lapissa.
Kiinnostuimme uhanalaisista merikilpikonnista vuoden 2022 alussa. Tuntui luonnolliselta valita seuraavaksi matkakohteeksi paikka, missä pääsisimme tekemään vapaaehtoistöitä merikilpikonnien hyväksi.
Matkakohteeksi valikoitui Thaimaa, missä äitini ei ollut aiemmin käynyt. Äiti halusi lämpimään kohteeseen – ja toive toteutui, sillä tulevalla työskentelypisteellämme lämpötila nousi noin 47 asteeseen. Yölläkin lämpötila pysytteli 30 asteen paremmalla puolella.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun maksoimme sekä matkanjärjestäjälle että kohteessa toimivalle organisaatiolle siitä, että pääsemme tekemään vapaaehtoistöitä. Aiemmin olemme järjestäneet seikkailumme itse ja saaneet työtä vastaan sekä ateriat että majoituksen.
× Lukuvinkki: Unelmana parempi elämä kulkukoiralle ×
Bussimatka Bangkokista Khuraburiin
Pakkasimme selkäreppumme helmikuussa 2023 ja lensimme Bangkokiin. En ollut käynyt kaupungissa useampaan vuoteen. Suurimmaksi muutokseksi koin sen, että kannabis on laillistettu Thaimaassa vuonna 2022 ja turistit ja yksityisyrittäjät tuntuvan ottavan siitä kaiken irti – etenkin Khao San Roadin alueella.
Meillä oli muutama päivä aikaa katsella ympärillemme Bangkokissa. Miltei yksi kokonainen päivä kului bussilippujen järjestämiseen, sillä liput on käytävä hankkimassa paikan päällä, eikä oikean bussiaseman löytäminen ole Bangkokissa aina itsestäänselvää.
Meitä oli pyydetty saapumaan Khuraburin venesatamaan aamulla 4. päivä maaliskuuta. Valitettavasti 3. päivä lähtevä bussi oli täpötäynnä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ostaa lippu puoleenväliin eli Chumphoniin.
Chumphonista Khuraburiin lähtevä bussi oli kuitenkin jo ehtinyt lähteä saavuttuamme kaupunkiin. Paikallisten avulla löysimme minibussin, minkä määränpää oli Myanmarin rajalla sijaitseva Ranong. Vietimme seuraavat tunnit minibussin tiiviissä tunnelmassa. Ranongista ei enää lähtenyt minkäänlaisia kyytejä Khuraburiin, joten ei auttanut kuin jäädä yöksi motelliin.
Nousimme 4. päivä ennen aurinkoa etsimään kyytiä jäljellä oleville reilulle sadalle kilometrille. Löytämämme kimppataksi vei meidät venesatamaan sopivasti ennen taksiveneen lähtöä. Koh Phra Thong oli tässä va×iheessa enää vajaan tunnin päässä.
Jos motelliyö lasketaan mukaan, kulutimme noin 700 kilometrin matkaan yhteensä 26,5 tuntia. Helpompiakin reittejä olisi varmasti ollut, mutta näimmepähän maisemia koko rahan edestä.
× Lukuvinkki: Vapaaehtoistyön toinen puoli ×
Viikko merikilpikonnien saarella vapaaehtoistyössä Thaimaassa
Koh Phra Thongin saarella ja sen ympäristössä tavataan useita eläinlajeja – muun muassa kolmea eri merikilpikonnaa (merinahkakilpikonna, etelänbastardikilpikonna ja liemikilpikonna). Meidän tehtävämme oli osallistua saarella vuodesta 1996 toimivan Naucrates-järjestön harjoittamaan valvonta- ja seurantatyöhön.
Me emme partioineet öisin, joten emme nähneet kilpikonnan poikasia rämpimässä kohti merta. Emme olisi nähneet niitä muutenkaan, sillä Koh Phra Thongilla ja läheisellä Koh Ran saarella oli vain muutamia pesiä, joiden munien ei odotettu kuoriutuvan vielä viikkoihin.
Vapaaehtoisen päivä alkaa Koh Phra Thongilla alkaa tyypillisesti noin kello 6. Viimeistään kello 6:30 on lähdettävä tarkastamaan, ovatko kilpikonnat käyneet yön aikana kävelemässä (tai jopa munimassa!) rannalla. Käveltävää on noin 10 kilometrin verran.
Upottavassa hiekassa käveleminen ennen aamupalaa ja aamukahvia oli meille aina päivän raskain osuus. Emme nähneet kilpikonnien jälkiä yhtenäkään aamuna, mutta jos niitä olisi näkynyt, kaikki mitattavissa oleva olisi pitänyt mitata ja merkitä muistiin. Kävelyn jälkeen oli vielä muistettava mitata vuorovesi ja veden lämpötila.
Lounaan jälkeen mitattiin ulkolämpötila sekä uudemman kerran meriveden lämpötila. Iltapäivällä meriveden lämpötila oli usein jo 29,5–30 astetta.
Iltapäiväksi kiipesimme Hornbill-kukkulalle. Se on saaren korkein kohta, jolle monet saarella asuneet pelastautuivat tsunamin iskiessä vuonna 2004. Kukkulalta avautuu kaunis näkymä eri suuntiin. Tarkoitus oli kuitenkin keskittyä seuraamaan kiviä, joilla nuoret merikilpikonnat kävivät ruokailemassa. Kivien herkeämätön tuijottaminen kahden tunnin ajan suorassa auringonpaisteessa ei ole ihan niin kamalaa kuin miltä se kuulostaa, mutta kyllä siinä jalat puutuvat ja hiki virtaa.
