Minkälainen maa on Itä-Euroopan kummajainen, Moldova? Mitä edes tiedät tästä pienestä Euroopan maasta? Tiesitkö sen viinitiloista ja maaseudun viehätysvoimasta? Tiesitkö sen olevan kuin aikamatka Neuvostoliittoon?
”Moldovahan on Euroopan köyhin maa. Ei siellä kukaan käy, kun ei siellä ole mitään näkemisen arvoista!” Nämä saatesanat kuulen hypätessäni Moldovan bussiin.
Olen muutamaa päivää aiemmin saapunut Romaniaan toteuttaakseni pitkäaikaisen haaveeni vaelluksesta Piatra Craiuluin luonnonpuistossa. Sääennuste vuoristossa näyttää kuitenkin sadetta ja kylmää. Juuri näitä elementtejä olen lähtenyt Suomesta karkuun, joten en todellakaan halua vuoristoon märkänä hytisemään. Moldova juolahtaa mieleeni vaihtoehtona tappaa aikaa, kunnes sää Kuninkaan Vuorella selkenee. Osoittautuu, että tuo Itä-Euroopan kummajainen on paljon muutakin kuin ajantappopaikka.
Ensimmäiset yöni Moldovassa vietän kommunistityylisessä Hotelli Chișinăussa maan samannimisessä pääkaupungissa. Huoneeni tyylielementteihin kuuluu homeisessa mullassa törröttävä huonekasvi, haiseva kokolattiamatto sekä selkäniveliä mukiloiva sänky. Ensimmäisen yön nukun kuitenkin hyvin johtuen kai edellisen päivän pitkästä ja rankahkosta matkasta parhaat päivänsä nähneellä bussivanhuksella.
Huoneeni tyylielementteihin kuuluu homeisessa mullassa törröttävä huonekasvi, haiseva kokolattiamatto sekä selkäniveliä mukiloiva sänky.
Hotelliaamiainen on sosialistinen elämys. Viivasuinen työntekijä tarjoilee sen alakerran ravintolassa täytettyä kuponkia vastaan. Lisää kahvia pyytäessäni huomaan naapuripöydän miehen katseen irtoavan kirjasta. Lisäkupin saapuessa sveitsiläiseksi esittäytynyt mies toteaa, että hän itse oli hetkeä aiemmin pyytänyt tuloksetta samaa. Mies arvelee työntekijän heltyneen kohdallani, koska olen nainen. Kupongissahan lukee yksi kuppi kahvia!
Päivän Chișinăussa pyörittyäni siirryn pikkubussilla Orheiul Vechin arkeologiselle alueelle ja luolaluostariin. Tämä kohde ei minua erityisemmin sykäytä. Reilun tunnin alueella pyörittyäni olen jo valmis jatkamaan matkaa.
Olisin ollut pettynyt, ellen jo aiemmin olisi päättänyt jäädä läheiseen Trebujenin kylään yöksi. Trebujeni ja siellä sijaitseva Vila Roz -majatalo nimittäin osoittautuvat maaseuturetkeni varsinaisiksi helmiksi. Sydämellisellä majatalon emännällä Liuballa ja minulla ei ole yhteistä kieltä, mutta kommunikoimme eleillä ja aina välillä otamme tulkkauspuhelun Liuban Chișinăussa asuvalle tyttärelle.
Vila Rozissa vietän aikaani kauniilla pihalla riippukeinussa roikkuen sekä emännän pieteetillä valmistamista moldovalaisherkuista nauttien. Illalla teen pitkän kävelyretken Trebujenin kylälle ja kukkuloille. Nautin maaseudun hiljaisuudesta ja yöllä nukun kuin tukki. Kerrassaan hurmaava paikka, jonne kaipaan jo takaisin!
Päivä Wannabe-Neuvostoliitossa, Moldovassa
Matka Moldovaan jäisi vajaaksi ilman retkeä eriskummalliseen Transnistriaan. Transnistria on venäläismielinen, itsenäiseksi julistautunut alue, jonka itsenäisyyttä tosin ei yksikään maa ole tunnistanut. Alueella on silti oma hallintonsa, oma valuuttansa ja sinne siirryttäessä on rajatarkastus, jossa on esitettävä passi. Rajaviranomaisista liikkuu netissä jos jonkinlaista kauhutarinaa. Turisteilta on kuulemma pyydetty mielivaltaisia rajanylitysmaksuja.
