Rita Martin on rauhanaktivisti, jonka elämäntehtävänä on rauhan ja tasa-arvon tuominen sodan repimään Etelä-Sudaniin. Pakolaisleirillä kasvanut Martin johtaa kansalaisjärjestöä, jonka tavoitteena on vahvistaa naisten roolia yhteiskunnallisina toimijoina sekä rauhanneuvotteluiden osapuolina.
Kuulun siihen onnekkaaseen Tampereen yliopiston viestinnän opiskelijoiden ryhmään, joka lensi viime keväänä vierailijaprofessori Rauli Virtasen ohjaamana Itä-Afrikkaan humanitaarisen journalismin kurssin kenttämatkalle. Matkasta kehkeytyi yksi elämäni tähän mennessä avartavimmista kokemuksista. Erityisesti mieleeni jäivät päivät Pohjois-Ugandassa Adjumanin pakolaisleirillä.
Matka pikkuruisella lähetyslentokoneella Ugandan pääkaupungista Kampalasta lähelle Etelä-Sudanin rajaa oli hätkähdyttävä. Tapasin Lutheran World Federationin ylläpitämällä pakolaisleirillä esimerkiksi nuoren suurperheen äidin, joka teki vaikutuksen sisukkaalla asenteellaan. Hän oli saapunut leirille Etelä-Sudanista useita kuukausia sitten ja asui nyt lapsikatraineen savimajassa toivoen, että lapset saisivat rahaa lääkkeisiin ja koulutarvikkeisiin. Ilman tietoa paremmasta tulevaisuudesta hän luotsasi perhettään ja osallistui leirin toiminnan organisoimiseen sen asukkaista kootun johtajiston jäsenenä.
Lyhyen haastattelutuokion jälkeen me suomalaiset opiskelijat kiirehdimme kohti retken seuraavaa tutustumiskohdetta ja sotaevakot jäivät leirille, epätietoisuuteen tulevasta. Etelä-Sudanin sisällissota jatkuu edelleen vuosi tuosta kohtaamisesta, ja nyt tilanne on uutisten mukaan pahempi kuin koskaan. Kuivuus ja sota ovat aiheuttaneet vuonna 2011 Sudanista itsenäistyneeseen valtioon nälänhädän. Leireille on tungosta.
Yllättävä sattuma
Lähes täsmälleen vuosi Adjumanilla vierailuni jälkeen tapaan Women of the World -festivaaleilla Tampere-talossa reippaan eteläsudanilaisen rauhanaktivistin. Rita Martin ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa maassaan niin rauhanneuvottelupöydissä kuin tavallisten naisten arjessa. Hän johtaa vuonna 2005 yliopistokavereidensa kanssa perustamaansa Eve Organizationia, joka saa nimensä tietysti maailman ensimmäiseltä naiselta, Raamatun Eevalta. Martinin olemuksesta huokuva päättäväisyys tuo mieleen sen perheenäidin, jonka kohtasin viime keväänä Afrikan maaperällä. Se hämmästyttää, mutta toisaalta luo valtavasti toivoa.
Kysyn muun muassa Women Who Make a Difference -paneeliin Tampereella lauantaina osallistuneelta Martinilta, mikä saa hänet jaksamaan eteenpäin massiivisista vastoinkäymisistä huolimatta. Suomessa elämme varsinaisessa lintukodossa ja meillä sanotaan olevan sisua vaikka mihin. Mistä eteläsudanilainen nainen saa voimansa, kun on vaikeaa?
Kaupunkilaistytöillä on edes joitain mahdollisuuksia, esimerkiksi päästä kouluun tai avata Facebook-tili, jota kautta solmia ja pitää yhteyksiä.
“Minullakin on hajoamisen hetkeni, mutta kokoan itseni myös nopeasti. Konfliktialueen olosuhteissa on hyvin vaikea murtua, sillä jossain kohdassa konflikti herättää toimimaan. Itse saan voimani Etelä-Sudanin vahvoista naisista. Kaikesta siitä huolimatta, mitä maassa tapahtuu, he yhä nousevat ylös ja hymyilevät. Se antaa minulle rohkeutta sanoa: ’Jonkin ajan kuluttua, jos kaikki menee hyvin, voin istahtaa alas ja sanoa tehneeni osani.’ En halua tuntea syyllisyyttä siitä, etten tehnyt, mitä minun piti.”
Martinin intohimona on muuttaa eteläsudanilaisten naisten elämä tasa-arvoisemmaksi sekä tietenkin avustaa rauhan saamiseksi maahan. Millainen on niiden nuorten naisten elämä Etelä-Sudanissa, joista Martin puhuu ja saa innoituksensa toimia?
