Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

Helmikuun seikkailijatar

Hanna seikkailee eläinten kanssa

Kuukauden seikkailijatar on inspiroiva maailmanmatkaaja, joka sulautuu luontevasti kulttuuriin kuin kulttuuriin. Hanna Ahokoivu on 35-vuotias sairaanhoitaja ja klinikkaeläinhoitaja, joka on matkustanut myös lemmikkiensä kanssa pitkin maailmaa. Tällä hetkellä koti löytyy Yhdysvalloista, vaikka se on ollut myös muun muassa Ghanassa. Jääkaappinsa, kukkaronsa ja matkansa Hanna jakaa miehen ja kolmen kissan kanssa‏.

1. Mottosi tai voimalauseesi

‏“Out beyond ideas of wrongdoing and rightdoing, there is a field. I will meet you there.” –Rumi

‏2. Kuvaile itseäsi matkailijana. Miten matkustat ja minkälaisiin kohteisiin?

‏Minut ajoi maailmalle tuskaantuminen omaan arkuuteen ja pelkoon sekä uteliaisuus siitä, millä kaikilla tavoilla elämän voisi elää.

‏17-vuotiaana lähdin luokkani kanssa kolmeksi kuukaudeksi Väli-Amerikkaan. Keräsimme matkarahat, opiskelimme espanjan kieltä ja tutustuimme paikan päällä kehitysyhteistyöprojekteihin. Matkan jälkeen kirjoitin: “Kaksi vuotta sitten olin matkalla pelastamassa maailmaa. Siinä taisikin käydä niin, että maailma pelastikin minut.”

‏Pakettilomamatkat eivät oikein saaneet minua kokemaan oloani kotoisaksi maailmassa. Tein paljon rinkkaseikkailuja 20-vuotiaana, kiertelin yksin ja ystävien kanssa ihmetellen maailmaa: Venetsian vesitiet ja niiden kunnostus, Serbian pommitusten muistoksi jätetyt rauniot, Lontoon museot, Pietarin palatsit, yökerhot ja julkiset saunat.

‏Koin minulle sopivammaksi tavaksi matkustaa arjen sitomisen matkoihini. Pakkasin asuntoautoon kaksi husky-koiraani ja ajoin tekemään osan klinikkaeläinhoitajaopinnoistani Hollannissa ja Espanjassa. Matkasimme koirieni kanssa puolen vuoden aikana 20 maassa ja saimme kokea sekä arkea että juhlaa. Matka toi paljon uusia ystäviä ja ajatuksia, joten jatkoin samalla linjalla sairaanhoitajaopinnoissani ja matkasin Ghanan auringon alle kolmeksi kuukaudeksi työskentelemään sairaalan leikkausosastolla, psykiatrisessa sairaalassa ja yhteisöprojektissa. Nyt sidon arkea ja matkailua yhteen opettelemalla elämää mieheni ja kissojeni kanssa Kaliforniassa.

hanna3

‏Nykyisin matkustamme mieheni kanssa mielellään paikkoihin, joissa emme ole vielä käyneet, ja joissa on jokin luonto- tai maailmanperintökohde. Eläinlääkärimieheni ja minut saa helposti mukaan päivävaelluksille Afrikan sumuisille vuorille, kun kohteena on vuorigorillalauman näkeminen omassa ympäristössään tai melomaan kajakilla hyytävään kylmyyteen, kun on luvassa koiravaljakkoajelu Huippuvuorten jäätiköillä. Minä olen meistä se suunnittelija ja kasaan matkat niin, että joka päivälle on yksi juttu ja sen ympärillä riittävästi aikaa sattumille ja kokemuksille.

‏Ainut pysyvä asia elämässä on muutos, joten uskon muuttuvani matkaajana läpi elämäni. Välillä matkat kuljettavat minut ja mieheni eri puolille maailmaa kuukausiksi. Olemme mieheni kanssa päättäneet sisällyttää toisemme matkoihimme, jotta matkoista tulisi meidän yhteisiä muistoja, vaikkei se aina ajallisesti ja taloudellisesti olekaan kannattavaa. Mieheni matkasi Kaliforniasta Ghanaan reiluksi viikoksi, jotta sain jakaa hänen kanssaan arkeani siellä, ja jotta saimme yhdessä samota mieheni ja parhaan ystäväni kanssa Ghanan hiekkarannat ja sademetsät. Puiden latvaan rakennetuilta riippusilloilta auringon nousun näkeminen sademetsän ylle, oli upea – ja vielä upeampi jaettuna rakkaiden ihmisten kanssa.

