Kap Verde vinkit.

Koe aito Kap Verde – parhaat vinkit matkallesi

Kap Verde pn matkakohde, jonka nimen moni on kuullut, mutta josta ei tiedetä paljoakaan. Seikkailijatar-Tiina on asunut Kap Verdellä paikallisen puolisonsa kanssa ja jakaa nyt parhaat vinkkinsä noille kiehtoville saarille.

Sivustolla käytetään mainoslinkkejä, jotka on merkitty *.

Aito Kap Verde on kaikkea muuta, kuin mitä hotellin ja upean uimarannan väliin mahtuu. Kap Verde on kaunis, värikäs, lämmin, ystävällinen ja aina aurinkoinen. Paikallinen musiikki rytmittää matkaa aamu-uinnilta rantabaarien kautta iltacocktailille saakka pääkävelykatujen varressa. Rento saarielämä näkyy ja kuuluu kaikkialla. Mihinkään ei ole kiire, no stress.

Kap verde ja sao vicente.
Kirjoittaja ja kuvat: Tiina dos Santos

salkapverde3

Mikä Kap Verde?

Kap Verde sijaitsee Länsi-Afrikan rannikolla ja se koostuu peräti kymmenestä eri saaresta, joista jokainen saari on keskenään erilainen ja omalla tavallaan mielenkiintoinen, sekä ehdottomasti käymisen arvoinen. Suosituimmat lomasaaret ovat Sal ja Boa Vista, joihin tehdään myös Suomesta suoria lomamatkoja talviaikaan. Kap Verdelle pääsee lisäksi reittilennoin ympäri vuoden Euroopan isoista kaupungeista, kuten esimerkiksi Pariisi tai Lissabon.

Kap Verde on monipuolinen ja viihtyisä saarivaltio, jossa elämänilo ja kiireetön elämänasenne loistaa. Kap Verden virallinen kieli on portugali, mutta kaduilla paikalliset puhuvat kreolia. Kap Verdellä voi vaeltaa vuoristossa, snorklata turkoosin kirkkaassa merivedessä, nauttia auringosta, kierrellä kaupunkeja ja toreja, syödä paikallisia herkkuruokia ja hypätä vaikka paikallisen puisen kalastajaveneen kyytiin onkimaan oma lounas.

Kap Verden nimikkoeläin on kilpikonna, sillä niitä on saarilla paljon. Kilpikonnia on mahdollista nähdä ympäri vuoden snorklatessa ja sukeltaessa, mutta niiden pesimäaika on kesäaikaan parhaimmillaan. Tällöin pääsee seuraamaan kilpikonnien munimista ja myöhemmin myös munien kuoriutumista.

Paikallinen valuutta on suljettu valuutta nimeltä escudo. Suljettu valuutta tarkoittaa, että valuuttaa ei voi vaihtaa missään etukäteen eikä sitä saa viedä pois saarilta. Älä huoli, voit nostaa rahaa täysin tavallisesti automaatilta perille päästyäsi ja automaatista tulee ulos escudoja. Salin saarella käy myös eurot, joten nappaa muutama kymppi tai useampi käteistä mukaan mennessäsi euroina ja pärjäät hyvin. Yksi euro vastaa sataa escudoa ja kolikko on lähes samannäköinen!

× Lukuvinkki: Parhaat vinkit Lissaboniin ×

santo antao Kap verde.
Sal seashell beach kap verde.
Miten valita oikea saari lomalle?

Jokainen saari Kap Verdellä on erilainen. Sal ja Boa Vista tarjoavat rantaelämää ja monenlaisia ravintola- ja majoituspalveluita matkailijoille sekä ovat täynnä erilaisia rantaparatiisiin sopivia aktiviteetteja.

Mikäli aito paikallinen elämänmeno ja arki kiinnostaa, kannattaa suunnata esimerkiksi pääsaari Santiagolle tai brasilialaisista vaikutteistaan tunnetulle Sao Vicentelle. Nämä kaksi tarjoavat sekä kaupunkihulinaa että vehreämpiä vuoristomaisemia ja paikalliskyliä kierreltäväksi.



