fbpx

Kun ulkosuomalainen palasi Suomeen – ja jäi sille tielle

Kirjoitin pari vuotta takaperin pitkittyneestä ulkosuomalaisuudestani ja jaoin tunnelmia muutaman viikon Suomi-lomastani. Runoilin loppuun, kuinka kaukosuhteeni Suomen kanssa kukoisti, ja etten tiennyt, milloin palaan. Tosiasiassa jo tuon loman ajan leikin mielessäni ajatuksella, miltä tuntuisi muuttaa takaisin, edes hetkeksi. Se ajatus jäi muhimaan…

Olen viettänyt elämästäni kolmasosan ulkomailla ja kokenut ulkosuomalaisuuden merkittäväksi osaksi identiteettiäni tänä aikana. Koin teini-iän mullistuksia Koillis-Australian sademetsien helmassa, sain ensimmäisen oikean kesätyöpaikkani Ranskasta, opiskelin tutkintoni Englannissa ja seikkailin pyöräni kanssa halki Aasian matkallani takaisin Australian auringon alle. Lähes vuosikymmenen mittainen seikkailu muutti muotoaan keväällä 2019, kun vieno tuuli puhalsi minua kohti kotisatamaa. Tai suoremmin sanottuna, viisumini silloisessa asuinmaassani Australiassa oli umpeutumassa, eikä minulla ollut jatko-suunnitelmaa ensimmäistä kertaa vuosiin. Silloin ajattelin, että olisi hyvä aika tulla kokeilemaan elämää Suomessa uudestaan. Kai se oli sellainen nyt tai ei koskaan -hetki.

Menolippu Helsinkiin

Ostin Suomeen menolipun, pakkasin pyöräni pahvilaatikkoon ja rantauduin Helsingin hyiseen kevät-talveen ilman työnäkymiä tai oikeastaan minkäänlaista suunnitelmaa. Ainut asia, minkä olin saanut etukäteen sovittua, oli asumukseni keskikesään saakka; vietettyäni ensin kaksi viikkoa lapsuudenkodissani Nurmijärvellä, muutin kimpsuineni alivuokralle toisen seikkailijattaren asuntoon. Hänen seikkaillessaan Lähi-Idässä, koitin minä pitää kämpän kasveja elossa, pohtien samalla mitä itse haluan. Hetki oli oman elämäni aikajanassa historiallinen: Asuin vihdoin ja ensimmäistä kertaa elämässäni Helsingissä.

Tunnetilat seilasivat laidasta laitaan; vaikka Suomeen paluussa oli monta jännittävää elementtiä, jäin myös haikailemaan ihanan elämäni perään Melbournessa. Kaupungista oli lyhyessä ajassa tullut kuin sellainen koti, johon haaveilin voivani jäädäkin, jos se vaan olisi ollut hieman helpommin saavutettavissa. Melbourneen rakentamastani elämästä ja yhteisöstä irtautuminen tuntui haikealta ja vähän epäreilulta.

Päätin heti alkuun olla armollinen itselleni, enkä vaatia liikaa. Töitä löytyy jos löytyy, ja viihdyn täällä jos viihdyn, ei paineita. Alkuperäinen tavoite oli asua Suomessa ainakin yksi kevät ja kesä, ja lähteä kenties sitten takaisin maailmalle. Myönnän, että erityisesti alkukeväällä oli hetkiä, jolloin ajattelin, että näin varmasti käy. Työhaastatteluja ei tippunut eikä sosiaalista elämää juuri ollut. Asuin ensimmäistä kertaa vuosikausiin yksin. Monen päivän kohokohta oli se, kun muistin punnita vihannekset kaupassa tai ottaa jonottaessani vuoronumeron. Toiveikkaan ulkokuoren alla, tunsin itseni aika yksinäiseksi. Joillekin paluumuutto voi tarkoittaa vanhaan tuttuun elämään takaisin liukumista, mutta omalla kohdallani, aloitin aikalailla kaiken alusta.

Uusi vanha kotimaa

Vielä ulkomailla asuessani usein kuvailin ulkosuomalaisuuden tehneen minusta monella tapaa suomalaisemman. Uskon yhä siihen. Toisaalta Suomeen palatessani tunsinkin olevani aika ulkopuolinen. Olin juurillani, mutta uudessa ympäristössä ja ensimmäistä kertaa oikeasti aikuinen kotimaassani. Monet prosessit olivat minulle vieraita ja fiilis asioita hoitaessa kerrassaan kömpelö – hävetti kysyä yhä uudestaan muille niin itsestään selvistä asioista. En myöskään välttämättä samastunut samoihin asioihin kuin muut ympärilläni. Hain vertaistukea tuntemuksiini nettiyhteisöjen kautta muilta paluumuuttajilta.

