Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

emilia rodriquez

Emilian maailma laajentuu ja kutistuu rohkeuden mukaan

Marraskuun seikkailijatar on parhaillaan Keniassa vapaaehtoistöissä oleva Emilia. Emilian mielestä maailman paras paikka on kotona, mutta hän haluaa silti laajentaa maailmaansa olemalla rohkea ja seikkailemalla tasaisin väliajoin.

1. Kuka olet?

Olen Helsingissä päämajaa pitävä Emilia. Mielestäni maailman paras paikka on kotona, mutta halajan ulkomaille ja uusiin seikkailuihin säännöllisin väliajoin. Tällä hetkellä olen vapaaehtoistyössä Länsi-Kenian maaseudulla paikallisessa järjestössä ja asun kenialaisessa perheessä.

2. Mottosi tai voimalauseesi?

”Elämä laajentuu ja kutistuu rohkeuden mukaan.” Työkaverini oli kuullut lauseen jostain ja sanoi sen minulle, kun olin irtisanoutunut töistä ja päättänyt lähteä Keniaan. Tuo lause upposi minuun hetimiten. Kenian reissu on vienyt minut monenmoisten tuntemusten ja kokemusten läpi, olen tuntenut iloa ja onnea, mutta myös ahdistusta ja pelkoa. Tuo lause antaa minulle voimaa myös huonoina hetkinä. Se muistuttaa siitä, kuinka paljon reissu on rikastuttanut elämääni ja tuonut eteeni asioita, joita en olisi ikinä kokenut ilman hyppyä tuntemattomaan.

3. Kuvaile itseäsi matkailijana. Miten matkustat ja minkälaisiin kohteisiin?

Huomaan hakeutuvani yhä useammin luontokohteiden äärelle, mutta myös kaupungit kiehtovat minua. Saan energiaa sekä kaupunkien vilskeestä että metsien hiljaisuudesta. Erityiset kiksit saan vuorista ja korkeuseroista, vehreistä laaksoista, savannilla vaeltavista eläimistä, paratiisirannoista ja turkoosina säihkyvästä vedestä. Rakastan henkeäsalpaavia maisemia, mutta minulle on myös tärkeää kohdata reissuilla paikallisia ihmisiä, tutustua kulttuureihin ja oppia asioita paikallisesta elämästä.

Matkustan useimmiten aviomieheni kanssa, mutta myös muun perheeni ja ystäviemme kanssa. Välillä vuokraamme auton, välillä liikumme paikallisilla kulkuvälineillä ja välillä olemme vain paikallamme ja teemme pikkuretkiä. Kaveriporukkamme roadtripeistä on lystikkäitä muistoja. Mieleenpainuneimmat reissukokemukseni ovat enimmäkseen kaukomailta, mutta haluan koluta Suomea ja Eurooppaa entistä enemmän.

emilia Rodriquez

4. Ikimuistoisin kohtaaminen matkalla

Kohtaamiseni syksyn 2018 Intian matkalla, jolla pääsin tutustumaan kehitysyhteistyön tuloksiin. Tapasimme matkaseurueeni kanssa slummissa asuvia intialaisia naisia, jotka olivat olleet mukana tukemassamme hankkeessa ja opiskelleet itselleen ammatin sekä talous- ja yrittäjyystaitoja. Vierailimme myös yhden ammattiin vastavalmistuneen tytön perheessä. Naiset kertoivat meille omia muutostarinoitaan, joista sain myös itselleni rohkeutta seurata omaa sydäntäni ja intuitiotani. Kaiken kaikkiaan oli mullistava kokemus nähdä työn vaikutus naisten ja heidän perheidensä elämään, talouteen sekä henkiseen voimaantumiseen. Naiset olivat löytäneet itsensä ja häpeämisen sijaan uskoivat itseensä.

5. Unohtumattomin seikkailu tai elämys

Tämä Kenian vapaaehtoistyömatkani. Olen päässyt osaksi kenialaista suurperhe-elämää sekä ollut mukana paikallisen järjestön työssä, mitkä ovat tuoneet lukuisia unohtumattomia seikkailuja. Olen oppinut valtavasti niin kenialaisesta kulttuurista, ihmisistä kuin ylipäätään elämästä ja ihmisten kanssa toimisesta. Täällä ollessani olen esimerkiksi juhlinut kolmekymppisiäni kenialaisittain, keskustellut kuukautisista teini-ikäisten tyttöjen kanssa, sukkuloinut Nairobin armottomassa liikenteessä, noussut lähimäelle katsomaan auringonnousua, leikkinyt perheemme lasten kanssa ja jutellut paikallisten naisten kanssa kenialaisesta arjesta ja heidän elämästään.