Vapaaehtoistyö kilpikonnien parissa Thaimaassa on tarkkaa aikataulutusta
Monta päivää kului ilman, että näimme yhtään merikilpikonnaa, mutta kahtena viimeisenä päivänä näin merikilpikonnan uivan kivien luona. Merikilpikonnien liikkeet raportoitiin minuutintarkasti. Raportoitavaa syntyi siitäkin, jos kivien luona kävi veneitä, sukeltajia tai snorklaajia.
Vuosia kestänyt pilkuntarkka mittaustyö on antanut korvaamattoman arvokasta dataa esimerkiksi sen arviointiin, miten ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut merikilpikonnien pesinnän onnistumiseen.
Iltapäivätarkkailun jälkeen oli mahdollisuus käydä uimassa. Meduusoita oli reissumme aikana sen verran paljon, ettei uinti erityisesti houkutellut – varsinkaan sen jälkeen, kun sain meduusan polttaman jalkaani kahlatessani nousuvedessä. Polttama oli pitkään kipeä. Kiitän kuitenkin onneani, ettei kohdalle osunut sen vaarallisempaa meduusaa, sillä näillä vesillä liikkuu muun muassa kuutiomeduusoita.
Luonto on läsnä saarelaisten jokapäiväisessä elämässä – hyvässä ja pahassa. Elämä on suunniteltava nousu- ja laskuveden, valoisan ajan sekä esimerkiksi sadekausien mukaan. Nousuvesi esimerkiksi hankaloitti jatkuvasti työpisteeltä toiselle siirtymistä siitä huolimatta, että saarella yhtä aikaa työskennellyt kuvausryhmä oli rakentanut väliaikaisen kulkusillan (kuvassa). Sitä saattoi joutua kahlaamaan vyötärölle tai jopa rintaan asti ulottuvassa nousuvedessä. Kastumiselta ei voinut välttyä muutenkaan. Jos esimerkiksi vene ei päässyt rantaan, matkustajien oli kahlattava tai tarvittaessa uitava loppumatka.
Pimeys valtasi saaren seitsemään mennessä. Seitsemältä tarjoillun illallisen jälkeen uni maittoi bungalowissa – ellei se ollut kovin täynnä lepakoita tai sammakoita. Sirkkojen siritys toimi tuutulauluna, ja aamun ensimmäisten lintujen laulu herätyskellona.
Pari viimeistä yötä nukuimme läheisen pikkukylän kotimajoituksessa. Toisen kotiin taloksi asettuminen tuntui aavistuksen kiusallista, kun yhteistä kieltäkään ei ollut. Vanhojen rouvien kylässä aika oli pysähtynyt ja ilma väreili kuumuudesta.
× Lukuvinkki: Mistä löytyy aidoin ja kaunein Thaimaa? ×
Mitä vapaaehtoistyöstä ja seikkailusta Thaimaassa jäi käteen?
Seikkailusta Koh Phra Thongin saarella jäi käteen ristiriitaisia tunteita. Oli sykähdyttävää nähdä merikilpikonnien uivan Andamaanienmeressä. Näimme myös rannassa käyneen liemikilpikonnan (green turtle) jälkiä sekä kolme pesää käydessämme naapurisaari Koh Ralla. Emme kuitenkaan kokeneet, että meistä olisi ollut varsinaista hyötyä merikilpikonnille. Voi olla, että konkreettisin hyöty oli maksamamme projektimaksu, mikä toivoaksemme käytetään suojelutyöhön.
Olimme paikan päällä toisaalta vain viikon, joten siinä mielessä on ymmärrettävää, ettemme saaneet tehdä itsenäisesti mittauksia, ja itsenäisten tarkkailusessioidenkin määrä oli minimissä. Osallistumisemme suojelutyöhön olikin lähinnä mukana olemista ja ammattilaisten työskentelyn seuraamista.
Tämänkertainen seikkailu ei siis ollut sieltä hurjimmasta päästä, mutta huonomminkin toki voisi lomansa viettää. Koh Phra Thongin saari on luonnonkaunis paikka, missä voi nähdä sarvinokkalintuja, pytonkäärmeitä, merilehmiä, villisikoja, delfiinejä ja esimerkiksi peuroja. Saarella asuu vain kourallinen ihmisiä, ja ani harvat turistit löytävät sille tiensä.
Sähköä saa melko satunnaisesti, eikä mobiilidatakaan toimi joka puolella, joten saarella oleillessa jää aikaa pysähtyä perusasioiden äärelle, napostella tuoreita cashew-pähkinöitä ja ottaa päivätorkut riippumatossa.
Saariseikkailun jälkeen jatkoimme reppureissuamme äidin kanssa Thaimaan muissa osissa. Äiti on hyvä esimerkki siitä, että ikä on vain numero, eikä se missään tapauksessa ole este seikkailemiselle. Aito seikkailijatar suhtautuu matkakohteeseensa uteliaasti ja vastaanottavaisesti, vaikka se tarjoaisi jotain sellaista, mitä ei aiempien vuosikymmenten perusteella ole osannut odottaa.
Kirjoittaja on vieraskirjoittaja ja seikkailijatar Marja Simonen, jonka tekstejä löytyy myös blogista Kultainto