Itse matkustan Transnistrian ”pääkaupunki” Tiraspoliin paikallisbussilla ja rajanylitykset sujuvat ongelmitta. Saan tarkastuspisteellä mukaani maahantulokortin, joka oikeuttaa kymmenen tunnin oleskeluun. Pidempää oleskelua varten on käytävä paikallisessa maahanmuuttovirastossa rekisteröitymässä.
Kymmenen tunnin aikana ehtii kuitenkin hyvin vierailemaan Tiraspolin tärkeimmissä kohteissa, jotka koostuvat valtavasta määrästä neuvostohenkisiä virastoja ja Leninin patsaita. Tiraspolin vaikuttavin nähtävyys on mielestäni muistomerkki vuoden 1992 kaatuneiden muistolle. Paikalla on valtavasti tuoreita kukkia ja elävä tuli. Tuliaisiksi nappaan mukaani erinomaista, paikallisesti valmistettua Kvint-brandya, jota voi käydä maistelemassa Tiraspolin lukuisissa kahviloissa ja ravintoloissa.
Transnistria on ainutlaatuinen vierailukohde, johon kannattaa suhtautua aikamatkana Neuvostoliittoon. On hyvä kuitenkin huomioida, että Suomen ulkoministeriö ei tällä hetkellä suosittele Transnistriaan matkustamista alueen turvallisuustilanteen vaikeasta ennustettavuudesta johtuen. Minulle paikka kuitenkin näyttäytyy 40-luvulle pysähtyneenä kyläpahasena, jossa en missään määrin kokenut oloani turvattomaksi.
Kännykkäkamerani räpsyi tiuhaan. Vasta myöhemmin luen, että alueella on tarkka viranomaisvalvonta ja joidenkin virastorakennusten kuvaaminen on sakon ja kameran menettämisen uhalla kielletty. Ehkä joku tarkkaili minuakin, mutta syystä tai toisesta säästyin ongelmilta.
Kaupunkielämää Moldovan Chișinăussa
Usein majoitun pidemmillä ulkomaanmatkoilla hostelleissa, mutta Chișinăun edullisesta hintatasosta johtuen päätän tällä kertaa vuokrata keskusta-asunnon. Viihdyn kaupungin sykkeessä niin hyvin, että pidennän oleskeluani viikkoon.
Käyn kieliummikkona venäjänkielisellä joogatunnilla, eksyn ortodoksisiin ristiäisiin, vierailen Puškin-museossa, hengailen kahviloissa ja kaupungin lukuisilla viheralueilla ja puistoissa. Teen myös retken maailman suurimpaan viinikellariin Milestii Miciin, jonka maanalaisten bulevardien varrelle on säilötty noin 1,5 miljoonaa pulloa viiniä.
Käyn kieliummikkona venäjänkielisellä joogatunnilla, eksyn ortodoksisiin ristiäisiin, vierailen Puškin-museossa, hengailen kahviloissa ja kaupungin lukuisilla viheralueilla ja puistoissa.
Viinitilan miljöö on upea. Maistamieni viinien perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että tämä tila panostaa laadun sijaan määrään. Viimeisenä Moldovan iltana menen paikalliseen oopperaan katsomaan Coppélia-baletin. Entisen Neuvostoliiton alueen baletilta osaan odottaa paljon, mutta esityksen korkea taso yllättää silti. Kolme näytöstä silkkaa tanssin hurmaa ja upeaa pukuloistoa! Toiseksi korkeimman hintaluokan lipustani maksan 150 leitä eli alle 7,5 euroa. Chișinău osoittautuukin ennakkovaroitteluista poiketen positiiviseksi elämykseksi, jota suosittelen erityisesti massaturistirysiä kammoaville Seikkailijattarille. Turisteja ei juurikaan näy ja kaupunki – kuten Moldova muutenkin – hurmaa konstailemattomalla aitoudellaan.
