Kuva on tarina

Valokuvauksen oppitunteja: Kuva on tarina

Kerro kaverille!

Kuinka olla parempi valokuvaaja? Kuinka ikuistaa hetki valokuvaan ja mitä tulee ottaa huomioon valokuvauksen tarinankerronnassa?

Rakastan tarinoita, ja niitä voi löytää kaikkialta. Ihmisten kasvoilta ja kertomuksista, kahden henkilön kohtaamisesta, hylätyn raunion varjoista, tuulen ja luonnon yhteisestä tanssista, yksinäisestä kengästä tienpientareella.

Valokuvissa tarinat ovat usein erityisen voimakkaita. Yksi hetki on pysäyttänyt ajan, tehnyt arkisesta hetkestä taidetta ja ikuistanut sen, rujoudessaan, kauneudessaan, rumuudessaan. Henkilökohtaisesti en kyllästy ihmettelemään kameran ihmevoimia, enkä sitä, kuinka maailman oppii näkemään linssin takaa toisenlaisena.

Miten olla parempi tarinankertoja valokuvauksessa?

Tarinankerronnan ABC voisi valokuvauksessa olla vaikka jotain seuraavaa:

Kuvaaja

Tärkein työkalu on AINA kuvaaja, sillä syntynyt kuva on reflektio kuvaajasta itsestään.

Dokumentaarisessa kuvauksessa, johon tässä yhteydessä ajattelen myös matka- ja katuvalokuvauksen lukeutuvan, on olennaista virittää itsensä sellaiselle taajuudelle, että tarinat ympärillään havainnoi, näkee ja kenties kokee olemuksena jossain osassa. Kuka missäkin.

Kamera

Vaikuttavien kuvien tekemisessä on mielestäni tärkeintä olla sataprosenttisesti läsnä ja tietysti tuntea kuvausvälineensä hyvin, oli jälkimmäinen sitten pokkari tai järjestelmäkamera. Paraskaan laite ei tallenna tarinaa, ellet sitä ensin rekisteröi. Kamera on vain välikappale. Aivan kuten aikaa kestäviä romaaneja on mahdollista kirjoittaa entisaikojen sympaattisella, manuaalisella kirjoituskoneella, voi yksinkertaisella kameralla kuvata puhuttelevan teoksen, jos vain tietää mitä tekee.

Teknisesti täydellinen kuva ei välttämättä ole syvyyssuunnassa koskettava – tärkeintä on tiedostaa, mitä kuvallaan haluaa kertoa. Parhaat omat kuvani ovat mielestäni niitä, joissa olen tavoittanut ohikiitävästä hetkestä jotain keskeistä ja syvää, vaikka tekninen laatu ei välttämättä olisi loistokasta.

Valotus

Tutustuessasi kameraan voit heittää hyvästit sen automaattiasetukselle, jos säädöt vain antavat periksi. Opettele ensin ymmärtämään valotuksen kolme perheenjäsentä: suljinaika, aukko ja ISO sekä näiden keskinäiset suhteet sekä kuvaamaan käyttämällä suljinajan ja aukon esivalintoja. Jo pienellä ajankäytöllä saavutat varmasti peruskäsityksen näistä valotuksen veijareista. Jatkossa näitä aiheita käsitellään tällä palstalla enemmän.

Mikäli pidät valokuvauksesta edes hivenen, tulee uhraamasi satsaus maksamaan itsensä moninkertaisesti takaisin. Kameran manuaali ja netin tutoriaalit ovat pullollaan ohjeita. Ja minäkin olen mahdollisuuksien mukaan käytettävissä yksityisopetuksessa.

Teema

Kuvauspaikalle päästyäsi päätä kuvan teema. Tee ratkaisu, kuinka voit kiinnittää katsojan huomion kuvasi aiheeseen. Yksinkertaista kuvaa mahdollisimman paljon. Samanaikaisesti havainnoi, kuinka kuvan kohde ja aihe suhteutuvat ympäristöön ja kontekstiin, ja mistä kuvakulmasta tavoitat tarinan kannalta oleellisen, mielenkiintoisesti.

Taustan elementit todennäköisesti tuovat tarinaan kiintoisia viestejä kuvan kertomasta tarinasta, mutta niitä ei tule olla liikaa. Tämä on mielestäni tärkeää. Sommittele kuvasisältö mahdollisimman pitkälle jo kuvatessasi sen sijaan että jättäisit rajauksen editointiin.

Joskus tilanne on hetkessä ohi. Silloin on parasta luottaa näkemäänsä ja intuitioonsa, ja yksinkertaisesti antaa laukaisimen laulaa.

× Lukuvinkki: Valokuvausvinkit seikkailijattarille ×

Hetkiä Intiassa

Tämän jutun pääkuva on otettu Intiassa, Keralan osavaltiossa joulukuussa 2013. Se on pitkän Aasian matkani ensimmäinen ruutu. Kun muut kiertelivät toisaalla kirkossa, minä näin vai heijastumat lattiassa, miehen läsnäolon ja pysähtymisen keskellä visuaalista taivasta. Tilanteessa oli jotain pyhää, ja polvistuneena lattialle kuvasin edessäni levittäytyvää tarinaa. Kuva lähettää minut takaisin tuohon hetkeen, mutta toivottavasti myös katsoja saa siitä jotain irti.

Toinen valitsemani kuva on myös Intiasta. Olin pohjoisen Sikkimin osavaltiossa opiskelemassa buddhalaista filosofiaa, ja vierailimme intialaisen Baban johdolla temppeleissä tutustumassa seinämaalauksiin. Näin erään temppelin ulkopuolella pienen munkkipojan seisomassa keskellä äärettömyyttä, ja tarina kertoi itse itsensä. Iho kananlihalla juoksin kamerani kanssa ikuistaakseni hetken, joka kesti vain muutaman sekunnin. Kuva roikkuu nyt muutamien kotien seinällä, eri puolilla maailmaa.

Tervetuloa mukaan valokuvan matkaan, toivottavasti se on pitkä!

Heidi Silkkim

Teksti ja kuvat: Valokuvaaja Heidi Tirri

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top