Buenos Aires on Etelä-Amerikan täydellisin pyöräilykaupunki

Oletko matkalla Buenos Airesiin? Hanki itsellesi pyörä! Buenos Aires on täydellinen pyöräilykaupunki: kaupungin pyörätieverkosto kattaa yli 150 kilometriä, subtrooppisessa ilmastossa voi pyöräillä vaivatta ympäri vuoden, kaupungissa ei ole mäkiä, tiet ovat pääosin loistavassa kunnossa ja valtaosa sekä kaupungin sivukaduista että pääväylistä on yksisuuntaisia. Sunnuntait sen sijaan ovat pyöräilijän unelma, sillä tuolloin kaupunki tyhjenee. Turisteille on tarjolla vuokrapyöriä useassa kaupunginosassa, ja esimerkiksi Buenos Airesin katutaiteeseen pääsee tutustumaan järjestetyillä pyöräilykierroksilla. Jotkut paikalliset

Lisää

Nappiin meni: Pyörärikko Argentiinan Pampalla

Aloitin pyörämatkani Latinalaisen Amerikan halki marraskuussa 2015. Tähän päivään mennessä olen pyöräillyt yli 14 kuukautta, mutta yksi päivä reissuni alkutaipaleelta, Argentiinan Pampalla, on piintynyt mieleeni kuin se olisi ollut eilen – päivä, jolloin olisin halunnut osata muuttaa pyöräni yksivaihteiseksi. Eräänä päivänä, kun olin pyöräillyt yli kaksi kuukautta uskomattoman ihanien kokemusten saattelemana, mitä suomalainen nainen tekee? Alkaa miettiä: “Vau! Kaikki menee aivan liian hyvin. Milloinkohan minulle sattuu jotain ikävää?” Ja ei aikaakaan,

Lisää