“On naisia, jotka elävät pääkaupunki Jubassa ja heitä, jotka elävät maaseudulla. Kaupunkilaistytöillä on edes joitain mahdollisuuksia, esimerkiksi päästä kouluun tai avata Facebook-tili, jota kautta solmia ja pitää yhteyksiä. Maaseudulla nuoren naisen ajatukset ovat selviytymisessä. Saanko aamiaista? Voinko tehdä normaalit arkirutiinit, kuten hakea vettä ja palata turvallisesti takaisin kotiin ilman, että kimppuuni hyökätään? Joudunko pian naimisiin vanhemman miehen kanssa?”
“Vanhemmat eivät pysty lähettämään tyttöä kouluun tai elättämään häntä. Muun muassa köyhyyden takia he mieluummin lahjoittavat tämän naimisiin 12–15-vuotiaana. Yhteisöt ovat patriarkaalisia ja miesten johtamia, joten tyttölasten kohdalla mietitään usein vain perheen saamia myötäjäisiä.”
Pakolaisleiriltä vaikuttajaksi
Sota on tuonut oman haasteensa naisten aseman parantamiseen, niin maalla kuin kaupungissa.
“Jopa Juban tarjoamista yhteyksistä nauttineet on nyt pakotettu leireille. Olet joko Etelä-Sudanin sisäisessä pakolaisleirissä tai pakolaisena Ugandassa. Olen vieraillut näissä leireissä ja jutellut siellä naisille ja tytöille, ja leireillä on hyvin vähän toivoa.”
Martin on itsekin kasvanut maan sisäisellä pakolaisleirillä ja tietää siksi, että leiriltä lähteminen ja elämän muuttaminen vaativat valtavasti voimavaroja.
”Se vaatii paljon tukea, erityisesti perheeltä. Leirillä ei ole tulevaisuutta. Äitini oli minulle suuri tuki, sillä hän on opettaja, ja uskoo koulutukseen. Leirillä hän ymmärsi, että jos hän pysyy siellä lapsineen, he eivät luultavasti saa koulutusta. Vaati äidiltäni rohkeutta lähteä leiriltä lasten koulutuksen takia. Kohtasimme paljon syrjintää ja vaikeuksia, mutta selvisimme. Jos äitini ei olisi ollut koulutettu ja innostanut lapsiaan kouluttautumaan, minulla olisi ehkä nyt viisi tai seitsemän lasta ja eläisin luultavasti jonkinlaisessa hyväksikäyttävässä suhteessa.”
Martin kouluttautui ensin ammattikorkeakoulussa ruokateollisuuden alalle, mutta hankki sitten maisterin arvon henkilöhallinnon puolelta ja opiskelee parhaillaan kansainvälisen politiikan maisteriohjelmassa Bradfordin yliopistossa.
”Moni nuoren sukupolven edustaja ihailee minussa näkemäänsä johtajuutta ja tasa-arvotyötä ja sanoo haluavansa olla kaltaiseni, jos kasvaa isoksi. He eivät tiedä kohtaamistani haasteista.”
Martin taistelee sen eteen, että erityisesti päättäjät ymmärtäisivät konfliktialueilla elävien naisten ongelmia. Päättäjien kabinetteihin ja rauhanneuvotteluihin pääsy on hankalaa, mutta Martinin mukaan ehdottoman tärkeää, jotta naisten näkökulma otetaan varmasti huomioon. Myös rahoituksen hankkiminen uuvuttaa välillä rauhanaktivistia.
”Esitysten valmistelu lahjoittajien saamiseksi aiheuttaa unettomia öitä. Henkilökohtaisesti nämä asiat vaativat veronsa, sillä käytän aikaa huomattavasti enemmän naisten asioiden kuin henkilökohtaisen elämäni parissa. Kun nuoret naiset sanovat haluavansa olla kuin minä, sanon sen olevan mahdollista. Kun he sitten alkavat toimia, he huomaavat itse, että matka ei ole vaivaton. Jos on intohimoa ja asia, jonka takia on valmis taistelemaan, esteet vahvistavat ja vievät sinne, minne todella haluaa mennä.”
Naisten asiaa neuvottelupöytään
Martinin luotsaamassa järjestössä on hänen mukaansa parhaillaan seitsemän kokoaikaista työntekijää, lukuisia vapaaehtoisia sekä erilaisiin projekteihin palkattuja asiantuntijakonsultteja. Eve-järjestö toimii puolessa Etelä-Sudanin entisistä kymmenestä osavaltiosta: Equatorian alueella, Jongleissa ja läntisessä Bahr el-Ghazalissa. Nyt toimintaa laajennetaan Ugandan pakolaisleireille sekä Ugandan eteläsudanilaisten kaupunkilaispakolaisten pariin. Pakolaisia autetaan koulutuksen ja työharjoittelujen saamisessa ja heidän elämäänsä tuetaan leiriolosuhteissa. Mitkä ovat tällä hetkellä organisaation suurimmat saavutukset?
