Elina Koivula-Herrera löysi Perusta sekä vuoret, että rakkauden. Inspiroidu Elinan tarinasta, elämästä kulttuureiden välillä.
Viimeistelin keväällä 2008 yliopisto-opintojani ja mietin, mitä sitä vielä ehtisi ennen valmistumista. Keksin ehtiä vaihto-opiskelijaksi Peruun. Vaihtovuosi Limassa ja tekeillä oleva gradu Suomen ja Perun kehitysyhteistyöhankkeiden historiasta tukivat mielestäni loistavasti toisiaan. Tavoitteenani oli seikkailla ja oppia espanjan kieli kunnolla. Enpä arvannut saapuessani helmikuussa 2009 kuumankosteaan Limaan, että päätyisin kiipeilemään vuoria ja kasvattamaan kahta pientä nappisilmää Andien vuoristoon.
Yhden lukukauden mittainen vaihto-opiskelu Etelä-Amerikan vanhimmassa ja poliittisesti hyvin aktiivisessa yliopistossa San Marcosissa ei ollut akateemisesti mitenkään tehokasta tai tuottoisaa. Juostessani kyynelkaasun ja vesitankkien läpi luennolle vain todetakseni, ettei professori tule tänään(kään) paikalle, huomasin kuitenkin oppivani paljon elämästä.
Pääsiäislomalla lähdin muutaman kaverini kanssa reissuun Perun pohjois-Andeille Huarazin kaupunkiin. Perun Sveitsinä tunnettu paikka kiehtoi mahtavien trekkimaastojensa puolesta, vuorta en ollut eläessäni nähnytkään. Päädyin matkustamaan vuorille yksin, koska halusin tehdä kahdeksan tunnin bussimatkan päivällä ja nähdä, miten maasto ja maisemat muuttuivat. Kaverini tulivat myöhemmin yöbussilla. Bussissa ajauduin juttusille kahden jenkkimimmin kanssa, joilla oli tarkat suunnitelmat ja kaikki varattuna Huarazin lomaa ajatellen. Minä, jolla ei ollut mitään varattuna tai suunniteltuna, päädyin näiden kahden mukana heidän hostelliinsa. Uusia ystäviäni oli bussiasemalla vastassa perusperulaisen näköinen ystävällinen mies, johon en kiinnittänyt kummempaa huomiota.
Uusia ystäviäni oli bussiasemalla vastassa perusperulaisen näköinen ystävällinen mies, johon en kiinnittänyt kummempaa huomiota.
Tuon viikon aikana rakastuin vuoriin. Minun oli hyvä olla 3100 metrin korkeudessa. Nautin korkeuksista, hiljaisista laaksoista, vuoristolaguuneista, verkkaisesta elämäntyylistä ja paikallisten ihmisten leppoisuudesta. Tunsin ja tiesin, että haluan palata tähän paikkaan uudestaan heti, kun saisin opinnot Limassa hoidettua. Päädyin tekemään upean neljän päivän vaelluksen Cordillera Blancan vuoristoon, ja toimistossa, josta tämän trekin ostin, minua palveli sama mies, joka oli ollut meitä vastassa aikaisemmin bussiterminaalissa. Trekin päätyttyä menimme porukalla järjestäjän tarjoamille pisco sour -drinkeille ennen yöbussiani takaisin Limaan. Samaan pubiin tuli jälleen tuo perusperulainen ja minulle selvisi, että hän oli vaelluksen järjestäneen firman omistaja. En vieläkään kiinnittänyt mieheen sen suurempaa huomiota. Tai no, ehkä vähän.
Alkoi aktiivinen sähköpostin vaihto. Tein suunnitelmia Huaraziin palaamisesta, ja mies antoi minulle infoa trekeistä, vuorista, mtb-reiteistä, kiipeilysolmuista ja vaikka mistä. Eräänä päivänä tämä hän ilmestyi kotiovelleni Limaan kypärät, köydet ja kiipeilykengät kainalossaan. Päädyin hänen kanssaan Liman alueen keskivuoristoon, kurjan kuumaan autiomaahan kalliokiipeilemään. En ollut koskaan harrastanut kiipeilyä, ja nyt vielä päädyin tekemään sitä ihmisen kanssa, jota en tuntenut ollenkaan. Sain Perussa pidempään olleilta ystäviltäni katseita ja kommentteja, joiden viesti oli ”onkohan nyt ihan viisasta”. Vaikka elämäni oli tuohon aikaan vähän levotonta ja holtitonta, oli minulla hyvin luottavainen olo tämän ihmisen seurassa. Luottamuksen lisäksi hänestä huokui rauha ja jonkinlainen kypsyys ja elämänkokemus. En hetkeäkään miettinyt, että hänen mukaansa lähteminen olisi huono idea. Kiipeilyreissu autiomaassa venyi yhteiseksi viikonlopuksi Limassa, jonka aikana molempien mielenkiintio heräsi toden teolla.
Kiipeilyreissu autiomaassa venyi yhteiseksi viikonlopuksi Limassa, jonka aikana molempien mielenkiintio heräsi toden teolla.
Alkuperäinen suunnitelmani reissata opintojen jälkeen ympäri Etelä-Amerikkaa vaihtui puolen vuoden mittaiseksi muutoksi Huaraziin. Nuo kuusi kuukautta muuttivat elämäni suunnan, jos jotain suuntaa nyt ylipäänsä olikaan. Pienestä perinteisestä Andien kaupungista tuli koti ja sen ihmisistä rakkaita. Yhdestä erityisen rakas. Viehätyin ihmisestä, joka nautti ja osasi liikkua ulkona ja vuorilla. Opin häneltä paljon ja liikuimme yhdessä paikoissa, joiden kauneus teki lähtemättömän vaikutuksen. Andien lumihuippuisista vuorista tuli oma takapiha, jossa nyt kasvatamme yhdessä kahta pientä suomalais-perulaista lasta.
Elämä yhdessä on rikasta, vaikka se ei olekaan aina ollut helppoa. Minä pumpulissa kasvanut laman lapsi ja hän Loistavan Polun terrorismin, väkivallan ja köyhyyden läpikäynyt mestitsi, rakennamme yhteistä polkua pala palalta. Kotimme on kulttuurien, kielten ja kokemusten sekamelska, jossa ei niuhoteta pienistä ja kaikille on tilaa.
Teksti: Elina Koivula-Herrera
Kiipeilyhallikuvat: ©Eva Valenzuela Q.
Vuorikuva: ©Aldo Herrera Rodriguez
Elina Koivula-Herrera asuu perulaisen vuoristo-opasmiehensä ja kahden lapsensa (1,5v ja 5v) kanssa Huarazissa Perun Andeilla ja bloggaa elämästään täällä. Perheen firma järjestää myös seikkailuja Andien vuoristoon.
