Ida Jokikunnas opetteli ajamaan prätkällä Intiassa

Joskus kohtaamiset voivat aiheuttaa täysin yllättäviä käännöksiä matkalla. Ida Jokikunnas ajoi 5000 kilometriä moottoripyörällä Goalta Chennaihin pitkin eteläistä Intiaa tuntemattoman miehen seurassa.

Ida Jokikunnas lähti siskonsa kanssa lomalle 2008. Siskokset olivat päättäneet rentoutua kunnolla pitkän remontin jälkeen Intian Goalla. ”Olimme aika uupuneita isosta projektista, remontoimme juna-asemaa asunnoksi koko talven. Ideana oli ottaa kuuden viikon hengähdysloma”, Ida toteaa.

Matka ei kuitenkaan mennyt suunnitelman mukaan, sillä jo kahden viikon jälkeen Ida kyllästyi matkaamiseen. Hän tajusi, ettei hänestä ole vain ole auringossa loikoilijaksi. Yllättävä apu oli onneksi lähellä: vain 1,5 viikkoa aiemmin Ida oli tutustunut turkkilaistaustaiseen mieheen, joka kiersi moottoripyörällä Aasiaa ilman vaimoaan. ”Olin aivan hurmioitunut miehen reissusta ja kuuntelin useana iltana hänen tarinoitaan”, Ida kertoo. Kun mies ehdotti, että Ida liittyisi hänen seuraansa, ei päätös ollut vaikea.

Pratkalla Intiassa

Kahdessa päivässä matkaan

Päätös prätkäreissusta syntyi nopeasti. Tien päällä oltiin jo kahdessa päivässä. Sisko ei halunnut vaikuttaa lähtöpäätökseen, vaan halusi Idan itse tekevän, mitä halusi. Tärkeintä oli, että Idakin nauttisi lomasta omalla  tavallaan – rannalla loikoilu kun ei sitä olisi. 
”Olin silloin 24-vuotias. Nyt ehkä miettisin hieman enemmän enkä vain hyppäisi tuntemattoman miehen matkaan”, Ida toteaa. Mitään hän ei kuitenkaan kadu. ”Matka oli kokemuksena varmasti ikimuistoisin, jonka olen koskaan tehnyt”, hän lisää. Matkalle mukaan Ida hankki intialaisen puhelinliittymän, jotta voisi pitää yhteyttä siskoonsa. Tämä puolestaan otti asiakseen kertoa Idan päätöksestä vanhemmille, jotka eivät arvatenkaan olleet prätkämatkaideasta haltioissaan.

Lapsena ajoin veljien mopoilla, mutta muuten en ole ajanut koskaan isolla pyörällä.

Idalla oli hieman kokemusta kaksipyöräisellä ajosta, mutta ison moottoripyörän hallinnan hän opetteli kyseisellä Intian matkalla. ”Lapsena ajoin veljien mopoilla, mutta muuten en ole ajanut koskaan isolla pyörällä. Nopeudet eivät Intiassa olleet huimia, ja opin ajamalla. Vaihdoimme noin sadan kilometrin välein kuskia, sillä teiden huono kunto ja kuumuus tekivät ajamisesta fyysisesti erittäin rankkaa”, hän muistelee. Edes kaoottiselta vaikuttava intialainen liikennekään ei lopulta ollut niin sekavaa kuin miltä aluksi vaikutti – vähitellen sitä oppi lukemaan. Esimerkiksi erilaisilla tööttäyksillä oli omat merkityksensä.

Stylistinä ja meikkaajana nykyisin työskentelevää Idaa naurattaa, miten vähän hän pakkasi matkalle mukaan. Moottoripyörässä oli sivulaukut, ja ylimääräiselle tavaralle ei yksinkertaisesti ollut tilaa. ”Hirveästi ei voinut tavaraa ottaa mukaan. Minulla oli mukana vain kosteusvoide ja yksi pesuaine sekä ripsiväri ja kulmakynä kaunistautumista varten.” Kenties kaukaisena ennakko-ajatuksena Ida oli osannut pakata Intian lomalle rantavaatteiden lisäksi paksut farkut ja maiharit. Mukaan pakattu t-paita oli pikimusta reissuun loppuun mennessä.