Yksi tärkeimiistä Eve Organizationin saavutuksista on YK:n päätöslauselma 1325:n edistäminen ensin Sudanissa ja sitten Etelä-Sudanissa. YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2000 hyväksymän päätöslauselman tarkoituksena on suojata naisia ja tyttöjä konflikteissa. Dokumentissa historiallista on, että sen perusteella naisia ei nähdä enää vain uhreina, vaan myös aktiivisina toimijoina, joilla on oikeus osallistua rauhanrakennukseen ja konfliktien ehkäisyyn. Eve teki pioneerityötä tietoisuuden herättäjinä päätöslauselmasta ja sai hallituksen sitoutumaan kansallisen toimenpideohjelman kehittämiseen.
”Olemme tehneet paljon töitä noin kymmenen vuoden ajan, jotta naiset saisivat tilaa rauhanprosessissa. Minulle on iso saavutus, että Etelä-Sudanin naiset ovat tietoisia päätöslauselman merkityksestä ja voivat käyttää sitä päästäkseen neuvotteluihin.”
Lopulta rauha voittaa aina. Historia on osoittanut, että aseet eivät ratkaise asioita.
Martinin mukaan naisilla onkin tärkeä rooli poliittisen prosessin aloittajina Etelä-Sudanissa, jossa taistelut ovat edelleen käynnissä. Martinin mukaan naiset voivat vaikuttaa rauhanprosessiin kehottamalla sodan osapuolia laskemaan aseet ja nostaa esille epäoikeudenmukaisuuksia esimerkiksi nauhoittamalla todisteita seksuaalisen väkivallan käytöstä oikeudenkäyntejä varten. Naiset voivat myös neuvoa nuoria tyttöjä leireissä ja konfliktialueilla pysymään turvassa ja kouluttautumaan.
“Rauha on vääjäämätön”
Mitä me suomalaiset, naiset, tytöt ja muutkin, voimme tehdä naisten aseman parantamiseksi Etelä-Sudanissa?
“On tärkeää, että naisjärjestöt ja Suomen hallitus jatkavat Etelä-Sudanin tilanteesta kertomista kansainvälisillä areenoilla. Juuri nyt maailmassa on niin monia konflikteja, että kansainvälinen yhteisö näyttää unohtavan Etelä-Sudanin. Toivon suomalaisten huomioivan Etelä-Sudanin tapahtumat ja tukevan maata joko erilaisilla puhefoorumeilla maailmanlaajuisen huomion saamiseksi tai jos mahdollista, myös rahallisen tuen muodossa naisorganisaatioille maan sisällä ja pakolaisleireillä.”
Paikallisten järjestöjen tukeminen on tarpeellista?
“Tunnemme tilanteen paremmin kuin kukaan muu ja ymmärrämme sen dynamiikan. Pystymme myös ennakoimaan, mitä tapahtuu, jos maan asioihin puututaan eri tavoin. Vaikka Etelä-Sudanin tilanne onkin kansallinen ja kaipaa paikallista asiantuntijuutta ja ääniä, emme selviä siitä yksin. Olemme osa maailmanlaajuista kylää, joten kaipaamme myös tukea, yhteistyötä ja asiantuntemusta ulkopuolisilta rauhan saavuttamiseksi.”
Entä mikä saa Rita Martinin uskomaan rauhaan, vaikka hän on lapsesta lähtien elänyt konfliktien keskellä?
“Rauha on prosessi. Kun konflikti puhkeaa, on vaikea ennustaa, koska se loppuu. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että kun taistelu alkaa, myös rauhan on saavuttava. Kun sitten aletaan puhua rauhasta, tuodaan pöydälle erilaisia ongelmia, jotka ovat konfliktin juurisyitä. On hyvin vaikea nähdä rauhan saapuvan huomenna, mutta työskentelemme rauhan eteen. Se voi viedä aikaa, mutta meidän on sitouduttava siihen ja ajateltava, että jonain päivänä se on totta Etelä-Sudanissa. Lopulta rauha voittaa aina. Historia on osoittanut, että aseet eivät ratkaise asioita.”
Linkkejä kiinnostuneille:
http://evesouthsudan.org/
https://www.unwomen.fi/
http://www.1325.fi/1325-maailmalla/paatoslauselmat/
https://www.lutheranworld.org/
http://www.unhcr.org/
Teksti: Eira Talka
Kuvat: ©Eira Talka ja Usva Torkki
Eira on toimittaja, medianomi ja journalistiikan gradua Tampereen yliopistolle työstävä seikkailija. Vuorten huiput, itsensä haastaminen ja inspiroivien ihmisten kohtaaminen ovat elämän suola. Jokaisella matkalla on hyvä kasvaa vähän ihmisenä ja maailmankansalaisena.