Berliiinin trooppinen halli.

Berliinin Tropical Islands Resort – pala tropiikkia Saksassa

Kerro kaverille!

Tropical Islands Resort on Berliinin ulkopuolella oleva, trooppinen hallista. Sen uumenissa voi kuvitella olevansa Thaimaan lämmössä, vaikka olisikin oikeasti keskellä Saksan harmaata marraskuuta.

Kuvittele, että maailmassa joku päivä rajoitetaan lentämistä ja matkailu siirtyy keinotekoisiin paikkoihin, joissa jäljitellään milloin mitäkin maailman kolkkaa? Tämä skenaario ei ole ollenkaan mahdoton tulevaisuudenkuva ja tällaisia paikkoja löytyy jo maailmasta jonkin verran. Niiden pohjimmainen ajatus ei tosin ole aivan näin synkässä tulevaisuuden kuvassa vaan enemmänkin niiden tarkoitus piilee viihdearvossa. Dubaissa on luminen laskettelurinne ja Berliinissä on trooppinen sademetsä vesiputouksineen.

Sain Berliinin maaliskuisilla matkamessuilla käydyn keskustelun ansioista idean käydä testaamassa tätä Berliinin ulkopuolella sijaitsevaa tropiikkia. Ajoitus tälle visiitille ei olisi voinut olla täydellisempi. Suomessa satoi lunta kesäkuussa ja olin kalistellut hampaitani jo aivan liian pitkään. Talvellakaan en poikkeuksellisesti päässyt oikeaan tropiikkiin ja aloin kokea jo suuria vieroitusoireita lämmöstä ihollani.

Tropical Islands Resort on Berliinin keinotropiikki

Kyseessä on noin 60 km Berliinin ulkopuolella sijaitseva trooppinen kuplahalli, Tropical Islands Resort. Olin ajoittanut vierailuni säätiedotuksen perusteella hellepäivän jälkeiselle sadepäivälle. Ennuste osui oikeaan ja marssin vajaan tunnin junamatkan jälkeen varsin maireana sisään harmaaseen halliin.

Ei mennyt kauaakaan, kun huomasin villapaitani olevan aivan liikaa ja jouduin kerros kerrokselta riisuutumaan jo info-pisteelle saavuttuani. Huh, hellettä! Se tuntui ihanalta ja olo oli oikeasti kuin tropiikin kuumassa kosteudessa.

Berliinin Tropical islands resort Saksassa.

Heitettyäni kamat balilaiseen, korkealla sijaitsevaan huoneeseeni, vaihdoin rantavaatteet päälleni ja flipflopit jalkoihin sekä suuntasin tutkimusmatkalle tropiikkiin. Hiki valui ja minulla oli lämmin olo, pitkästä aikaa. Ilmankosteuskin muistutti oikean tropiikin vastaavaa. Tätä olin kaivannut ja yllättäen se löytyikin Berliinistä.

Hallin metalliset rakenteet ovat nähtävissä kaikkialla ja hallin äänimaisema ei ole oikeaa tropiikkia nähnytkään. Hallissa kaikuvat ihmisten äänet ja laitteet kohisevat 24/7. Oikeassa viidakossa kurnuttavat sammakot ja milloin mitkäkin ihmeelliset öttiäiset. Tästä huolimatta, pystyin hetkittäin oikeasti kuvittelemaan käveleväni esimerkiksi Thaimaassa, kun käppäilin flip flopit jaloissani pitkin hallin keskellä sijaitsevia, trooppisten kasvien ympäröiviä polkuja.

Tropical Islands Resort − mutkaton kylpyläkokemus

Tropical Island Resortia voisi verrata kylpylään tai jopa Karibian risteilijään. Sen lisäksi, että hallissa voi majoittua, siellä on useita eri ravintoloita ja ruokaa jokaiseen makuun, lapsille ja aikuisille. On jäätelöbaaria, trooppista barbequeta, gourmet-ruokaa ja pikaruokaa. Tiskeiltä voi helposti tilata mitä vain ja rahat voi jättää lokeroon tai huoneeseen, sillä kassalle vilautetaan vain kädessä olevaa ranneketta, maksu tapahtuu pois lähtiessä.

Ruoan ja juoman lisäksi hallissa on muutama kauppa ja kuntosalikin. Myös kuumailmapallolla voi liidellä altaiden ja viidakon yllä. Uimaosaston puolelta löytyy hurjia liukumäkiä ja jopa huvipuistolaite. Illan hämärtyessä suuntasin trooppinen drinksu kourassani katsomaan illan show:ta, jonka taitavat akrobaatit ja tanssijat tekivät kyllä vaikutuksen. Tätä esitystä voi suositella, etenkin aikuisille.

Innostuitko? Katso hinnat ja varaustilanne *täältä.

Kaiken oheistoiminnan lisäksi trooppisessa hallissa on tietysti uima-altaita ja hiekkarantoja. Alue on jaettu kahteen osaan, kylpylään ja uimahalliin. Riippuu itsestä, valitseeko koko hallin kaikkineen käyttöönsä vai vain toisen osaston. Itse melkein suosittelen molempien osastojen käyttöä, sillä rannat ovat aivan eri kastista kuin taas hiljaisempi spa-osasto.

