elefanttiturismi

Thaimaa ja norsut – Kaksi erilaista elefanttikohtaamista

Kerro kaverille!

Elefantit ovat yksiä eniten ihmisten ahneudesta kärsimään joutuneita eläinlajeja. Näitä lempeitä viidakoiden ja savannien jättiläisiä silmästä silmään katsoessaan ei voi kuin ihmetellä, miksi hyväksikäytön annetaan jatkua edelleen. Nämä kaksi erilaista tarinaa kohtaamisista Thaimaan norsujen kanssa antavat lisää ajattelemisen aihetta ja pespektiiviä tähän monia reissaajia koskettavaan aiheeseen.

Laura: 

Viimeiset kaksikymmentä minuuttia tila-auton kyydissä ovat olleet pomppuista menoa. Juurakkoinen, epätasainen ja kaiken kaikkiaan huonokuntoinen tie Thaimaan viidakon läpi tuntuu päättymättömältä. Viidakko-osuus on kuitenkin turvallisemman oloinen verrattuna aiemmin vilkkaan liikenteen keskellä ajetuttuihin kilometreihin, sillä taksissa ei ole lainkaan turvavöitä.

On syyskuun loppu vuonna 2008. Olen reilu parikymppinen opiskelija, joka on ensimmäistä kertaa elämässään Aasiassa ja asunut vajaan kuukauden Thaimaan Phuketissa paikallisessa yliopistossa opiskellen. On viikonloppu, ja olemme opiskelijaystävieni kanssa päättäneet lähteä retkelle. Köröttelemme auton kyydissä pitkältä tuntuvan ajan Phuketista lähellä Krabia sijaitsevaan paikkaan, jossa turistit pääsevät näkemään läheltä viidakon lempeitä harmaita jättiläisiä, norsuja. Näkemään, koskemaan, syöttämään, pesemään – ja ratsastamaan niillä.

Vihdoinkin perillä. Hyppään ulos autosta innosta puhkuen. En ole ikinä ennen nähnyt elefantteja luonnossa, joten olen tietenkin todella fiiliksissä päästessäni kokemaan jotain uutta. Paikalla ei ole sillä hetkellä meidän ryhmämme lisäksi ketään muita, ja saammekin pian käsiimme kasan banaaneja ja kehotuksen mennä syöttämään niitä norsuille.

Lähestyn varovasti aitausta, hymy korvasta korvaan ulottuen. Ojennan vapisevan käteni kohti edessäni seisovaa jättimäistä ja ryppyistä eläintä. Norsun kärsä tuntuu karhealta, lämpimältä ja kostealta, kun se kurottuu nappaamaan banaanin kämmeneltäni. Yhden, toisen ja kolmannenkin. Hups vaan ne katoavat kokonaisina kitaan.

Marjaana_Tasala_Photography_Rimma_Elephant_Nature_Park_Seikkailijattaret-4

En muista kerrottiinko meille, minkä nimisiä norsut olivat, tai oliko niillä edes nimiä. Paikalliset työntekijät puhuvat huonosti englantia, joten meitä ohjataan lähinnä elekielellä. Syötettyämme kaikki banaanit meitä kehotetaan siirtymään kohti bambukatosta, josta kiipeäisimme norsujen selkiin asennettuihin istuimiin päästäksemme sen suurimman elämyksen pariin – norsusafarille viidakkoon.

Voisinpa vain palata ajassa taaksepäin ja huutaa 10 vuotta nuoremmalle minälle, että ”Haloo, mitä ihmettä sä teet?”

Rautainen penkki ei ole mikään maailman mukavin istuin. Muistan ajatelleeni nopeasti, että miltähän norsusta mahtaa tuntua, kun tuoli on köytettynä kiinni selkään, mutta ohittaneeni tuon ajatuksen aika nopeasti. Olihan penkin alla sentään monta matontyyppistä kudetta pehmusteena.