Booking.com

Pienellä Fogon saarella voi kiivetä laavahiekkaisen tulivuoren huipulle ja upea Santo Antaon saari taas on tunnettu korkealle kohoavista massiivisista vehreistä vuoristoista ja trooppisista laaksoista, joissa pääsee pulahtamaan luonnon omiin uima-altaisiin virkistymään. Suuri osa Kap Verden saarten hedelmistä tulee myös Santo Antaolta – sekä tietysti Kap Verden nimikkojuomat, sokeriruo’osta valmistettu makeaan makuun sopiva lempeä Pontche ja tymäkän kirkkaan alkoholin ystäville sopiva Grogi.

× Lukuvinkki: Minne kaupunkilomalle Euroopassa? ×

palmeira3
Kap Verde kalastus.

Saarihyppely – kyllä vai ei?

Saarihyppely Kap Verdellä on ehdottomasti kyllä. Saarilta toisille pääsee paikallislentojen ja lauttojen kyydissä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että lauttamatkat ovat pitkiä ja joskus merenkäynti on niin kova, että ei ole ollenkaan liioiteltua työntekijöiden jakaa oksennuspusseja ovella. Yhteydet ovat myös hieman epäluotettavia, sillä merenkäynnin vuoksi lauttoja saattaa peruuntua ja seuraavasta ei ole tietoa heti. Lennot ovat luotettavampia, mutta niissäkin kannattaa pientä liikkumavaraa olla viivästysten vuoksi. Varaa matkalle siis vähintään yli kaksi viikkoa, jos saarihyppely kiinnostaa.

Kap Verde ja paikalliset herkut

Paikallisiin herkkuihin lukeutuu tuoreet merenelävät ja kalaruoat, sekä lihasta, kasviksista ja pavuista koostuvat muhennosruoat Catchupa ja Feijoada. Nämä tarjoillaan aina riisin kera. Aiemmin mainittujen Grogin ja Pontchen lisäksi myös brasilialainen cocktail Caipirinha on Kap Verdellä suosittu janon sammuttaja.
Musiikkia saarilla saa kuunnella jatkuvasti ja joka puolella. Paikalliset musiikkityylit ovat nimeltään hieman iskelmätyylinen Morna sekä iloinen ja vauhdikas Funana. Paikallista rap- ja tanssimusiikkia soitetaan brasilialaisten ja lattarirytmien seassa illan pimetessä aina aamun pikkutunneille saakka ja Kap Verdellä saa – ja pitää – tanssia!

× Lukuvinkki: Pakkaamisen ABC × 

Kap Verde ja Espargos.

Suosi paikallisia palveluita

Suosi aina paikallisia palveluita, jos vain mahdollista. Kap Verdellä paikallisten oma palkkataso on todella alhainen ja asialleen omistautuneet paikalliset palveluntarjoajat ja retkioppaat jäävät isompien matkanjärjestäjien jalkoihin.

Paikallisten keskimääräinen palkkataso on noin 150-450 euroa, riippuen työpaikasta. Moni erehtyy ajattelemaan, että Kap Verdellä elinkustannukset ovat myös alhaiset, mutta itseasiassa tämä ei pidä täysin paikkaansa. Pieni saarivaltio saa kaikki tarvikkeet ja tuotteet tuontitavarana Euroopasta ja muualta maailmasta ja edullista on ainoastaan omat lähituotteet, kuten itse kalastettu kala tai oman maan vihannekset ja hedelmät. Kaikki muut ruokatarvikkeet kaupoissa ovat Suomen lähikauppojen hinnoissa. Asuinkustannukset ovat myös nousseet ja joillakin vuokra saattaa olla jopa enemmän kuin kuukauden palkka.

Siinä, missä isot hotelliketjut ja matkatoimistot työllistävät Salilla ja Boa Vistalla paljon paikallisia, eivät he kuitenkaan saa esimerkiksi Euroopasta tulevien kausityöntekijöiden suuruista palkkaa, tai edes lähelle sitä. Itsenäisinä yrittäjinä paikallisilla on mahdollisuus tienata elantonsa paremmin, mutta tämä vaatii myös matkailijoiden, turistien, apua. Suosi siis paikallisia oppaita ja muita palveluita ja saat taatusti myös parhaimman elämyksen aidosti saaret tuntevien ammattilaisten johdolla.

Kap Verde ja kilpikonnat.

Hai vedessa.