Hiekkarantoja on kaksi. Toinen on nimeltään Bali Sea ja toinen on South Sea. Jälkimmäinen oli tällä kertaa oma suosikkini, koska siellä sijaitsevissa rantatuoleissa lojuessa voi oikeasti ruskettua valoisaan aikaan, satoi tai paistoi. Paneelit ovat erityiset ja päästävät lävitseen UV-säteet. Siellähän minä sitten grillasin tätä talven jälkeistä kalkkunan ihoani.

Yöksi Berliinin Tropical Islands Resortiin

Tietyt hallin alueet ovat auki vuorokauden ympäri ja altaisiin voi mennä aika rauhassa pulikoimaan, jos veteen suuntaa myöhään yöllä. Rauhallisuus tietysti riippuu hallin muista käyttäjistä. Oman visiittiini aikana hallissa näytettiin (kuten kaikkialla Saksassa) jalkapallon MM-kisoja. Itse en kyllä kaivannut saksankielistä selostusta etenkään rentouttavan ja yöllisen uimasessioni taustalle.

Ennen yöuintiani kävin vielä tutustumassa tuohon erilliseen spa-alueeseen. Huomasin jo pian, että alastomia ihmisiä näkyy altailla, olinhan Saksassa. Rohkeutta kerättyäni hyppäsin hämyiseen porealtaaseen ilman rihmankiertämää ja hieman kummallistahan se meille suomalaisille on kylpeä unisex-osastolla ilman uima-asua. Tämä asia on kuitenkin syvällä paikallisessa kulttuurissa ja tähän alastomuuteen ei liity mitään tabuja tai kylpijät eivät tuijottele toisiaan. Minä totuttelen, maassa maan tavalla.

Berliinin tropical islands resort.

Spa-osastolla on porealtaiden ja rentoutumistilojen lisäksi myös muutama erilainen sauna. Meditaatiosauna oli ehkä koko hallin rentouttavin ja hiljaisin paikka. Tuon rentoutumisen ja sitä seuranneen yöuinnin jälkeen painuin pehkuihin, omaan balilaiseen huoneeseeni.

Yöllä hallista kuului ääniä. Joku juhliva porukka mekasti jonkin verran. Kannattaa siis varata ainakin varmuuden vuoksi korvatulpat mukaan tropiikkiin. Buffet-aamiaisen nautin palmun alla ja malttamattomana ryntäsin heti vatsa täynnä altaalle makaamaan rantatuoliini. Vähän väriä tähän kalkkunaan, kiitos! Ainiin, matkan varrella poikkesin aamukävelyn verran viidakossa moikkaamassa flamingoja ja riikinkukkoa. Muitakin lintuja siellä jossakin lenteli. Vesistöissä asustelevat kilpikonnatkin olivat jo hereillä, samoin kalat.

Siellä minä sitten olin seuraavat tunnit, trooppisella rannalla kirjaa lukien ja olostani nauttien (tätä fiilistelin jo aiemmissa postauksissa). Kaikesta keinotekoisuudestaan huolimatta (minkä tiedostin hyvin jo ennen halliin matkaamista), nautin olostani Tropical Island Resortissa todella paljon ja aion palata sinne varmasti toistekin! Ensi kerralla menen ehkä vaihteeksi telttaan nukkumaan tai vain hiekalle pyyhkeeni päälle, sekin on mahdollista.

Tropical Islands Resort on täydellinen paikka paeta kylmyyttä vaikka sitten keskellä kylmää kesäkuuta, jos aikaa tai rahaa ei ole lähteä sinne oikeaan tropiikkiin asti. Suosittelen etenkin lapsiperheille ja oikeastaan ihan kaikille lämpöä ja jotain hieman erilaista elämystä kaipaaville.

Tropical Islands Resort on loistava retkikohde kaikille Berliinin seudulle suuntaaville. Aina ei siis tarvitse lentää maailman ääriin tunteakseen tropiikin kosteuden ihollaan, ei ainakaan joka kerta.

Hyvä tietää Berliinin trooppisesta hallista

  • Ota mukaan hellevaatteet, rantapyyhe ja läpsyt. Hallissa on oikeasti kuumaa ja kosteaa!
  • Hallissa saa olla päiväpassilla klo 3:een asti aamulla, jonka jälkeen ilman huonettakin majaileville rapsahtaa alle parin kympin yölisä.
  • Viikonloput ovat varmasti vilkkaimpia, itse suuntaan ensi kerralla sesongin ulkopuolella ja keskellä viikkoa.
  • Syntymäpäiväsankarit pääsevät Tropical Islands Resortin altaille ilmaiseksi!

    Miten sinne pääsee?
  • Paikallisjuna RE2 Berliinin Alexanderplatzilta, suunta Cotbuss. Junan hinta on alle 10 euroa ja matkan kesto n. 50 minuuttia. Jää pois asemalla Brand, jonka edestä lähtee junan aikatauluihin sidottu Tropical Islands Resortin bussi, joka on ilmainen.

Innostuitko? Katso hinnat ja varaustilanne *täältä. Tutustu myös *glamping-telttoihin.

Varaa lennot Berliiniin *täältä!

 


Lukuvinkki: Berliini – Maailman paras kaupunki nautiskelijalle

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top