Essaouira Marokossa on varmasti maan tuulisin paikka. Olin jopa kuullut, että rannikolla sijaitsevassa Essaouirassa tuulee aina. Sinne illan suussa saavuttuani en ollut uskoa silmiäni, kun astuin autosta ulos ja katsoin rannalle. Voiko sellaista tuulta enää edes kutsua vain tuuleksi? Ranta suorastaan myrskysi ja hiekka liiteli hiekkarannan dyynien päällä, muodostaen kauniita kuvioita beigeen rantaan.
Rannalla näkyi kameleita taluttajineen ja jotkut hurjapäät huristelivat mönkijöillä pitkin pieniä dyynejä. Kauempana joku ratsasti hevosella kohti auringonlaskua. Kukaan ei maannut hiekalla ottamassa aurinkoa, mitä en kyllä ihmettele ollenkaan. Muutenkin ranta oli vedessä lautojensa kanssa liukuvia ihmisiä lukuunottamatta tyhjä.
Essaouira ei ole rantalöhöilijän kohde
Essaouira ei missään nimessä ole kauniista rannastaan huolimatta löhölomakohde kovan tuulen takia. Atlantin rannalla sijaitseva marokkolaiskaupunki on tunnettu aktiivilomakohde. Se on kentien Marokon ja yksi maailmankin tunnetuimmista purje- ja leijalautailun keskuksista. Syy tälle ei kyllä jäänyt epäselväksi. Se tuuli rannalla oli jotakin käsittämätöntä. Hiukset meinasivat irrota päästä, ripset lepattivat tuulessa ja isoista korviksistani luovuin heti ovesta ulos astuttuani.
Perjantai-iltaa vietimme rantabaarissa. Sitä hetkeä olin odottanut. Rantabaarit ovat aina suosikkejani, missä ikinä liikunkaan. Marokkolainen Special Flag -olut käteen, ruokaa vatsaan ja olo oli aika kiva. Tuuli lennätti hiekkaa ruokani höysteeksi ja taisi olutkin olla hieman hampaissa narskuvaa laatua.
Pisteeksi i:n päälle saimme kuunnella live-musiikkia. Yhdistelmä mies ja kitara toimii aina, etenkin rannalla ja auringonlaskun aikaan. Aika täydellistä, sanoisinko. Okei, tuuli olisi voinut olla hieman rauhallisempi. Meitä melkein paleli ja olimme kuitenkin Afrikassa.
Seuraavana päivänä suuntasimme taas rantaan. Tuuli oli vähän inhimillisempi ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Valtava ranta oli täynnä elämää. Ihmiset pelasivat jalkapalloa, lenkkeilivät, käppäilivät ja ihastelivat merta. Me tallustimme rannan toiseen päähän asti, välillä hullutellen ja kuvia räpsien. Rannan päästä suuntasimme ihanaan ja siniseen vanhaan kaupunkiin. Sellainen on Essaouira, tuulinen ja sininen kaupunki.
× Lukuvinkki: Matkasuunnittelun ABC ×
Majoitusvinkki: Riad Zahra – kaunis majapaikka Essaouiran rannan tuntumassa
Tämä riad sijaitsee Essaouiran rantakaupungissa. Kokonaisuudessaan etenkin purjelautaiijoiden suosiossa oleva riad on myös erittäin kaunis. Riadissa on uima-allas, jossa hengailee muutama kilpikonna. Altaassa voi siis pulikoida kilpikonnien kanssa. Aamu-pala tarjoillaan marokkolaiseen tyyliin sisustetussa salissa, uima-altaan vieressä.
Rakennus on kaunis, mutta itse huoneet eivät vedä vertoja aiemmin kuvailemilleni Marrakechin riadien huoneille. Huoneet ovat kyllä siistit, mutta mieleenpainuvat yksityiskohdat puuttuvat. Toisaalta, eipä siellä huoneessa kovin paljon aikaa yleensä tule vietettyä.
Riad Zahra tarjoaa paljon eri aktiviteetteja purjelautailusta kameliratsastukseen. Suosittelen tätäkin lämpimästi!
→ Tutustu hotelliin ja varaa *täältä.