Koh Phayam Thaimaa.

Koh Phayam on Thaimaan autoton paratiisisaari

Koh Phayam Thaimaan  länsirannikolla on rauhallinen saari, jossa ajalla ei ole merkitystä ja jossa ainoat moottoriajoneuvot ovat skoottereita ja veneitä. 

Kuulin Thaimaan länsirannikolla sijaitsevasta autottomasta Koh Phayamin saaresta ensimmäisen kerran jo monta vuotta sitten. Oma tieni ei kuitenkaan kuljettanut Thaimaahan, joten pääsin vasta nyt, vuosia myöhemmin, todistamaan Phayamin saaren leppoisaa tunnelmaa.

Koh Phayam on rento saari Thaimaasa.
Rannoilla on mukavia ravintoloita.

Koh Phayam

Koh Phayam Thaimaa.
Koh Phayamin tiet ovat kapeita ja hiljaisia. Ruuhkaa ei ole. Paras tapa tutkia saarta on skootterilla.

Koh Phayamille pääsee kätevästi Ranongin kaupungista, joka on myös portti Myanmariin (tämä hyvä muistaa myös, jos oleskelulupa pitää uusia). Pikavenematka Ranongin satamasta Koh Phayamille maksaa kymmenisen euroa ja kestää vajaan tunnin verran.

Pikaveneen rantuduttua alkoi majapaikan etsintä. Saksalainen mies nappasi minut satamasta moponsa kyytiin ja kertoi tietävänsä majapaikan minulle. Skootteri kulki pitkin kapeaa tietä saaren toiselle puolelle, kahden kilometrin mittaiselle Long Beachille. Miehen ehdottama majapaikka ei tuntunut oikealle, mutta aamiaisen jälkeen sain jättää rinkkani heidän hoivaansa siksi aikaa, kun metsästäisin sitä oikeaa majapaikkaa.

× Lukuvinkki: Äkkilähdöt, mistä niitä löytää? ×

rauhallinen Saari thaimaa
Joka ikisellä rannalla on hyvin erilainen tunnelma.
saari thaimaa
Jokaisella Thaimaan saarella on taatusti ainakin yksi reggae-baari.
koh phayam
Rannoilla saa olla melko rauhassa.

Vinkin perusteella päädyin saaren toiseen päätyyn, jossa saksaa puhuva, vanhempi Thai-mies, toivotti minut tervetulleeksi, hymyillen puoliksi hampaattomalla hammasrivillään. Majapaikan ravintolassa oli meneillään reissaajien kitaransoittosessio ja tunnelma oli leppoisa. Tämä Yuppieksi esittäytynyt mies, paikan omistaja ja sielu, näytti minulle täydellisen viidakkomajan. Majassa ei ollut seiniä, lähinnä se oli vain katos upealla merinäköalalla. Tietysti myös sänky törrötti keskellä huonetta ja hyttysverkko sen päälle viriteltynä. Viimeistään, kun näin puissa hyppivät apinat ja taivaalla lentävät sarvinokkalinnut, päätös oli sinetöity. Majasta, Palm Beach Bungalows -majapaikassa, tuli kotini seuraavien viiden päivän ajaksi.



Booking.com

Koh Phayam on sopivankokoinen

Koh Phayamin saari on suurempi kuin olin kuvitellut. Se on myös hieman hajanainen. Pienet tiet vievät paikasta paikkaan ja saarella kannattaa ehdottomasti vuokrata skootteri. Kypäriä ei käytetä ja muutenkin liikennettä on todella vähän. Autoja ei ole ollenkaan, onneksi.

koh phayam
Aarteita etsimässä.
rauhallinen saari thaimaa
Koh Phayamin tunnelma on kepeä ja elämänrytmi hidas.

Saarella on muutama isompi ranta, joiden ympärille elämä keskittyy. Long Beach ja Buffalo Bay ovat molemmat kauniita, etenkin kahden kilometrin Long Beach on täydellinen aamulenkkiranta ja myös uima-ranta. Koh Phayamin kaikki rannat ovat todella matalia ja laskuveden aikaan hiekkaa on silminkantamattomiin. Buffalo Bay on auringonlaskun aikaan täydellinen paikka bongailla rapuja, joita kulkee hiekalla uskomattoman suurissa laumoissa.

Isojen rantojen lisäksi voi etsiä vieläkin rauhallisempia rantoja ja löytää jopa rannan, jolla ei ole ketään muuta. Saarella saa muutenkin usein samoilla todella rauhassa ja suurin osa saarta on luontoa. Matkailijat ovat melko levällään ja harvassa paikassa on tunkua. Massaturismia ei Koh Phayamilla ole ja kaikki hotellit ja majatalot ovat matalia. Toivottavasti tämä pysyykin näin.

× Lukuvinkki: Mistä löytyy aidoin ja kaunein Thaimaa? ×

Rapuja Koh Phayam rannalla Thaimaassa.
Buffalo Bay on auringonlaskun aikaan rapubongarin paratiisi.
Kuka haluaa keinumaan?

Thaimaan Koh Phayam on etenkin lapsiperheiden unelma

Itse viihdyin Koh Phayamilla hyvin, vaikka alkuun tuntuikin, että kaikki muut ovat perheitä ja pariskuntia. Saari soveltuukin loistavasti juuri edellä mainituille, soolomatkailijoita oli aika vähän. Muutamaan mukavaan reissaajaan tutustuin, mutta ehkä sosialisointiin saari ei ole paras mahdollinen. Myös bilettäjien kannattaa suunnata muualle, vaikka saarella yleensä aina jossakin edes joku nuotio palaa rantabaarin ulkopuolella.

Vaikka viihdyin Phayamin saarella hyvin, ei siitä aivan suosikkiani tullutkaan. Löysin hyvät ruokapaikat ja opin tuntemaan saaren kauneimmat kohdat, joten aloin olla valmis jatkamaan matkaani viiden päivän jälkeen. Moni jumittuu tälle saarelle pidemmäksikin aikaa ja tekee retkiä lähisaarille, muun muassa pienelle Koh Changin saarelle ja Surianin saarille.

Phayam voi hyvinkin olla monen unelmasaari. Ei ehkä aivan täydellinen saari soolomatkailijalle (riippuu, mitä hakee), mutta perheenä tai pariskuntana Phayamilla viihtyisi varmasti pidempäänkin.

Löydä tästä lentodiili Thaimaahan!

Plussaa

– rauhallinen tunnelma
– upeat rannat
– edullinen hintaso
– ei autoja
– siistiä ja puhdasta
– luonto läsnä
– suhteellisen monipuolinen ruokatarjonta
– paikoitellen yllättävän hyvä WiFi
– muutamia todella kivoja ravintoloita
– bileitä silloin tällöin ja nekin melko leppoisia

Miinusta

– ei paras kohtaamisiin
– sähköttömyys osan päivää joissakin paikoissa (voi olla plussaakin)
– pitää olla skootteri, jos haluaa siirtyä rannalta toiselle
– veden väri ei ole kauneimmasta päästä ja snorklailu on Phayamilla aika turhaa lystiä (tätä varten on erilliset retket)

Kahden kilometrin mittaisen rannan toisessa päässä on luontoystävän paratiisi, Palm Beach Bungalows. Saksassa asunut thaimaalainen Yuppie on mahtava tapaus, jonka majapaikka on vailla vertaansa.
Saaren paras ravintola terveellistä ruokaa etsiville on Cha Chai home.

 

Kerro kaverille!

Scroll to Top