Miksi kirjoittaa itselle ja mistä kirjoittaa? Mille tuntuu lukea omia ajatuksia 20 vuoden takaa? Ovatko jotkut unelmat niin suuria, ettemme uskalla edes sanoa niitä ääneen?
Muuttolaatikoita täytellessä lattialle putoaa kirjekuori, jonka näkeminen saa minut hymyilemään. Tunnistan kirjekuoren heti, mutta sen sisältöä en muista tarkkaan ulkoa. Keskeytän pakkaamisen, istahdan lattialle ja avaan kuoren. Tuttu käsiala on kirjannut paperille 15-vuotiaan tytön haaveita ja unelmia. Osa niistä tuntui silloin niin hurjilta, ettei niistä kehdannut puhua ääneen kenellekään. Piti kirjata myös helpommin saavutettavia unelmia mukaan, ettei tule pettymystä. 15-vuotias kantoi huolta aikuisesta minästään, huolta huomisestaan.
Olen löytänyt saman kirjekuoren ennenkin. Ensimmäisen kerran pakatessani reilut kymmenen vuotta sitten. Silloin en tunnistanut kirjekuorta ja olin heittää sen turhana roskiin. Onneksi poimin kuoren vielä ylös roskiksesta, ja avasin sen. Tuijotin pitkään nuoruuden harkittuja viivoja paperilla. Niitä suuria unelmia ja haaveita. Silloiselle eron repimälle mielelle kirje antoi voimaa. Minä olin saanut tehdä ja kokea listaltani jo useita haaveita. Nyt oli aika nousta, toteuttaa loput ja kirjata listaan uusia.
Kirjoitin tuolle paperille nuoruudessani haaveita ja unelmia. Ne tuntuivat silloin niin suurilta ja saavuttamattomilta, että niiden ääneen lausuminen olisi ollut röyhkeää suuruudenhulluutta. Niiden olemassaolon myöntäminen oli kuitenkin ensimmäinen askel kohti niiden saavuttamista. Jonnekin takaraivon sopukkaan ne selvästi olivat piiloutuneet, koska läpi elämän olin niitä kohti kurotellut, kaatuillut ja noussut uudestaan. Sanotaan, että ongelman ratkaisun ensimmäinen vaihe on myöntää, että on ongelma. Ehkä haaveiden toteuttamisenkin ensimmäinen askel on myöntää, että on unelma.
Suosittelen kokeilemaan kirjeen kirjoittamista itselle. On hämmentävää huomata vuosien jälkeen, kuinka elämä on kuljettanut ja valintasi kannatelleet. Kaikki ei elämässä tapahdu hetkessä ja joskus ehdimme matkalla jo unohtaa, kuinka unelmoimme. Afrikkalainen sananlasku sanoo: “Paras hetki istuttaa puu on 25 vuotta sitten. Toiseksi paras hetki on nyt.”
Miksi sitten kirjoitan kirjeestäni tänne? Aika moni suuri unelma liittyi rohkeuteen matkata ja kohdata maailma. Seikkailla, asua ja työskennellä ulkomailla. Yksin ja yhdessä, kiinnittyen ja irrottautuen. Juuri ne olivat niitä unelmia, joiden en uskonut koskaan toteutuvan. Olen kuitenkin asunut ja työskennellyt Espanjassa ja Ghanassa. Nyt työskentelen kalifornialaisessa yliopistossa ja seikkailen yksin ja yhdessä perheeni kanssa.
Lista alkaa olla täytetty. On aika kirjata sinne muutama uusi haave ja sulkea kuori. Tiedän löytäväni kirjeen taas tavaroideni seasta vuosien vierittyä. Entä mitä sanoisin sille 15-vuotiaalle tytölle, joka kirjasi aikanaan suurimmat unelmansa paperille? Sanoisin, ettei kannata pelätä ja huolehti niin kauheasti. Maailma myös kantaa. Ja varoittaisin, että kannattaa harkita, mitä toivoo − sillä ne suuretkin unelmat voivat toteutua.