Sydän jyskyttäen paluumatkalle
Viimeiseen Moldovan aamuuni mahtuu vielä yksi jännitysnäytelmä. Paluubussini Brașoviin lähtee laitakaupungin bussiasemalta, jonne siirtyäkseni tarvitsen taksin. Tien varrella taksia huitoessani kohdalleni pysähtyy ystävällisen oloinen mies, joka kysyy minne olen menossa. Vastaan, että
asemalle, ja mieluiten aika äkkiä, koska bussini Romaniaan lähtee puolen tunnin kuluttua. ”Et sinä kadulta taksia saa. Täällä taksit tilataan etukäteen”, mies kertoo. En usko, vaan huidon kahta kovemmin.
Yksikään lukuisista ohikiitävistä takseista ei kuitenkaan pysähdy kohdalleni. (No niin, sitähän tuo mies yritti minulle sanoa). ”Mitäpä jos soitan sinulle taksin?”, mies kysyy samalla jo numeroa näpytellen. Odotamme tovin, mutta taksia ei kuulu. ”Mutta jos saatan sinut kaupunkibussilla asemalle? Tuosta menee suora linja.” ”Ei ole aikaa!”, parahdan. ”Brașovin bussi lähtee 20 minuutin kuluttua!” Mies kehottaa, että pysyn rauhallisena ja sanoo soittavansa ystävälleen. Sitten hän tarttuu omatoimisesti rinkkaani ja ohjaa minut läheisen toimistoalueelle.
Pian kohdallemme ajaa auto, jonka kyytiin hyppäämme. ”Nyt ajetaan äkkiä bussiasemalle!” Ja huh, miten me kiidämme! Ehdimme hurjastelun lomassa kuitenkin hieman kertomaan itsestämme. Kadulla minut pysäyttänyt mies esittelee itsenänsä insinööriksi ja kuskin kollegakseen. Mies kertoo juuri edelliskesänä pelastaneensa kaksi eksynyttä suomalaispyöräilijää saaden vastalahjaksi ”joitain mustia suolaisia pastilleja”. Minua hymyilyttää sekä salmiakki, että ajatus siitä, että me vähäiset suomalaisturistit olemme löytäneet saman pelastusenkelin.
Näiden kahden ystävällisen moldovalaismiehen pyyteetön apu on Moldovan seikkailuni täydellinen päätös ja jälleen kerran muistutus siitä, että ystävällisiä ihmisiä mahtuu maailman joka kolkkaan!
Viittä yli puolenpäivän saavumme bussiasemalle – vain kuullaksemme, että iso valkoinen bussi Brașoviin on lähtenyt aikataulun mukaisesti viisi minuuttia aiemmin. Insinöörimies kehottaa jälleen minua pysymään rauhallisena. Vieläkään ei anneta periksi, vaan seuraava suunnitelma on lähteä bussin perään! Ja taas me kiidämme.
En voi ajatella automme nopeutta, sillä se on kova. Todella kova. Pian näkökenttäämme osuu valkoinen bussi. Kurvaamme sen ohi ja näemme kyltin. ”Brașov”. Siinä se on! Kuskimme pysäyttää auton, huidomme kaikki kolme ja saamme bussin pysähtymään. Kiittelen miehiä yrittäen tarjota rahallista korvausta, jota he eivät kuitenkaan suostu ottamaan. Hyppään bussiin sydän villinä tykyttäen. En voi kuin mielessäni lähettää kiitollisuutta näille kahdelle maantie-enkelille, joiden nimiäkään en huomannut kysyä. Näiden kahden ystävällisen moldovalaismiehen pyyteetön apu on Moldovan seikkailuni täydellinen päätös ja jälleen kerran muistutus siitä, että ystävällisiä ihmisiä mahtuu maailman joka kolkkaan!
Loppumatkani Romaniaan sujuu onnekseni jo rauhallisemmissa merkeissä. Yhdeksän ja puolen tunnin bussikyydin jälkeen olen Brașovissa. Aurinko paistaa ja Kuninkaan Vuori odottaa.
Kuvat ja teksti: Jelena Santalainen
Lukuvinkki: Kiinnostaako Georgia?