Markus pyöräilee Uuteen-Seelantiin

Polkupyörämatkailu ulkomaille on lisääntynyt, mutta Markus Kauhasen polkupyörällä maapallon toiselle puolen Uuteen-Seelantiin -projekti kuulostaa aivan omassa kategoriassaan olevalta seikkailulta. Muutama tuhat euroa taskussa tämä huimapää pisti opinnot tauolle ja lähti parin vuoden fillariretkelle Suomesta kohti Uutta-Seelantia, läpi maiden, joihin moni ei edes kuvittele matkustavansa. 

Lisää

Matkailuautolla perheen kanssa Uudessa-Seelannissa

Kun ydinperhe matkustaa toiselle puolelle maapalloa kokemaan ainutkertaisen elämyksen Uuden-Seelannin henkeäsalpaavissa maisemissa, on itse matkanjohtajalla isot saappaat täytettävänä. Kuinka sujuu vanhempien kahden aikuisen tyttären yhteiselo kuukauden mittaisella karavaanarimatkalla, matkailuautolla matkaten? Taisi siitä olla noin vuoden päivät, kun hyvästelin perheeni ja lähdin jo kolmannen kerran yli vuoden kestävälle matkalle. Ajatuksena oli toistamiseen kiertää maapallo ympäri, tällä kertaa tosin ilman paluulippua. Aikaraja oli nyt tietämätön käsite, sen tilalle tuli vain vapaus. Olin

Lisää

Paluu luontoon – 6 elämänviisautta Australian aboriginaaleilta

Modernilla ihmisellä voisi olla paljon oppimista maailman alkuperäiskansoilta kuten Australian aboriginaaleilta. Heiltä löytyy syvällistä tietoa ja muinaista viisautta, jonka ei soisi katoavan. Enkä tarkoita nyt pelkästään toukkien syömistä tai bumerangin heittoa. Punaisen erämaan ja jylhien kallioiden pikkukylässä, Länsi-Australian Kalbarrissa, istuimme iltaa paikallisessa pubissa. Kaikki tyypillisen Australian Outback -pubin ainoat asiakkaat olivat kerääntyneet saman pöydän ympärille. Kielenkostukkeen rohkaisemana päädyimme puhumaan syvällisiä paikallisten aboriginaalien, kalastajakaksikko Henryn ja Peterin kanssa. Henrylle ja Peterille

Lisää

Maatilasta monarkiaksi – kun tapasin prinssin

Tiesitkö, että Australian sisältä löytyy toinen pikkuvaltio? Et löydä sitä kartasta, sillä Australia on yrittänyt pitää salaisuuden itsellään jo lähes 50 vuotta. Hongkongin kokoisen Hutt Riverin Ruhtinaskunnan prinssi Leonard haistatti pitkät valtiovallalle ja perusti oman valtion. Hutt Riverin viihdyttävä historia on kertomus sisusta ja hiukan erilaisesta itsenäisyystaistelusta. Punainen hiekka pöllysi, kun kurvasimme kenguruiden ruumiiden reunustaman tien päässä sijaitsevalle Hutt Riverin valtion rajalle. Ensimmäisenä meidät otti vastaan jokaiseen ruumiinaukkoon tunkevat kärpäset.

Lisää

Pelastava feikkienkeli Australian erämaassa

Moottorista on kuulunut jo jonkin aikaa kummallinen, tikittävä ääni. Se saapuu yhtä nopeasti kuin häviää, ja näin jälkeenpäin ajatellen tietoinen epätietoisuus oli ainoa lohtu liemessä, josta itsemme kohta löytäisimme. Matkaa on taitettavana vielä noin 2000 kilometriä, kun tikittävä ääni vaihtuu pikkuhiljaa aggressiiviseksi klonkutukseksi. Katsahdamme ystäväni Vickyn kanssa toisiamme ja hermostuneisuus leimahtaa kasvoillemme. Ääni käy niin kovaksi, että meidän on pakosta ajettava tiensivuun — keskellä ei mitään. Tilannekatsaus ei näytä hyvältä.

Lisää

Yksinkertaisen elämän oppitunteja – pakettiautoilun autuus

Vaihtaisitko vapaaehtoisesti kodin mukavuudet elämään pakettiautossa, jos se tarkoittaisi matkaa Australian ympäri? Autossa asuminen ei ole vain hipeille, kodittomille ja muille hörhöille. Puoli vuotta pakettiautossa oli paitsi elämäni parasta aikaa, myös henkilökohtaisen kasvun paikka. “Oletko valmis?”, mieheni kysyi puristaen reittäni ja starttasi auton. Pakettiauto oli täynnä ruokaa, vettä, bensaa, viiniä ja muita välttämättömyystarvikkeita. Edessä siinsi 25 000 kilometriä asfalttia ja punaista pölyistä maantietä. Aikaa Australian kiertämiseen oli varattu puoli vuotta.

Lisää

Hipstereiden Melbourne on täynnä yllätyksiä

Australian Melbourneen ei tulla juoksemaan nähtävyyksien perässä, vaan rentoutumaan ja hukkumaan kansainväliseen ja eläväiseen kaupunkikulttuuriin. Mitä siellä sitten kannattaa tehdä? Melbournessa asuva Seikkailijattaret-tiimin Anna kertoo omat vinkkinsä. Melbourne on boheemi metropoli täynnä vilinää, mutta samalla sieltä löytyy rento ja maanläheinen ilmapiiri. Ei ihme, että kaupunki on valittu maailman asumiskelpoisimmaksi kaupungiksi vuosi toisensa jälkeen. Minulle parasta Melbournessa on sen yllätyksellisyys. Melbournen tyylikkäillä puiden reunustamilla bulevardeilla ja toisaalta kapeilla rähjäisillä kujilla voi

Lisää

Aamu-uinnilla villien delfiinien kanssa

En ikinä unohda sitä hetkeä, kun katsoin veden alla delfiiniä silmästä silmään. Delfiinien kanssa uiminen niiden omassa luonnollisessa ympäristössä on unohtumaton kokemus, jota vaalin koko loppuelämäni. Samalla opin kuitenkin, että myös luonnossa järjestetyillä retkillä voi olla delfiineille haitallisia vaikutuksia. Ei ole eläintä, joka kiehtoisi minua yhtä paljon kuin delfiini. Kaikki alkoi, kun kohtasin delfiinejä ensimmäistä kertaa Australian itärannikolla, kun delfiiniparvi ympäröi veneemme tuntikausiksi. Taianomainen kokemus herätti halun päästä lähemmäs näitä

Lisää

Tyttöporukassa läpi Australian itärannikon

Parhaat reissumuistot eivät aina liity henkeäsalpaaviin maisemiin tai edes päräyttäviin kokemuksiin. Usein matkojen arvokkaimmaksi anniksi nousevat ympärillä olleet ihmiset. Joskus sen ymmärtää vasta vuosien jälkeen. Yksin reissaaminen kasvattaa. Se opettaa, että pärjää yksin missä tahansa ja kaikesta selviää. Pariskuntana reissaaminen sen sijaan on usein helppoa ja rentouttavaa. Silti suosikkireissumuistoni on tehty yhdessä ystävien kanssa. Koska ollaanpa nyt rehellisiä, kaveriporukassa tehdyt reissut ovat niitä hauskimpia! Working Holiday -vuoteni Australiassa lähestyi loppuaan

Lisää