sattuma

Kohtaa hänet – aivan sattumalta

by

Elämä tuo tiellemme ihmisiä, joista moni tallaa eteemme kovin kummallisella hetkellä ja aivan sattumalta. Etenkin yksin matkaillessani olen päätynyt tilanteeseen jos toiseen, jolloin joudun kuitenkin kyseenalaistamaan sattumaa.

Tulevatko nämä kuin tilauksesta saapuneet ihmiset elämääni vain sattumalta vai onko polkuuni merkattu tiettyjä rasteja ja tiettyjä kohtaamisia jossakin suuremmassa suunnitelmassa? Onko se sitten sattuman suunnitelma, pistää nyt minut tietyillä hetkillä tiettyihin paikkoihin, vai kuuluuko minun kohdata juuri nämä ihmiset juuri näinä kyseisinä hetkinä? Oli miten oli, kohtaamisissa on voimaa ja ilman kohtaamisia ei olisi ikimuistoisia matkoja.

Mielessäni on monta kaunista kohtaamista. Suon itselleni hetken heittäytyä syvälle matkojen muisteluihin ja uppoudun muutamiin lähes taianomaisiin kohtaamisiin. Kohtaamisiin, jolloin joku on tullut tielleni kuin tilauksesta ja kohtaamisiin, jotka ovat jättäneet merkityksettömässäkin merkityksellisyydessään syvän jäljen.

Vuosi on 2012. Istun internet-kahvilassa, mietin majapaikkaa. Viereisellä koneella istuu nuori nainen. Kysyn häneltä, tietääkö hän mitään ja tiedustelen, kannattaako tähän indonesialaiseen kylään ensinnäkään jäädä. Kyllä ja kyllä. Pian hän on opastamassa minua majapaikkaan, jonka itse tietää edulliseksi ja mukavaksi. Kaipaan myös musiikkia. Sama reissaaja kertoo olevansa juurikin tänään menossa laulamaan paikalliseen kuppilaan ystäviensä bändin kanssa. Mikä sattuma.

Tuoreessa muistissa on myös se, kun kävelen pitkin Tanskan Christianian hiekkapolkuja. Harmittelen, etten edellisenä iltana ollut mennyt kuuntelemaan musiikkia, mutta puutalojen välissä tunnelmoidessa unohdan menetetyn musiikin. Huomaan laiturilla istuvan, pienen porukan. Pian istun heidän kanssaan, heidän soittaessaan kitaraa. Kitarasession jälkeen minulta kysytään, josko haluan tulla mukaan myös juuri alkaviin bänditreeneihin. Aikamoinen sattuma.

Pian juttelemme. Juttelemme maailmasta, maailman kauneudesta, kohtaamisista ja kaikesta maan ja taivaan välillä.

Entäs se aamu Langkawilla, kun olin nautiskellut aamiasen riippumatossa? Viereiseen riippumattoon heittäytyy saksalaiseksi paljastuva nainen. Pian juttelemme. Juttelemme maailmasta, maailman kauneudesta, kohtaamisista ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Juttutuokio kestää tunteja, kiirettä ei ole. Tuo ihminen on nyt myös ystäväni. Ystävä, jonka kohtasin aivan sattumalta.

 

Muutaman vuoden takainen reissu Balkanilla oli yhtä kohtaamista toisen jälkeen. Ensimmäisenä mieleeni palaa hetki Durmitorin kansallispuistosa. Montenegron hiljaisen kansallispuiston kaduilla ei juuri näy ihmisiä, mutta mieluummin tallailisin tietyt polut jonkun kanssa. Vastaan kävelee rinkkaselkäinen reissaaja, joka kysyy majapaikkaa. Tiedän yhden, ohjastan reissaajan sinne. Hän kysyy suunnitelmistani ja kysyy, saako liittyä seuraan. Seura löytyi, sattumalta. Samana iltana löydän itseni kynttiläillalliselta ja sitä seuraavana koira juoksee luoksemme, kun kanssaseikkailija on juuri kertonut voivansa vaikka asua juuri sillä paikalla. Suuntani on parin päivän päästä Sarajevo, mutta reittiä en ole valinnut. Samainen reissaaja on myös matkalla sinne, liftaten. Pari päivää myöhemmin löydän itseni liftaamasta kohti Sarajevoa, vaelleltuani mukavassa seurassa uuden ystävän kanssa Montenegron metsissä. Sattuma teki temput.

Entäs sitten se kaunis kohtaaminen, jonka ansiosta löysin kaikki uuden maan parhaimmat paikat juuri minulle? Rakastan puumajoja, viidakkoa ja kissoja. Aasialaisen tien varrella näkyy puusta kyhätty rakennelma. Otan siitä selvää ja pian juttelen machete-veitsi takataskussaan seikkailevalle ihmiselle, joka asuu kyseissä puumajatalossa, kissojen kanssa. Sama ihminen vie minut myös monen muun rakastamani asian äärelle, kuin tietäisi kaiken jo entuudestaan. Kyllä, sattuma teki temput ja matka sai juuri ne parhaat paikat tietävän oppaan.

Hän puhuu syviä viisauksia ja vastaa mieltäni juuri painaviin kysymyksiin, kysymättä.

Sitten oli se hetki, kun olin juuri muuttanut uuteen kaupunkiin. Tarvitsin apua, keittiön kaappi oli pakko saada paikoilleen. En tuntenut ainuttakaan ihmistä. Pihamaalla käyskenteli työntekijöitä. Ilman, että kysyin apua, muutama heistä kertoi auttavansa muukalaista kovin mielellään vaikka remonttihommissa. Otin avun vastaan hieman epäillen, mutta epäilykset osoittautuvat turhiksi. Sattuma toi tilauksen luokseni.

Kauniiden, lyhyiden kohtaamisten ikimuistoisuudessa eräs kohtaaminen vie muisteloiden kärkipaikan. Istanbulilaisen ravintolan ovi on auki. Avaan oven, vaikka muita asiakkaita ei ole. Pian löydän itseni juttelemasta vanhan miehen kanssa, joka kertoo tarinoita. Hän puhuu syviä viisauksia ja vastaa mieltäni juuri painaviin kysymyksiin, kysymättä. Aurinko laskee kauniimpana kuin koskaan Istanbulin taivaanrantaan ja vastaukset sen hetkisiin mietteisiini saapuivat luokseni, aivan sattumalta.

 

Tags:

Aitojen kokemusten spontaani ja fiilistelevä etsiskelijä, rinkka selässä tai matkailuauto alla. Elämyksiä janoava esteetikko, joka on onnellisimmillaan jossakin tunnelmallisten kahviloiden ja koskemattoman luonnon välimaastossa. Boheemi Berliini on kaupunkirakkauksista suurin, mutta tropiikin sielu lepää parhaiten palmujen alla. Lisää seikkailuja Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogissa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.