Bussilla Eurooppaan, mistä hankkia liput ja mitä bussifirmoja Euroopassa toimii? Listasimme omat suosikkimme.
Haaveissa lähteä bussilla Eurooppaan tai matkustaa Euroopassa busseilla? Matkustaa hitaasti ja fiilistellä kaikkea myös matkan varrella, päätyä paikkoihin, joista kaikki eivät tiedä. Bussimatkailu Euroopassa on helppo tapa matkustaa maasta toiseen maita pitkin. Suomi on sijaintinsa puolesta haastavassa paikassa, eihän meillä ole nopeaa maayhteyttä Euroopan mantereelle, mutta heti Tallinnasta tai Kööpenhaminasta aukeaa koko Eurooppa. Esimerkiksi Tallinnasta pääsee noin neljässä tunnissa Riikaan (noin 10€) ja sitä kautta vaikka Berliiniin. Mahdollisuudet ovat rajattomat!
Euroopan sisällä toimii lukuisia eri bussifirmoja ja lippuja voi saada parhaimmillaan todella edulliseen hintaan. Bussimatkailussa Euroopan pitkillä reiteillä kannattaa aina varautua viivästyksiin, eikä aikataulua kannata tehdä liian tiukaksi. Bussimatkailu on parasta, kun on riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä. Ota mukaan eväät ja rentoudu ohikiitäviä maisemia katsellen. Helppoutta etsiville reissaajille suosittelemme vertailemaan reittejä ja hintoja esimerkiksi *Omio-palvelun kautta.
Bussilla Eurooppaan – Luotettavia bussifirmoja
1. Flixbus
Flixbus on Euroopan tunnetuin bussifirma, joka on laajentanut verkostoaan jopa Suomeen asti. Bussilippuja voi löytää jopa alkaen viidellä eurolla. Bussit ovat siistejä ja niissä on wifi sekä mukavasti jalkatilaa. *Varaa nyt!
2. Megabus
Megabus on etenkin Briteissä matkustaville tuttu bussifirma. Edullisia lippuja, matkusta vaikka Lontoosta Edinburghiin. Katso myös National Express.
3. BlaBlaCar bus
*BlablaCar bus on varteenotettava vaihtoehto Euroopassa. Punaiset bussit kuljettavat edullisesti ja luotettavasti moneen Euroopan kohteeseen. Kohteita on yli 300, noin 10 maassa. *Varaa nyt!
4. Regiojet
Regiojet on Tsekkien edullinen bussi- ja junafirma. Toimiva ja laajahko verkosto. Lippujen hinnat ovat usein todella edulliset ja junissa sekä busseissa ilmainen kahvitarjoilu. Wifi on myös saatavilla. Lue kokemus Regiojetistä täältä.
5. Lux Express
Lux Express on portti Tallinnasta Eurooppaan. Bussit ovat siistejä ja niissä on hyvin jalkatilaa. Paikoilla on oma näyttö, josta voi katsoa vaikka elokuvia. Saatavilla myös wifi.
6. Onnibus
Suomen sisällä edullinen bussifirma on kaikille tuttu Onnibus. Istuintila on pienehkö, mutta edulliset hinnat ja laaja verkosto kompensoivat kaiken. Wifi saatavilla.
Puuttuuko listalta oma suosikkisi? Lisää se kommentteihin. Tai, onko sinulla kokemusta näistä firmoista? Risuja tai ruusuja?
× Lukuvinkki: Minne suunnata kaupunkilomalle Euroopassa? ×
Vinkki: Hanki kaikki bussi- ja junaliput Eurooppaan yhdestä paikasta ja vertaile hintoja sekä reittejä
Vertailusivustot ovat loistava tapa vertailla sekä reittejä, että hintoja Euroopan bussireiteillä ja junaverkoston sokkeloissa. Suosittelemme luotettavia *Omion ja *Busbudin palveluita.
Omio – Vertaile bussi- ja junalippujen hintoja ja löydä reitit
*Tutustu ja varaa lippuja Omiosta.
Omio on helppokäyttöinen ja luotteva bussien ja junien vertailusivusto. Omio löytää parhaimmat reitit kätevästi. Helppo vertailla aikatauluja ja hintoja, löytää itselle sopivat reitit. Luotettava ja Seikkailijattarien testaama. Vaikka välikädet ottavat aina pienen palkkion, helppous ja luotettavuus on kuitenkin sen arvoista.
Busbud – Lippujen vertailusivusto
Tutustu Busbudiin ja varaa lippuja *täältä.
Busbus on niinikään reittien ja lippujen vertailupalvelu. Luotettava ja helppo käyttää.
Vinkit mukavampaan bussimatkailuun Euroopassa
- Varaa aina reilusti aikaa.
- Ota selvää, mistä bussi lähtee. Kaikki bussifirmat eivät operoi pääbussiasemilta.
- Varaa mukaan vettä ja eväitä.
- Pakkaa tärkeimmät tavarat erilliseen laukkuun, jonka otat sisälle bussiin turvallisuussyistä.
- Ota mukaan korvatulpat (suositus näille) tai kuulokkeet. Joissakin bussifirmoissa kuulokkeet kiinnitetään perinteisesti näyttöön ja voit katsoa elokuvia.
- Jos haluat reilummin tilaa, varaa myös viereinen paikka.
- Yöbussi on loistava tapa säästää aikaa ja rahaa. Et maksa majapaikasta ja saavut kohteeseen valoisaan aikaan.
- Mitä aiemmin varaat liput, hinta on lähtökohtaisesti matalampi.
- Pakkaa järkevästi ja esimerkiksi hygieniatuotteet on hyvä olla helposti saatavilla.
- Muista myös paikallisbussit, joilla pääsee moneen paikkaan edullisesti. Toki, hitaasti.
- Lisää vinkkejä mukavampaan bussimatkailuun täällä.
× Lukuvinkki: Seikkailijattaren pakkauslista pidemmälle reissulle ×