3. Ikimuistoisin kohtaaminen matkalla

‏Ugandassa, kolmen valtakunnan rajalla, saimme kuunnella Ruandasta paenneen miehen ajatuksia elämästä, pahuudesta ja anteeksiannosta. Eksyimme hänen ja hänen vaimonsa laudoista koottuun ravintolaan eräs ilta matkallamme. Koska meillä ei ollut antaa pienempää rahaa, eikä heillä vaihtorahaa, sovimme tulevamme seuraavanakin iltana heille syömään. Seuraava ilta oli myrskyinen. Söimme pilkkopimeässä, yhden kynttilän valaistessa huonetta, ja kuuntelimme lumoutuneina miehen kertomuksia, jotka olivat olleet patoutuneina mielen perukoille, liian kipeinä ja hämmentävinä kerrottavaksi edes omalle vaimolle.

Saimme kuunnella Ruandasta paenneen miehen ajatuksia elämästä, pahuudesta ja anteeksiannosta.

‏Sain Ghanassa kutsun perinteisiin häihin, joissa onnitellessani morsianta ja sulhasta sain tietää, että itse asiassa sulhanen oli estynyt tulemasta häihinsä työkiireiden vuoksi, ja häissä häntä tuurasi serkku. Tämä minulle hämmentävä tapa on hyvin yleinen, koska loppujen lopuksi häissä on kyse kahden suvun yhdistymisestä. Kaikki muut olivat kuitenkin päässeet paikalle — miksi perua häitä yhden puuttuvan henkilön vuoksi?

‏Japanissa sain kokea hämmentävän kohtaamisen, kun yleensä niin äärimmäisen kohteliassa maassa kolme herrasmiestä tuli selittämään kuinka lihavia länsimaalaiset ovat. Kohtaaminen jäi mieleeni, koska se soti japanin kulttuurista oppimaani ja havainnoimaani vastaan.

4. Unohtumattomin seikkailu tai elämys

‏Eräänä laiskana lauantaiaamuna makoillessamme mieheni kanssa Kallion kodissamme huomasin halvat lennot Keniaan. Kysyin vielä torkkuvalta mieheltäni, onko hänen kesälomansa varmistunut. “Hmmm.” “No oliko se ne ja ne viikot?” “Hmmm. Lähdetkö Afrikkaan kanssani?” “Hmmm.” “Ok, meillä on nyt liput Keniaan!” Siitä alkoi kolmen viikon julkisilla kuljetun, Victoria-järven ympäri kulkevan matkan suunnittelu. Näimme Keniaa, Tansaniaa, Ruandaa ja Ugandaa. Näimme luonnonpuistoissa tapahtuvan suuren muuttoliikkeen, saimme nähdä kaikki eläimet “suuren viiden” listalta, teimme vaelluksen Mount Merulle ja näimme auringon nousun Kilimanjarolla, näimme ja koimme kiinalaisyritysten rakentamat tiet, Kiberan slummin, avustuskylät, vuoristokylät ja isot kaupungit. Keitimme puuroa pikku vuoristokylän vanhan naisen kanssa, ja yhteisen kielen puuttuessa puhuimme käsin ja ilmein. Kyyneleet valuivat poskille, kun näimme vuorigorillalauman metsässään pitkän vaelluksen jälkeen. Bussit hajosivat ja myöhästelivät. Välillä sylissä kulki vuohia, välillä käsiraudoissa olevia vankisiirtoja ja välillä päiväunilla olevia lapsia. Se oli ensimmäinen matkamme Afrikkaan.

Välillä sylissä kulki vuohia, välillä käsiraudoissa olevia vankisiirtoja ja välillä päiväunilla olevia lapsia.

‏Elämyksistä eräs mieleen erityisesti jäänyt on Andorran ja Ranskan rajan vuoristosta. Olin saanut taistella parin päivän sisällä puhjenneen asunto-auton renkaan ja rikki menneen takavalon lasin kanssa. Ajoimme vuoristossa kavereideni kanssa, ja olin saanut vinkin ystävältäni kuumista lähteistä erään “kylän viimeisen talon kulman takaa lähtevän polun” varrelta. Oli talvi, joten polkua ei paljoa näkynyt. Kun lopulta saimme pulahtaa lumihankien ympäröimään kuumaan lähteeseen talviauringon paistaessa, vuoriston huiput maisemanamme ja koirien tyytyväisenä käpertyessä hankijuoksentelun jälkeen luonnonlähteen ympärille, tunsin olevani kotona.