Moottoripyoralla Intiassa

Huomiota ja haasteita tien päällä

Nainen farkuissa, paikallisten kevytmoottoripyöriin verrattuna jättiläismäisen prätkän päällä herätti Intiassa huomiota. Sekä hyvässä että pahassa. ”Kävimme pienissä maaseutukylissä, joissa ei naista ole koskaan nähty vastaavassa tilanteessa. Saatoin olla ensimmäinen länsimaalainen nainen, jonka kyläyhteisö oli koskaan nähnyt. Se aiheutti kunnioitusta ja huomiota, mutta myös pelkoa. Meitä saatettiin jopa kivittää, mikä johtui varmasti pelosta. Olin outo näky, suorastaan nähtävyys”, Ida toteaa.

Kilometrejä Goalta Keralaa ja Karnatakaa kohti taittui noin 4000-5000. Matkan budjetti oli tiukka, ja Ida seuralaisineen yöpyi halvimmissa mahdollisissa paikoissa, kuten luolissa ja hotelleissa, jotka löytyivät lähinnä Lonely Planetin avulla. Sähkö oli luksusta, ja hyönteiset ja pienet eläimet tulivat tutuiksi. Matka-aika oli huhti-toukokuuta, ja lähestyvän monsuunin kosteus ja kuumuus tekivät matkasta välillä erittäin tukalaa. Ainoa vilvoitus tuli tuulenvireestä prätkän selässä.

Kävimme pienissä maaseutukylissä, joissa ei naista ole koskaan nähty vastaavassa tilanteessa. Saatoin olla ensimmäinen länsimaalainen nainen, jonka kyläyhteisö oli koskaan nähnyt.

Yhdellä pitkällä pätkällä matkakumppaneilta loppui juomavesi. ”Fyysisyys haihduttaa kovasti, eikä näköpiirissä ollut mitään, mistä saada pullovettä. Niinpä joimme kaivoista ruskeaa vettä, jopa otimme jopa lätäköistä”, Ida kertoo. ”On ihme, ettemme saaneet mitään tartuntoja!” hän toteaa.

Itse ajamisen kanssa kaikki meni pääosin hyvin. ”Muutamia palovammoja kyllä tuli”, Ida muistelee. Moottoripyörä kävi todella kuumana, joten polttomerkintöjä oli sekä jaloissa että vaatteissa.

Mitä reissu antoi?

Vaikka nykyisin Ida miettisi ehkä kaksi kertaa tuntemattoman miehen seuraan heittäytymistä, on hän edelleen sitä mieltä, että 3,5 viikon reissu kannatti. ”Ajoimme vuoristossa kapeilla pikkuteillä, näimme temppeleitä ja teen keruuta, kävimme pesemässä elefantteja”, Ida muistelee.

Lisäksi käteen jäi ”hillitön lihasmassa”. Muutaman viikon aikana Ida laihtui niin paljon, ettei oma sisko tunnistanut häntä hänen saapuessaan takaisin Goalle. Pääsin käymään täysin eri maailmassa, jossa eläminen on täysin omavaraista ja köyhää. Se avasi silmiä. Lisäksi opin matkalla malttia ja empatiaa”, Ida toteaa.

Koska turkkilaisen miehen englannin kielen taito ei ollut paras mahdollinen, kovinkaan filosofisia keskusteluja matkakumppanukset eivät voineet käydä. ”Reissu itsessään veti kuitenkin niin sanattomaksi, ettei tarvetta jutustelulle tai kaiken analysoimiselle ollut”, Ida sanoo. Se loi hänen mukaansa rauhan reissuun. ”Oli helppoa olla vain hiljaa ihmisen kanssa, suorastaan mahtavaa”.

moottoripyora Intia

 

Ida Jokikunnas ja turkkilainen mies pitävät edelleen silloin tällöin yhteyttä. Intian matkan jälkeen mies on jatkanut aktiivisesti matkustamista ja kiertänyt maailmaa ristiin rastiin. 

Kerro kaverille!

Scroll to Top