Kari Nurmi – maailman meret valloittanut kippari

Kerro kaverille!

Seuraava esittelemämme seikkailumies eli kuukauden seikkailija on helsinkiläinen luontoihminen, Kari Nurmi. Luontoseikkailuiden lisäksi hän on valloittanut maailman meriä vanhalla purjeveneellään.

Kuka ja mistä olet?

Olen Kari Nurmi eli Ruffe, 49-vuotias helsinkiläinen valtameri- ja seikkailijapurjehtija sekä sisällöntuottaja. Toteutan myös erilaisia veneily- ja luontotempauksia.

Täytettyäni 20 vuotta onnistuin hommaamaan pienen purjeveneen, jolla lähdin seikkailemaan maailman merille. Olen edelleen Suomen nuorin Atlantin valtameren molempiin suuntiin ylittänyt kippari ja ensimmäinen arktiset Huippuvuoret muoviveneellä ympäri purjehtinut. Purjehdin edelleen samalla, lähes 30 vuotta vanhalla, veneellä.

Kari Nurmi

Missä olet ja mihin olet menossa?

Valmistelen Helsingissä uusinta Atlantin yli Itämerellä -hankettani, jonka on määrä startata toukokuun lopulla. Siinä on tarkoitus purjehtia Atlantin ylityksen mitta eli noin 5000 km Itämerellä, pysähtymättä ja avomerellä. Uskoisin, että se on pisin ja vaativin veneilyhanke Itämerellä. Tarkoituksena on tuoda Itämeri esille hieman uusin silmin – mahdollisuuksien merenä ja innostaa ihmisiä viettämään enemmän aikaa luonnon keskellä.

Kari Nurmi

Mikä sinua liikuttaa?

Tietoisuus elämän rajallisuudesta ja maailman ihmeellisyydestä. Haluan nähdä ja kokea suuren luonnon omilla ehdoilla.

Nautin…

Vaikka olen erittäin sosiaalinen persoona, nautin paljon yksin olemisesta ja asioiden tekemisestä itse. Nautin myös siitä, jos saan ihmiset innostumaan jostain.

Rakastan…

Elämää.

Kari Nurmi

Parasta maailmassa on?

Sen ihmeellisyys ja monimuotoisuus, ja että se on nähtävissä ja koettavissa, jos vain haluaa.

Tapani matkustaa?

Pääosin purjehtien tai muuten vesillä liikkuen.

Seikkailu, jota en unohda?

Purjehdus vuonna 2013 pohjoisen napajäätikön tuntumaan ja Huippuvuorten ympäri pienellä muoviveneellä. Matkalla väistelimme jäävuoria ja jääkarhu hyökkäsi kumiveneemme kimppuun.

En koskaan matkusta ilman…

Kameraa.

Kari Nurmi

Kun en matkusta…

Vietän aikaa Suomen saaristossa, joka on mielestäni yksi maailman upeimpia paikkoja.


Kiinnostuitko Karin seikkailuista? Seuraa hänen Seikkailun suolainen maku -sivua Facebookissa ja klikkaa itsesi Karin nettisivustolle täältä.

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top