hanna

5. Mikä on upein tai erikoisin majapaikka, jossa olet yöpynyt?

‏Mieleen parhaiten jääneet majapaikat ovat keskikesän laskemattoman auringon, vuorokaudet toisiinsa sekoittavan valon täyttämät yöt Huippuvuorilla teltassa, sademetsän äänekkyydessä Ghanassa puurajassa sekä eräs Afrikan tähtien alla tehty, viivästyksiä täynnä oleva tro-tro-matka (paikallinen pakettiautobussi), jossa nukahdin kanssamatkustajan lapsi sylissäni muiden matkaajien taukoamattomaan yhteislauluun.

6. Pelkäätkö matkoilla jotakin?

‏Pelko on yksi voimakkaimmista tunteistamme. Ilman voimakkaita tunteita elämästä puuttuisi paljon. Tunteet antavat kokemuksille voimakkaampia värejä ja koskettavat syvemmältä. Olen kasvanut hyvin turvatussa kodissa. Maailma on myöhemmin näyttänyt minulle myös paljon turvattomuutta ja pelkoa. Pelko kuvastaa jonkin kokemista arvokkaaksi ja sen menettämisen mahtia.

Viimeksi pelkäsin lastatessani kolme kissaani muuttomatkalle Helsingistä Kaliforniaan lentorahtina.

‏Olen pelännyt tasapainoillessani Zionin luonnonpuiston harjanteella, josta näki molemmin puolin alas jyrkän putouksen. Olen pelännyt laitesukeltaessani Thaimaassa ja menetettyäni näkyvyyden metsäpalojen savusumussa. Olen pelännyt ymmärtäessäni ihmisten ahdingon ja nautintoaineiden käytön avustuskylässä Ruandan rajalla. Olen pelännyt ghanalaisessa psykiatrisessa sairaalassa psykoosiin menneen miehen luullessa minua harhakseen. Viimeksi pelkäsin lastatessani kolme kissaani muuttomatkalle Helsingistä Kaliforniaan lentorahtina.

‏Pelkään aseita, sotia ja toivottomuutta. Eniten kuitenkin pelkään, että pelko veisi minulta rohkeuden kokeilla siipiäni tai sitä, etten enää tuntisi elämää niin voimakkaasti.

7. Paikka, jonne aina palaat

‏Saimaan mökkimme puusauna, Lapin ruskavaellukset ja Alppien vuorimaisemat. Vanhempieni Oulun joulupöytä ja Töölönlahden ympärikävelyt rakkaan ystäväni kanssa.

8. Pakkaan matkalle mukaani aina…

‏Passin, sydämentahdistinkortin, taskulampun, matkapyyhkeen, hammasharjan, kukkaron, kameran, kirjan ja Sporkin (lusikka-haarukka-veitsi -yhdistelmä). Ghanassa yksinhuoltajaäiti, jonka luona asuin, nauroi minulle kerran sähkökatkon taas alkaessa: “Oh, Nana-Yaa, you always have everything in your small bag!”.

‏9. Minkä neuvon antaisit muille naismatkaajille?

‏Ole avoin ja kärsivällinen. Sinulla on kaksi silmää ja yksi suu. Luota ja ole luottamuksen arvoinen.

‏10. Matkailu on opettanut minulle…

‏Matkat lähelle ja kauas ovat opettaneet minua kärsivällisemmäksi, luottavaisemmaksi ja avarakatseisemmaksi. Jokaisella matkalla opin jotain ympäröivästä maailmasta, kulttuurista – ja itsestäni. Se, mitä pidin oikeana vaihtoehtona ei aina pädekään maailmassa. Matkailu on kuin elämä – suunnittelua, riemua, pettymyksiä, kokemuksia ja voimakkaita tunteita. Sen tuoma ravistelu arkeeni auttaa minua ymmärtämään itseäni ja muita, joiden kanssa jaan tämän ihmeellisen maapallon.

“Korkein palkinto ihmisen uurastuksesta ei ole se, mitä hän siitä saa, vaan se, mitä hänestä sen kautta tulee.”  –John Ruskin

 

Seikkailunsa arjen ihmeistä ja reissuista kissojen ja miehen kanssa sekoittava elämän pohdiskelija, joka ei koskaan oppinut lopettamaan kysymästä miksi? Arki kuljettaa mantereelta toiselle ja ikuinen kaipuu kutsuu vuorille ja metsiin.

Palaa Alkuun