Eläin liikkui eteenpäin hitain askelin. Edessämme norsun niskan päällä istunut paikallinen kouluttaja ei juurikaan joutunut ohjailemaan norsua, eläin tuntui tietävän minne sen kuului kulkea. Varmasti norsu olikin taittanut tuon samaisen reitin monet kerrat aiemmin.

Istuminen norsun selässä tarjosi toki uuden perspektiivin ympäröivään luontoon, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Kokemus ei ollutkaan niin sydänjuuria sykähdyttävä, kuin olin etukäteen kuvitellut sen olevan. Kaikesta puuttui sellainen aito ilo, mikä yleensä on läsnä, kun asiat ovat hyvin.

Norsut tuossa paikassa eivät olleet kahlittuja, mutta muistan surumielisen katseen niiden silmissä vielä tänäkin päivänä. Valokuvani tuosta kokemuksesta ovat laadultaan huonoja, mutta niistäkin näkyy se, mikä noiden norsuparkojen silmistä puuttui: elämänilo ja se luontainen leikkimielinen uteliaisuus, jonka pitäisi paistaa lävitse näiden älykkäiden jättien katseesta.

Koetin tarkastella tuntojani heti paluumatkalla takaisin Thaimaan Phuketiin. Yritin pohtia, miksi minulle jäi pettynyt tunne norsuratsastuksesta. Silloin en sitä tajunnut, mutta tänä päivänä jo ymmärrän, mistä kenkä puristi. Jossain sisimmässäni minun täytyi tajuta, ettei tässä toiminnassa ole kaikki kunnossa. Ettei näin saisi tehdä. Ettei näitä eläimiä ole luotu siksi, jotta me ihmiset voisimme ajella niillä kuin huvipuistossa konsanaan.

Norsut ja Thaimaa | Kaksi elefanttivauvaa.

Rimma:

Parin tunnin ajomatkan päässä Pohjois-Thaimaan Chiang Main päristeleviä kulkuneuvoja pursuilevasta betoniviidakosta sijaitsee täysin erilainen maailma. Todellinen aasialainen viidakko, jossa rehevät puiden peittämät vuoret ovat koti lukuisille eläinlajeille. Samaisessa viidakossa sijaitsee myös eräs erityinen paikka, jonka joen ympäröimän laakson jättiläismäiset asukkaat ovat kaikkea muuta kuin Lauran tapaamat surusilmäiset elefantit. Paikka on Sangduen “Lek” Chailertin vuonna 1995 perustama Elephant Nature Park (ENP), ja Lek on nainen, joka on omistanut koko elämänsä Aasian elefanttien auttamiselle.

Kaikki me olemme nähneet sydäntäsärkevän surullisia videoita siitä, miten vapaina eläneitä norsunpoikasia riistetään väkivalloin emiltään ja pakotetaan sitten läpikäymään sadistinen koulutus. Julmalla ”Breaking the elephants spirit” -tekniikalla nämä villielämään tottuneet pelokkaat pikkunorsut saadaan juuri alistettua ihmisten ratsuiksi. Mutta ei täällä.

On vuosi 2013 ja olemme saapuneet mieheni kanssa vierailulle tähän elefanttien taivaaseen toimiaksemme siellä vapaaehtoisina. Vietämme yhden elämämme ikimuistoisimmista viikoista tutustuen laaksossa eläviin 36 norsuun, joiden taustat ovat toinen toistaan surullisempia – vaikkakin muutamat onnekkaat olivat saaneet syntyä Elephant Nature Parkin suojiin.

Elephant Nature Park on turvapaikka turismin tai laittoman metsäteollisuuden kynsistä pelastetuille elämille. Puistossa ei voi harrastaa norsuratsastusta, vaan tämä norsujen – ja lukemattomien muiden eläinten – turvakoti tarjoaa vierailleen jotain aivan muuta: mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa norsujen kanssa ilman niiden hyväksikäyttöä, alistamista tai pahoinpitelyä.

Tunnen oloni etuoikeutetuksi, enkä voi välillä uskoa tätä todeksi. On kertakaikkisen upea tunne päästä auttamaan näitä ihmeellisiä eläimiä!