Mitä voi ja kuuluu nähdä Salin saarella?

Sal on minun ja kapverdeläisen aviomieheni rakas kotisaari. Salilla kannattaa ehdottomasti hyödyntää sen upeat uimarannat ja paahtava aurinko, muista kuitenkin vähintään 50+ aurinkosuoja. Käy myös snorklaamassa, saatat nähdä kilpikonnia, rauskuja ja haita!

Mikäli olet vesiaktiviteeteista kiinnostunut, niin täällä riittää monenlaista puuhaa aina surffauksesta vesiskootteriajeluihin. Leijasurffaus, eli kite surf, on suosituin laji Kap Verdellä ja täällä on mahdollisuus päästä suoraan lajin kovimpien maailmanmestareiden oppiin.

× *Etsi ohjelmaa Kap Verdelle ×

Vuokraa sähköpyörä ja tutustu ympäristöön. Santa Marian rantakaupungin voit polkaista nopeasti päästä päähän. Käy kahlaamassa sitruunahaiden seassa Shark Bayssä ja leijaile Zipline -vaijeriliukuradan kyydissä ilmojen halki merta ihastellen. Tutustu saaren pääkaupunki Espargosiin päiväretken muodossa ja poikkea herkulliselle kalalounaalle Palmeiran kalastajakylään.

Iltaisin kannattaa suunnata Santa Marian kävelykadulle cocktailille, kaikki baarit löytyvät täältä. Illallista varten suosittelen poikkeamaan hieman kävelykadulta sivummalle, niin saatat löytää herkullista ruokaa puolet halvemmalla. Rannan tuntumassa ja kävelykadun varrella sijaitsevat kalleimmat ravintolat.
Santa Maria on pieni ja turvallinen kaupunki. Kaikki hotellit ja majoituspalvelut sijoittuvat tänne. Turisteista pidetään täällä huolta, sillä he tuovat saarelle rahaa. Pidä kuitenkin hyvä maalaisjärki päässä ja vahdi tavaroitasi kaikesta huolimatta, sillä taskuvarkauksia voi sattua tilaisuuden tullen.


Kap Verde pähkinänkuoressa

  • Valuutta: Kap Verden virallinen valuutta on Kap Verden escudo (CVE), mutta eurot käyvät usein maksuvälineenä.
  • Aikaero Suomeen: Kap Verden aika on talvella 3 tuntia ja kesällä 4 tuntia jäljessä Suomen ajasta.
  • Etäisyys Helsingistä: Helsingistä Kap Verden pääkaupunkiin Praiaan on noin 6 500 km.
  • Koko: Kap Verde koostuu 10 saaresta ja sen kokonaispinta-ala on noin 4 033 km².
  • Sää: Saarilla vallitsee lämmin ja kuiva trooppinen ilmasto. Lämpötila vaihtelee yleensä 20–30 °C vuoden ympäri, ja sateet ovat harvinaisia.
  • Kieli: Virallinen kieli on portugali, mutta kreolia puhutaan laajasti.
  • Väestö: Kap Verden asukasluku on noin 560 000.
  • Matkailu: Suosittuja kohteita ovat Salin ja Boa Vistan hiekkarannat, Santo Antãon vaellusreitit ja São Vicenten kulttuuritarjonta.
  • Turvallisuus: Kap Verde on yleisesti turvallinen matkakohde, mutta normaalia varovaisuutta on hyvä noudattaa erityisesti kaupungeissa.

Kirjoittaja ja kuvat: Tiina dos Santos

Kirjoittaja on  kolmekymppinen intohimoinen seikkailijasielu, yrittäjä, boss lady, sisällöntuottaja ja matkabloggaaja. Rakastaa tutustua maailmaan hitaasti ja omassa tahdissa, paikalliseen elämänmenoon pureutuen ja tavallista arkea tunnelmoiden. Palmupuut, aurinko ja meri ovat rakkaimpia juttuja, tykkää myös viipyillä idyllisiä ja rosoisia kaupungin katuja tutkien. Asunut ulkomailla pitkään ja viimeisimpänä Kap Verdellä, pienessä monelle tuntemattomassa saarivaltiossa Länsi-Afrikan rannikolla Seuraa Tiinaa Instagramissa 

Kerro kaverille!

Scroll to Top