Ghanan ja Burkina Fason rajalla virtaa Black Volta joki. Kylien asukkaat jakavat joen virtahepojen kanssa ja ovat perustaneet suojelualueen, jonka joen mutkiin pienet puukanootit kuljettavat matkailijoita katsomaan joen asukkaita.
Ghanan aamuaurinko vasta kurkistelee lempeästi ja yön viileys ja kosteus ovat vielä ilmassa, kun kuljemme oppaan perässä usvaisten viljapeltojen läpi. Polku kiemurtelee kohti muutaman perinteisen olkikattoisen savimajan pihaa. Odottelemme kanojen keskellä, saviuunin edessä, että opas saa melojamme ylös. Unisena hymyilen ystävälleni, jonka silhuetti saa lämpimän sävyn nousevasta auringosta. Ei kiirettä, African time.
Odottelusta on tullut jo osa arkea. Olen asunut Ghanassa kolme kuukautta, joiden aikana ihmisten ja paahteen pyörittämä aika on saanut uudet mittasuhteet. Kaikki tapahtuu ajallaan. Kaiken mitta on ihminen. Ystäväni saapui muutamaksi viikoksi luokseni kylään. Olemme tunteneet toisemme koulun ensimmäiseltä luokalta asti. Olemme opiskelleet, asuneet, matkanneet, iloinneet ja itkeneet yhdessä. Olemme myös aina vierailleet toistemme luona, kun maailma on kuljettanut meitä eri suuntiin seikkailemaan. Nyt hän on täällä kanssani jakamassa seikkailua Afrikan auringon alla. Hän on minun ihmiseni.
Viimein jatkamme matkaa kohti Ghanan ja Burkina Fason rajajokea. Ennen jokea kuljemme puun taimien ohi. Oppaamme kertoo meille, kuinka joesta alkunsa saanut projekti on alkanut kasvaa ja joen viertä kulkevaa metsää pyritään istuttamaan uudelleen. Mutta ennen projektia olivat kalastajat ja joen asukkaat.
Ghanan ja Burkina Fason rajalla virtaa hitaasti Black Volta -joki. Sen kalastajat huomasivat joessa elävän suuria olentoja, jotka hajottivat heidän verkkonsa. Kalastajat kokoontuivat ja pyysivät neuvoa kylien vanhimmilta. Koska kukaan ei tiennyt suurista olennoista, lähetettiin avun pyyntö Ghanan ympäristöviranomaisille. Ympäristöviranomaiset tutkivat joen ja löysivät sieltä virtahepoyhteisön. Virtahepojen suojeluksi aloitettiin yhteisöperustainen projekti, jonka tavoitteena oli kyläläisten ja virtahepojen rauhallinen yhteiselo joella.
Projektin yhtenä osana alettiin järjestää kanoottimatkoja virtahepoja katsomaan. Vieraiden majoitus ja opastus toivat rahaa yhteisölle, mikä innosti yhteisöä laajentamaan suojelualuetta ja istuttamaan lisää puita. Tavoitteena on saada turvapaikka useammillekin paikallisille lajeille ja sitä kautta lisää maksavia matkailijoita.
Puinen kanootti lipui pitkin heräilevää Black Voltaa. Lisäksemme joella olivat vain kalastajat. Joen rauhallinen virta ja laulava metsä. Ja sitten pintaan nousivat joen mystiset asukkaat.
Virtahevot olivat juuri lopetelleet laiduntamisen joen penkereillä ja laskeutuivat jokeen nousseen auringon lämpöä viilentelemään. Päät plompasehtelivat pintaan ympärillämme. Uteliaina joen asukkaat tuijottelivat kanoottiamme. Oppaamme tarkkailivat niiden käytöksestä, ettemme olleet liian lähellä yhteisöä ja aiheuttaneet ahdistusta. Nämä jokihevoset – kreikaksi hippo tarkoittaa hevosta ja potamus jokea – olivat kylläisiä ja uneliaita. Vain yhteisön nuorimmat jäsenet jaksoivat touhuta vedessä sukellellen. Pienten äänettömät riemun hihkaisut pystyi lähes kuulemaan leikkiä katsellessa.
Virtahevot olivat juuri lopetelleet laiduntamisen joen penkereillä ja laskeutuivat jokeen nousseen auringon lämpöä viilentelemään. Päät plompasehtelivat pintaan ympärillämme. Uteliaina joen asukkaat tuijottelivat kanoottiamme.
Matka on yksi kauneimmista Ghanan ajan muistoistani ja voin lämpimästi suositella matkaa Wechiaun yhteisön virtahepojen suojelualueelle (Wechiau Community Hippo Sanctuary). Alue on syrjässä muista turistinähtävyyksistä Ghanassa. Lähin kaupunki on Wa, jonne matkasimme paikallisbusseilla ja sieltä eteenpäin trotroilla, bussiksi muutetuilla pakettiautoilla. Saimme ystävällisesti apua ja neuvoja kaikkialla eikä olo ollut koskaan turvaton. Matka Wechiauhun tarjoaa mahdollisuuden tutustua Pohjois-Ghanan kyläelämään ja tukea luonnon ja ihmisten yhteiseloa alueella.
Lukuvinkki: Ghana – matkavinkit