Tuntuu hyvältä saada tukea omalla pienellä panoksella Elephant Nature Parkin toimintaa, joka pyörii täysin lahjoitusten ja vierailijoilta saatavien tulojen varassa. Viikon aikana teemme paljon askareita liittyen norsujen ruokintaan ja hyvinvointiin. Kärräämme auringon porottaessa kiviä aitoja varten, keräämme lantaa, niitämme ruuaksi banaanipuita, pilkomme ja pesemme kuorma-autolastillisen vesimeloneja sekä vietämme aikaa ihastellen kärsäkkäiden touhuja. Saamme lisäksi kunnian tutustua jokaisen norsun tarinaan, joista yksi, Jokian tarina, on erityisen koskettava.

Marjaana_Tasala_Photography_Rimma_Elephant_Nature_Park_Seikkailijattaret-2

Jokia (“Eye from heaven”) on syntynyt noin vuonna 1960, ja ENP oli pelastanut sen 39 vuotta myöhemmin laittomalta burmalaiselta metsätyömaalta järkyttävistä oloista. Jokia oli muun muassa joutunut kärsimään keskenmenon vetäessään tukkikuormaa perässään ylämäkeä pitkin, tullut omistajansa pahoinpitelemäksi ja lopulta sokeuttamaksi. Näistä oloista Lek löysin Jokian: sokeana, yhä edelleen kiskomasta raskaita tukkikuormia.

Nyt Jokia saa elää rauhassa, eikä sen tarvitse enää koskaan elämänsä aikana tehdä päivääkään töitä. Vaikka Jokia onkin täysin sokea, sillä on silminään paras ystävänsä Mae Perm, joka ei koskaan poistu Jokian rinnalta muutamaa metriä kauemmaksi. Näiden kahden ystävyyttä on erityisen upeaa seurata vierestä, lähietäisyydeltä.

Päivät kuluvat puuhastellessa ja onnellisten norsujen touhuja ihmetellessä. Puistossa vallitsee aito välittämisen ilmapiiri kaikkia eläviä olentoja kohtaan, mikä on jotain todella ainutlaatuista ja sydäntä koskettavaa. Siellä me kaikki elämme sulassa sovussa: ihmiset, norsut, lehmät, puhvelit, possut, koirat, kissat, gekot, kanat, apinat, käärmeet ja skorpionit.

Tämän kaiken takana olevan naisen, Lekin, katse on lempeä kuin Äiti Teresalla konsanaan, enkä hetkeäkään epäile etteikö hän juuri niin lempeä olisikin. Niin paljon hyvää hän on Aasian norsujen ja muiden hädässä olevien eläinten hyväksi tehnyt. Vielä joskus me kaikki palaamme tuohon vihreään laaksoon, jossa entiset vangitut norsut saavat elää vapaina kahleista. Haluamme lapsemmekin pääsevän osaksi kaikkea sitä, mitä tuolla voi kokea, jotta he ymmärtävät jo pienestä pitäen, mikä on oikein ja mikä väärin.

Jos sinä haluat nähdä norsuja Thaimaassa, suosittelemme näiden kokemustemme perusteella lämpimästi Elephant Nature Parkia. On upeaa tietää, että on olemassa vastuullisia ja oikeasti hyviä paikkoja, kuten ENP – todellinen norsujen taivas.

Lukuvinkki: Mistä löytyy aidoin ja kaunein Thaimaa? 

Kirjoittajista: Laura Rumbin ja Marjaana Tasala ovat ystävyksiä ja seikkailevia äiti-ihmisiä, jotka ovat matkustaneet tahoillaan aiemmin mm. maapallon ympäri. Nykyään reissut keskittyvät yhä enenevissä määrin kotimaan korpien koluamiseen ja lähiretkeilyyn lasten kanssa. Erityisesti sydäntä lähellä ovat erilaiset luontokohteet, luontaisessa elinympäristössään elävät villieläimet sekä eettiset arvot niin joka päiväisessä kulutuksessa kuin matkakohteen valinnassakin.

 

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top