Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

Category archive

Pääkirjoitus

Saavutitko tänä vuonna sen, mistä haaveilit?

by

Vuosi vierähti nopeammin kuin yksikään aiempi. Minne aika kuluu ja mitä siitä jää käteen, mitä jää muistoihin? Saavutitko sen, mistä haaveilet tai kuljitko edes sitä kohti? Vuoden lähestyessä loppuaan on hyvä hetki muistella kuluneen vuoden kohokohtia, samalla myös sen pohjamutia. Ilman pimeää ei ole valoa…

Lue lisää

Terveiset kaamokseen

by

Lokakuu muuttui marraskuuksi lähes huomaamatta. Matkakuume alkaa nostaa päätään samaan aikaan, kun lehdet putoilevat puista ja maa saa jäisen peitteen. Marraskuu Seikkailijattarissa vie meidät lämpöön, kuumaan ja kosteaan. Sitä kaipaamme nyt ja onneksi monelle meistä marraskuu lupaileekin juuri sitä. Onko teillä jo matkasuunnitelmat selvenneet? Pääsettekö…

Lue lisää

Seikkailijattarien uusi aikakausi on entistäkin yhteisöllisempi

by

Vaahterat ovat pukeutuneet värikkäimpiinsä, harmaa asvaltti on saanut ylleen jo monivärisen lehtipeiton. Syksy etenee hurjaa vauhtia, valmistaa meitä uuteen aikaan. Jälleen kerran uusi aika tarkoittaa uusia tuulia, emmehän me teitä halua liialla tasaisuudella tylsisystyttää. Me uudistummme koko ajan, kasvamme tässäkin kuussa kohti parasta versiota itsestämme.

Lue lisää

Tänään on loppuelämäsi uusi alku

by
Seikkailijattaret syyskyy

Jokainen päivä on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Vuoden jokainen päivä on loistava tilaisuus aloittaa alusta tai hioa kulmia jo kypsytellystä ja jo jonkin aikaa harjoitellusta. Joka ikinen päivä sinäkin voi päättää muuttaa elämäsi suunnan, tarttua härkää sarvista ja ottaa suunnaksi unelmiesi elämän. Alkaa elää sellaista elämää,…

Lue lisää

Elokuussa eletään täysillä

by
elokuu

Elokuu muistuttaa elämästä ja hieman synkästikin, elämän rajallisuudesta. Elokuu valmistelee luontoa talviteloille, hetki hetkeltä. Aurinko siirtyy luotamme kauemmas ja illat pimenevät. Elo onkin asia, jota ei pitäisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Elo ja elämä kun voivat loppua hetkenä minä hyvänsä, siitä sain itsekin muistutuksen saadessani hiljattain…

Lue lisää

Nyt inspiroidumme lomasta ja otamme iisisti

by
seikkailijattaret heinakuu

Hellekuu on luonamme. Olettehan heränneet jo talviuniltanne ymmärtämään, että kesä on tässä ja nyt? Se ei ole nurkan takana, se ei ala ensi viikolla. Sen aika on nyt. Heinäkuussa me Seikkailijattarissa inspiroidumme kesästä, auringonpaisteesta ja hetkessä elämisestä. Annamme asioille tilaa tapahtua ja olemme joustavia. Etsimme…

Lue lisää

Kesäkuun uudet tuulet tuovat teemapäivät luoksenne

by
seikkailijattaret kesäkuu

Kevät on uudistumisen aikaa ja meille Seikkailijattarissa koko ensimmäinen vuosi on aikaa kasvulle. Kasvu tarkoittaa kehittymistä ja ympäristöön muokkautumista, omaa syvintä olemusta menettämättä. Sivusto alkoi verkkolehtenä, joka ilmestyi valtavana lukupakettina kerran kuukaudessa. Huomasimme, että te haluatte enemmän ja useammin, olimme samaa mieltä. Pelkkä kuukausittaisuus jäi…

Lue lisää

Jokainen kohtaaminen on kullanarvoinen tilaisuus

by
kohtaamiset

Ihmiset eivät tule tiellemme sattumalta. Jokainen uusi tuttavuus on kuin tarjottimelle asetettu tilaisuus oppia jotakin uutta joko omasta itsestä tai ympäröivästä maailmasta. Kohtaamme ihmisiä päivittäin. He seisovat edessämme ruokakaupan kassajonossa tai hyppäävät samaan bussiin. He kävelevät vastaamme hiljaisella kadulla ja he hymyilevät ujosti ravintolan nurkasta.…

Lue lisää

Pääkirjoitus: Tie kutsuu kulkijaa

by
roadtrip

Nyt on hyvä hetki sujauttaa levylautaselle Helsingin Flow-festivaaleillekin tulevana kesänä saapuvan punapään eli Lana Del Reyn kappale Ride. Jos hänen musiikkinsa ei miellytä, valitse mikä tahansa sinua puhutteleva roadtrippailuun liittyvä kappale. Huhtikuun Seikkailijattarissa toivotamme kevään tervetulleeksi ja lähdemme tien päälle. Otamme auton alle, hyppäämme pyörän…

Lue lisää

Pääkirjoitus: Luonnossa vieraana, luonnon ehdoilla

by
luontomatkailu

Pysähdy hetkeksi ja kuvittele eteesi maailman suurin vesiputous. Kuule valtavan vesimassan huumaava pauhe ja näe auringonsäteiden veteen muovaama, pastellinen sateenkaari. Anna mielesi matkustaa seuraavaksi Etelämantereelle, jossa pingviinien leikki saa hymyn huulillesi. Ihaile hetki jäävuoria, ennen kuin siirryt mielesi matkalla keskelle Amazonin viidakkoa.

Lue lisää

Pääkirjoitus: Koti ja kodittomuus

by
Koti ja kodittomuus

Matkailijoina olemme tottuneet vaihteluun. Koko omaisuus kulkee rinkassa mukana, ja koti pystytetään reppureissulla jopa parin päivän välein uuteen paikkaan. Uusi koti ja uusi tukikohta palvelevat hetken aikaa, kunnes matka taas jatkuu. Joillakin kulkee myös työpaikka eli tietokone matkassa mukana, jolloin liikkumisen vapaus ja jopa tulovirta…

Lue lisää

Pääkirjoitus: Kaikki alkaa ideasta

by
Pääkirjoitus tammikuu 2017

Kaikki alkaa hulluista ideoista, ideoihin tarttumisista ja tuumasta toimeen ryhtymisistä. Usein tarvitaan lisäksi aikaa, kärsivällisyyttä ja oikea ajoitus. Joskus tarvitaan potku takapuolelle tai vain villeimmästäkin ideasta innostuva sielunkumppani, jonka ajatus juoksee samalla tavoin kuin omasi. Nimi Seikkailijattarille löytyi jo alkutaipaleella, mutta nimen taakse rakentuva konsepti…

Lue lisää

Palaa Alkuun