Pelkoja päin

Omatoimisessa äkkilähtemisessä vaikeinta ovat ne ensimmäiset hetket perillä, kun seisot yksin lentokentän edessä täysin orpona tietämättä minne mennä. Kaikki mitä näet, haistat ja kuulet on vierasta. Haen turvaa joensuulaisesta naisporukasta. Äiti ja kaksi aikuista tytärtä polttavat röökiä ja näyttävät rennoilta ja cooleilta, tottuneilta matkustajilta. He ottavat minut mukaansa ja hoitavat puolestani oikeastaan kaiken, kun olen väsynyt kolmen tunnin yöunien jäljiltä ja yhä hämilläni omasta rohkeudestani lähteä. Splitin lentokenttä on pieni,

LUE LISÄÄ

Sohvaperunasta seikkailijaksi

Äkkilähtö Splitiin kahdeksi viikoksi 12 tunnin varoitusajalla lienee yksi hurjimpia, mutta tärkeimpiä tempauksiani. Olen ollut yli puolet tähän astisesta elämästäni hyvin ujo ja vaatimaton maalaistyttö. Ihmiset, jotka olen tavannut yli kaksikymppisenä eivät ujouteeni enää usko, sillä olen sosiaalisesti ja verbaalisestikin suht taitava, mutta minussa on yhä sitä pelokasta “Voinko minä tehdä näin?”-arkajalkaa. Lisäksi lapsuuden ainainen rahanpuute ja oma uravalintani saivat minut jollain tavalla uskomaan, ettei minulla tule ikinä olemaan tarpeeksi

LUE LISÄÄ