Reissaavat pariskunnat pysyvät yhdessä, niinhän sitä sanotaan. Paras tapa oppia tuntemaan toinen on matkustaa hänen kanssaan. Jos haluaa vielä lisätä kierroksia, kannattaa tämä tehdä Intiassa. Mikäs sen parempi tapa oppia tuntemaan toinen, kuin viedä se Intian kaoottiseen tunteiden, tuoksujen ja värien mylläkkään ja seurata, kuinka se siitä selviää. Ja tietysti, kuinka te yhdessä siitä selviätte.
Olimme tapailleet nykyisen puolisoni kanssa muutamia kuukausia, kun päätin lähteä hänen matkassaan kuukaudeksi kiertämään Intiaa. Koko suhteemme perustui periaatteessa matkusteluun eri maihin tapaamaan toisiamme, joten yhdessä tien päälle hyppäämisessä ei sinänsä olisi mitään uutta. Intia tosin tulisi olemaan kohteista kauimpana ja reissu kestoltaan pisin. Jokainen Intiassa käynyt tai Intiasta mitään kuullut tietää, että Intia on yksi maailman kiehtovimmista, mutta samalla raivostuttavimmista, sydäntäraastavimmista ja terveyttä koettelevimmista kohteista. Tähän päälle vielä alkutaipaleellaan oleva suhde ja seikkailu on valmis!
Jos jotain reissussa siipan kanssa oppii, niin kärsivällisyyttä ja kompromissien tekoa. Intiassa simppelin siirtymisen neuvotteleminen kymmenen riksakuskin kanssa saa hermot kireälle itse kullakin, ja onkin perin hyvä tapa selvittää uuden kumppanin stressinsietokyky. Samalla voi tehdä pientä itsetutkiskelua siitä, kuinka valmis on lopulta itse lopulta täräyttämään riksakuskia nekkuun ja miten se toinen moiseen käytökseen reagoisi. Aika pian me kaksi huomasimme olevamme hyvä tiimi; hän on se piinkova neuvottelija, ja jos homma uhkasi mennä vaikeaksi hyppäsin remmiin empatiakykyiseen ”good cop” –tyyliin ja vetosin kaikkien tunteisiin ja sydämen hyvyyteen jotta tilanne saataisiin pysymään rauhallisena.
Entäs sitten muut vastoinkäymiset? Näitä on Intian reissu parhaimmillaankin täynnä. Esimerkiksi reissumme Taj Mahalille oli, no, täysi pannukakku. Lähdimme liian myöhään liikenteeseen, maapallon hitaimmalla ja rupuisimmalla bussilla, ja vielä Agrassa tietty täysin tunarin riksakuskin kyydissä kymmenen minuutin matka kesti yli puoli tuntia. Taj’n porteille saavuimme sopivasti pilkkopimeässä sulkemisaikaan, ja edes jonkinlaista vilausta pytingistä etsiskellessämme tulimme melkein ammutuksi yövartijoiden toimesta Taj Mahalin takapihalla. Päivän päätteeksi molempia kututti ja olimme väsyneitä, pölyisiä ja turhautuneita. Ehkä olimme jo liian väsyneitä, sillä bussissa takaisin Delhiin emme voineet muuta kuin nauraa kippurassa sille päivälle kun mentiin katsomaan Taj Mahalia. Ei me Taj Mahalia pahemmin nähty, mutta nähtiin kuinka meidän kahden tiimi selviää hymy huulessa jopa hommien täysin päin mäntyä mennessä.
Niin, ja monessa suhteessahan on se vaihe, kun alussa ei millään uskalla paljastaa toiselle, että on vain ihminen inhimillisine tarpeineen, eikä mystinen olio jonka ei koskaan tarvitse esimerkiksi käydä vessan puolella muuta kuin nenäänsä puuteroimassa. No, Intiassa, tuossa ruokamyrkytysten luvatussa maassa jossa ovet ja yksityiset saniteettitilat eivät ole itsestäänselvyys sitä saattaa oppia tuntemaan toisensa vähän liiankin hyvin. Lähes varma joka matkalaisen reissutuliainen ”delhi belly” ei asiaa juuri helpota. Uuden vuoden aattona Goalla onnistuimme molemmat saamaan jonkin sortin maailmanlopun vatsapöpön ja mikäs sen romanttisempaa kuin oksentaa vuorotellen hotellihuoneen vessassa toista kädestä pitäen koko uudenvuoden juhlinnat läpi. True love!
Jälkeenpäin tonttuilumme kuulostaa varsin koomiselta ja repiihän siitä hyviä tarinoita, mutta koska Intia on sellainen kuin se on, ajauduimme näkemämme ja kokemamme kautta myös syvien pohdintojen ääreen elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä. Intian kaduilla alati läsnä oleva köyhyys, epäoikeudenmukaisuus ja jopa kuolema laittaa länsimaissa tuudittautuneet matkalaiset miettimään omaa maailmankuvaansa uusiksi. Intian kokeminen itselle tärkeän henkilön kanssa on paitsi rikastuttavaa kaikkine siitä kumpuavine keskusteluineen, mutta paljastaa myös toisen sielun syövereiden saloja uudessa valossa ja avaa heidän tapaansa katsoa ja ymmärtää maailmaa.
Intiassa siis sattui ja tapahtui. Niin paljon tuli nähtyä, koettua, haisteltua ja maisteltua. Intia säilyy muistoissani maana, joka on opettanut minulle ehkä eniten ihmisyydestä ja tavasta ymmärtää maailmaa. Silti tulen ikuisesti muistamaan aina ensimmäisenä, kenen kanssa tämän kaiken koin. Ei tainnut meistä kumpikaan osata varautua siihen, että loppuviimeksi oppisimme oikeastaan enemmän toisistamme kuin itse Intiasta. Vaikka Intian pölyt jäivätkin jo taakse melkein vuosi sitten, ollaan me kaksi jatkettu yhteistä matkaamme. Eikä loppua näy.
Auringonlasku ja auringonnousu ovat juurikin parhaita hetkiä kokea Taj Mahal. Ensi kerralla – olkoon se esim. häämatka – kannattaa jäädä yöksi, eikä pyrkiä saman päivän aikana takaisin Delhiin.