Matkakohteena Filippiinit

Filippiinit matkakohteena avaa seikkailijoille mahdollisuuden ennennäkemättömiin elämyksiin. Massaturismille vielä suhteellisen tuntematon saarivaltakunta tarjoaa yli 7000 saarta, mikä takaa kokemuksia ja seikkailuja jokaiseen lähtöön. Vaikka suurin viehätys Filippiineillä on sen monet, kauniit rannat, maa tarjoaa paljon muutakin näkemisen arvoista. Pohjoinen Luzonin alue, joka kattaa muun muassa maan pääkaupungin Manilan, on oiva kohde vuoristoista, kauniista riisipelloista ja historiasta pitäville. Banaue-alueen riisipellot on nimetty maailman kahdeksan ihmeen joukkoon, sillä 2000 vuotta sitten vuoren

Lisää

Kuinka suomalaisuuteni karisi Filippiineillä

Suomi ja Filippiinit ovat kuin yö ja päivä. Kulttuuri, ilmasto ja tapa katsoa elämää ei voisi olla erilaisempi. Muutin Filippiineille tammikuussa 2015 puoleksi vuodeksi töitä tekemään filippiiniläiseen konsulttifirmaan, ja sopeutuessani saarten elämään huomasin suomalaisten tapojeni olevan vähintäänkin omituisia verrattuna filippiinojen lupsakkaan meininkiin. Saarivaltion tapoihin totuttelu vaatikin muutamia uhrauksia perusjäyhältä pohjoismaalaiselta. Aloin kävellä hitaammin. Oikeastaan luovuin kävelemisestä melkein kokonaan. Asustelin tuolloin Makati Cityssä, Manilan liikekeskustassa noin kahden kilometrin päässä toimistoltani. Koto-Suomessa

Lisää

Retriittifirman perustaminen Filippiineille 1/2 – Hullusta unelmasta todeksi

Miltä tuntuu lähteä vetämään jooga- ja sukellusretriittejä Filippiineille ilman sen kummempaa kokemusta? Tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa Kaisa kertoo miten hänen perustama Reconnect Discover -retriittifirma sai alkunsa. Toisessa osassa paneudutaan käytännön asioihin ja kantapään kautta opittuihin vinkkeihin. Viisi vuotta sitten seisoin sukellusvälineet ylläni keikkuvassa veneessä Boholin rantaviivan läheisyydessä, Filippiineillä ja katselin sveitsiläistä pariskuntaa, joka omisti sukellusfirman. Olimme juuri poikaystäväni kanssa aloittaneet sukelluskurssin, mutta päässäni soi vain yksi ajatus, “Ai että näinkin

Lisää

Juhlaelämää kaduilla – Festivaalit Filippiiniläisittäin

Filippiineillä elämä eletään ulkona. Päivät ovat läpi vuoden pitkälti samanlaisia; lämpimiä ja yhtä pitkiä. Sosiaalinen elämä keskittyy kodin ulkopuolelle. Näin on myös paikallisten juhlien kanssa, ja niitähän maassa riittää. Filippiineillä jokaisella saarella on oma fiesta-aikansa, jolloin pienemmät yhteisöt ja maakunnat juhlivat vuoronperään syömällä ja juomalla ystävien sekä perheen kesken. Kerran vuodessa usealla saarella on myös isomman luokan juhlat, ja Camiguin saarella se on lokakuussa järjestettävä viikon mittainen Lanzones-festivaali.

Lisää

Bussimatkailu Filippiineillä on helppoa ja halpaa

Minkälaista on matkustaa bussilla Filippiineillä? Anna meidän paljastaa vastaukset kaikkiin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. Avoimesta ikkunasta tuulee sisälle, bussi keikkuu epätasaisella tiellä ja kauniit vuoristomaisemat vaihtuvat edessäni. Rakastan matkustaa bussilla, siinä vasta on sitä reissaamisen tuntua! Ajatusten voi antaa liikkua vapaasti ja nauttia siitä, ettei hetkellisesti ole missään, ei lähtöpisteessä eikä vielä perillä. On aikaa olla juuri siinä hetkessä ja katsella maailmaa uteliain silmin. Vaikka Filippiineillä maan sisäinen lentoliikenne on melko edullista ja

Lisää

Stressitön Siargaon saari

Pieni Siargaon saari on monen matkaajan mielestä parasta, mitä Filippiineiltä löytyy. Moni reissaaja huomaa jäävänsä tälle rennolle saarelle suunniteltua pidempään. Itse olisin tehnyt samoin, ellei työ olisi kutsunut takaisin arkeen. Kun saavuimme saarelle, jokin sisälläni liikahti, vaikka satoi vettä kuten alkuvuodesta on tapana. Pieni vihreä kolmipyörä vei meidät Dapan kaupungista General Lunan alueelle, enkä nähnyt puolen tunnin matkan aikana muuta, kuin hiljaista, paikallista elämää, vihreää riisipeltoa ja mangrove-puita. Turismi on

Lisää

Kauneimpia sukelluskohteita Filippiineillä

Sukellus on yksi antoisimmista aktiviteeteistä Filippiineillä. Maan yli 7000 saarta tarjoavat rantaviivaa jokaiseen makuun, ja merenalainen elämä Filippiineillä on yksi maailman rikkaimmista. Filippiinit on jaettu kolmeen suurempaan alueeseen, joista Visayas kattaa maan keskiosan ja samalla suuren osan suosituimmista turistikohteista. Alueelle mahtuu myös monia uskomattomia sukelluskohteita. Filippiineille lähtiessä ensimmäinen päätös on tehtävä jo matkaa suunnitellessa. Minkä saaren valitset, ja mitä haluat tehdä sukelluksen lomassa? Valinta on tärkeä, sillä saarivaltion sisäiseen matkustamiseen

Lisää