Loka-marraskuun vaihteessa suuntaan safareille, maasaiden pitämään majoitukseen ja monille muille luontoretkille mieheni kanssa, mitä en malta odottaa.

6. Upein tai erikoisin majapaikka, jossa olet yöpynyt?

Majoituimme mieheni kanssa Sri Lankan Gal Oyan kansallispuistoa lähellä olevassa luksusbungalowissa, jonne ottaisin paluulipun milloin tahansa. Paikka oli täysin luonnon keskellä, internetin ulottumattomissa, yksityiskohdat olivat tarkkaan harkittuja ja uima-altaalta oli näkymät vuorelle, jonne patikoimme yhtenä aamuna. Teimme majoitukselta venesafarin kansallispuistoon, jossa näimme ison norsulauman.

Paikka on ainoita, jollei ainoa majoituspaikka Gal Oyan kansallispuiston kyljessä, ja majoittajiemme mukaan olimme ensimmäiset suomalaiset siellä. Moni srilankalaisistakaan ei ollut kuullut Gal Oyasta ennen kuin kerroimme heille tuosta timantista.

7. Pelkäätkö matkoilla jotakin?

Kenian soolomatkani aikana olen alkanut pelätä minulle yleensä vierasta asiaa: yksinäisyyttä. Välillä on raskasta olla pitkäkestoisesti uudessa ympäristössä, jossa kukaan ihminen ei tunne minua kunnolla ja vastaavasti minä en tunne muita kunnolla. Kaipaan usein lähikumppaniani, jonka kanssa olen tottunut jakamaan reissukokemukset sekä elämän ilot ja hankaluudet.

Lisäksi pelkään sairastumista ja joskus myös liikennettä, joka on usein kaoottista ja vähemmän turvallista kehittyvissä maissa.

8. Paikka, jonne aina palaat

Espanja, jolla on erityinen paikka sydämessäni. Minulla on siellä kaukaisia sukujuuria ja toinen koti. Tunnen oloni kotoisaksi kiivaan pöhinän, elekielen, paellapatojen, viinilasin ja loputtomien merenantimien äärellä. Viime talvena hoksasin, että ainakin eteläinen Espanja on mainio kohde myös talvella, joten ehkäpä suuntaan sinne, kun olen hieman huoahtanut Kenian jälkeen ja kaipaan taas aurinkoa. Espanja on valtava maa, jossa minulla riittää tutkittavaa lukuisiksi kerroiksi.

9. Pakkaan matkalle mukaani aina…

mekkoja ja kameran. Olen mekkoihmisiä ja oli kyseessä sitten millainen kohde tahansa, niin aina on tilaa muutamalle mekolle. Sorrun myös joskus ostamaan lisämekon kohteesta. Kamera on luonnollinen matkakumppani, sillä tykkään harjoitella kuvausta ja tallentaa parhaat matkamuistot kuvamuotoon.

10. Minkä neuvon antaisit muille naismatkaajille?

Muista olla uskollinen itsellesi. Aina se ei ole helppoa, mutta jos sinulla on reissu- tai muita unelmia, niin pyri rohkeasti niitä kohti. Ei haittaa, vaikka välillä pelottaisi, sekin on osa elämää ja reissukokemuksia.

11. Matkailu on opettanut minulle

Matkailu on rikkonut ennakkoluulojani, venyttänyt avarakatseisuuttani, opettanut ihmisyydestä ja solidaarisuudesta. Matkailu on opettanut minulle luonnon monimuotoisuudesta ja tärkeydestä upeine eläimineen. Olen oppinut, ettei ole vain muutamaa ”normaalia” tapaa elää ja monet tapamme sekä uskomuksemme ovat sidoksissa siihen, mihin yhteisöön olemme sattuneet syntymään. Matkailu on opettanut, että vaikka maapallolla on loputtomasti erilaisia kulttuureja ja ihmisiä, niin lopulta perustarpeemme ovat samat ja meitä kaikkia yhdistää ihmisyys.


Emilia kirjoittaa blogia Merkintöjä maailmasta ja hänen seikkailujaan voi siellä!

Seikkailijattaret on matkaileville naisille suunnattu kollektiivinen media ja matkailevien naisten yhteisö. Vinkkejä jakavat matkabloggaajat, valokuvaajat, lukijat sekä useiden alojen asiantuntijat. Inspiroi ja inspiroidu.

Palaa Alkuun