Kuinka kunnioittaa kulttuuria ja tapoja matkailijana?

Kerro kaverille!

Paikallisen kulttuurin kunnioittamisen tulisi olla jokaiselle matkailijalle tärkeää. Tulisiko olkapäät ja polvet peittää? Täytyykö tarjoilijalle jättää tippiä? Kummalla kädellä syödään? Kummalla puolella liukuportaita tulisi seistä? Matkailijana kohdemaan kulttuurin kunnioittaminen on paitsi ystävällistä ja reilua, on se myös eettistä. Tuntemalla kohteesi kulttuurin ja tavat, välität omalla käytökselläsi ja valinnoillasi arvostusta ja kunnioitusta paikallisia kohtaan. Kulttuurin kunnioittaminen alkaa jo matkalle valmistautumisesta: perehdy kulttuuriin ja tapoihin jo ennen matkalle lähtöä.

Kunnioittamalla paikallista kulttuuria pääset lähemmäksi paikallisia ihmisiä, jolloin matkasi syvenee pintaa syvemmälle. Kun tunnet kohdemaasi tavat ja kulttuurin, ihmiset ottavat sinut herkemmin vastaan ja vuorovaikutussuhteiden muodostaminen on helpompaa. Ihmiset ottavat sinuun helpommin kontaktia, kun he kokevat sinun olevan kiinnostunut heidän kulttuuristaan. Tuntemalla paikalliset tavat ja kulttuurin vältyt myös ikäviltä tilanteilta, joissa toimit tiedostamattasi väärin ja saatat jopa loukata toista ihmistä.

Kenialaiset peruskoulun oppilaat esittämässä perinteistä Makonde-ryhmän tanssia koulun juhlassa.

Kulttuurin kunnioittamatta jättäminen voi äärimmillään johtaa ongelmiin paikallisen virkavallan kanssa. Esimerkiksi Balilla turistit ovat joutuneet ongelmiin virkavallan kanssa poseerattuaan pelkissä bikineissä pyhillä hindutemppeleillä. Vastaavia tapauksia löytyy temppeleiltä ainakin Kambodžasta ja Perusta. Vastaavasti, Arabimaista löytyy tapauksia, joissa turistit eivät ole kunnioittaneet sukupuoliin liittyviä sääntöjä esimerkiksi jonottamisen tai istumajärjestysten osalta. Nämä voivat olla täysin tahattomia rikkeitä, mutta jättävät ikävän ja epäkunnoittavan tunteen paikallisille. Lisäksi nämä puolivahingossa tehdyt virheet, voivat pahimmillaan pilata matkasi. Tuskin kukaan toivoo viettävänsä loppupäivää paikallisessa putkassa asuvalinnan vuoksi.

Lukuvinkki: Eettisesti kestävä alkuperäismatkailu

Siinä missä uima-asun käyttäminen ei ole monissa paikoissa toivottua rantojen ulkopuolella, monissa maissa paikalliset ihmiset menevät myös uimaan esimerkiksi juoksutrikoissa ja pitkähihaisissa. Monissa kulttuureissa bikineiden käyttö ei ole yleisellä tasolla hyväksyttävää edes uimarannoilla. Esimerkiksi musliminaisille suunnatuissa uima-asuissa on tyypillisesti pitkähihainen, hiukset peittävä tunika, jonka alle puetaan tiukat housut. Tämä ei kuitenkaan aina tarkoita, että esimerkiksi bikineiden käyttö olisi laitonta, tai että niiden käytöstä voisi joutua putkaan.

Kulttuureista puhuttaessa kaikki säädökset ja normit eivät aina näy laissa. Vaikka jokin asia olisikin laissa sallittua, se ei tarkoita, että se olisi yleisellä tasolla hyväksyttävää. Siksi onkin tärkeä syventyä kulttuuriin ja tapoihin, jotta löytää matkailijalle sopivan tien ja tavat toimia. Monissa maissa paikalliset antavat anteeksi turistien käytöstä, jonka ajatellaan olevan tietämättömyydestä johtuvaa. On kuitenkin eri asia uida bikineissä kuin poseerata pyhällä temppelialueella puolialastomana.

Kenialaisen Makonde ryhmän tanssiin kuuluu monimutkaiset askelkuviot ja huudahdukset.

Kohdemaan kulttuuri voi yllättää, jos tapoihin ei perehdy ennen matkaa. Espanjassa vietetään siestaa. Bulgariassa nyökätään kiellon merkiksi pään pudistamisen sijaan. Italiassa lautanen tulee syödä tyhjäksi, kun taas Iranissa on kohteliasta jättää vähän ruokaa lautaselle sen merkiksi, että on tullut täyteen. Muuten ruokaa kannetaan pöytään lisää. Keniassa ruokaillaan isolta lautaselta, matolla istuen, oikealla kädellä ja niin, että jalkapohjat osoittavat ruuasta poispäin. Turkissa teetä juodaan niin paljon, että kieltäytymisen merkiksi on kehitetty oma pieni hiljainen eleensä: lasin päälle asetettu lusikka. Unkarissa ei ole soveliasta kilistellä skoolatessa. Thaimaassa jokaiselle viikonpäivälle on oma pukeutumisvärinsä kunakin päivänä kunnioitettavan jumalan mukaan. Dubaissa ei hyväksytä julkisia hellyydenosoituksia. Etelä-Koreassa syömäpuikoilla ei leikitä, eikä niitä tökätä ruokaan pystyyn. Nicaraguassa ei osoiteta sormilla vaan törröllään olevilla huulilla.

Kulttuuriin perehtyminen on kuin oma matkansa ennen matkalle lähtöä. Lukemalla ja syventymällä kohdemaahan kotisohvalta käsin, pääset paikalliseen elämään käsiksi ja samalla matkasi tuntuu entistä mielenkiintoisemmalta.

Tapoihin ja kulttuureihin perehtyvän matkailijan muistilista:

  • Perehdy kohdemaasi kulttuurin arkikäyttäytymiseen. Selvitä esimerkiksi käsimerkkien merkitykset.
  • Selvitä paikallinen pukeutumiskoodi. Huomioi esimerkiksi muslimimaissa huivin käyttöä koskevat tavat ja säädökset.
  • Opettele ainakin tervehdys, kiitos, ole hyvä ja anteeksi paikallisella kielellä
  • Selvitä mikä/mitkä ovat kohdemaasi tärkeimmät uskonnot.
  • Selvitä kuuluuko tinkiminen tai tipin jättäminen kohdemaasi tapoihin.
  • Perehdy ruokakulttuuriin ja muista kohteessa ollessasi maistella ja tutustua rohkeasti paikallisiin ruokiin ja makuihin.
  • Älä postaa someen halventavaan sävyyn kuvia tai videoita paikallisista perinteistä, juhlallisuuksista, pyhistä paikoista tai rituaaleista. Jos satut paikalle, kysy ja opi, mutta älä arvostele tai halvenna.
  • Ostaessasi matkamuistoja, huomioi kulttuurinen appropriaatio.
  • Kaikkea ei voi, eikä tarvitsekaan opetella ulkoa. Voi olla, että vaikka kuinka valmistautuisit, jotain jää kuitenkin huomaamatta. On kuitenkin tärkeää tiedostaa omaa käyttäytymistään ja oppia virheistä. Seuraavalla kerralla tiedät enemmän!

 

Kerro kaverille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top