Pikku hiljaa keväisemmän sään rantautuessa ja lämpöasteiden kohotessa, alkoi Helsinki herätä. Sain työpaikan ja sosiaalinen kalenteri alkoi kuin alkoikin täyttyä. Annoin muuttuvan tilanteen viedä eteenpäin ja totuin muutoksiin. Pian aloin huomata, että omat kokemukset Suomi-elosta vaikuttivatkin melkoisen positiivisilta. Ja ettei mieli juurikaan karkaillut Australiaan. Silloin ajattelin, että kyse voi olla alkuviehätyksestä, joka sitten kuluu pois. Nyt koen, että paluu on tosiasiassa enemmänkin pitkällinen prosessi, joka jatkuu edelleen. Se on ollut jatkuvaa uuden luomista, sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa: Suomeen muutto toi mukanaan monta mahtavaa uudelleen kohtaamista sekä kauniita uusia alkuja. Joistakin maailmalla tapaamistani ihmisistä on tullut Helsingissä läheisiä ystäviä. On tuntunut hyvältä olla rakentamassa jotakin toivottavasti pysyvää.

Tuliaisena perspektiiviä ja uusi asenne

Paras mukanani tuoma matkamuisto maailmalta on se mindset, mikä vuosien varrella vaihtelevissa ympäristöissä kehittyi. Kaikesta selvitään. On ollut myös tärkeä oppia, ettei mikään ole itsestäänselvää, ja kaikenlaiset vaiheet, työpaikat ja kokemukset ovat arvokkaita ja hyödyllisiä. Eri tilanteissa tehdään ne peliliikkeet, jotka kulloinkin tarvitaan selviytyäkseen, näin on turhan ylpeyden tai mukavuudenhalun saanut nielaistua jo aikaa sitten. Kun ei ole asunut ympäristössä, jossa on mahdollista kaatua esimerkiksi yhteiskunnan taloudellisiin turvaverkkoihin, tuntuvat ne erityisen arvokkailta nyt. Monessa tilanteessa on helppo tuntea olevansa onnekas ja miettiä mielessään, mitä kaikkea onkaan nähnyt – eihän tämä nyt niin paha ole, I’ve seen worse.

Ulkomailla vietetyistä vuosista jäi myös elämään tutkija-mentaliteetti. Seikkailu ei pääty paluumuuttoon, vaan oma asuinkaupunki tarjoaa yhtä lailla puitteet arjen seikkailuille, ja pieni lähimaastossa irtautuminenkin voi olla täydellisen virkistävää ja jännittävää. Kotimaataan voi tutkia samalla uteliaisuudella kun kaukomaata – ulkosuomalaisuus opetti, että seikkailu on ennen kaikkea asenne.

Ehkä juuri siitä syystä, joskin vastoin oletuksiani, en ole koko tänä aikana tuntenut kummoistakaan kaukokaipuuta. Kun viime kesä kääntyi syksyksi, kippistelin rose-viiniä terassilla viltin alla. Joulun tunnelmaan aloin virittäytyä jo marraskuun puolella humoristisen huonojen joululeffojen avulla, sekä rakensin mahtipontisen piparkakku-kylän. Synkistelyn sijaan tunnelmoin. Koitin suhtautua ainaiseen loskasateeseen huumorilla, mikä auttoi puskemaan vuoden pimeimpien kuukausien läpi.

Koti nyt ja ehkä myöhemminkin

En osaa sanoa tarkkaa hetkeä, kun Helsingistä tuli minulle koti. Oliko se hetki, kun muutin tavarani Vallilaan viime keväänä vai hetki, kun jossain juhannuskarkeloiden onnenhuumassa muistan ajatelleeni, että juuri täällä on nyt hyvä. Ehkä se hetki kun sain ensimmäisen työpaikkani Suomessa, tai kun huomasin välillä taas ajattelevani suomeksi? Koen olevani kotona, mutta samalla tunnen kotiutumisen jatkuvan edelleen.

Moni ystävä on tunnustanut ajatelleensa aiemmin, etten enää ikinä palaisi. Nyt moni on kysellyt, olenko suunnitellut jäädä. Vastauksia pitäisi tähyillä kristallipallosta, joten voinen puhua vain tästä hetkestä; Pakosuunnitelmaa ei vieläkään ole laadittu, eikä oikeastaan edes harkittu. Ja pienen alkukankeuden jälkeen ei tämä elämä täällä loppujen lopuksi niin kovin erilaista olekaan, edes seikkailijattarelle. Suomeen paluu on tuntunut kummallisen luonnolliselta.

Tulee varmasti päivä, kun muutan taas ulkomaille. Mutta toisin kuin nuorempana, jolloin takanani oli vain pikkukylän tomut, on minulla nyt sellainen koti Suomessa, jonne voin kuvitella aina palaavani. Ja se tuntuu tosi hyvältä.

Kuvituksena otoksia Instagramistani.

 

etukortti kampanja

Seikkailijattaren lukuvinkki: Missä on koti ulkomailla asuvalle?

Pyörän selästä maailmaa tutkiva fiilistelijä ja Itä-Lontoon kasvatti, joka paluumuutti Suomeen vuosien seikkailun jälkeen. Nyt helsinkiläistyneen Eerikan sydämen sykkimään saavat niin vuorimaisemat, sademetsät kuin rosoinen katukulttuurikin. Ja hyvä viini, vaikka sitten retkimukista. Eteenpäin vievät arjen seikkailut sekä rento ja utelias ote elämään.

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Edellinen seikkailu

Koronakevät Espanjassa ei unohdu koskaan

häät ulkomailla
Seuraava seikkailu

Mietinnässä häät ulkomailla? Ota huomioon ainakin nämä seikat

Latest from Asuminen ulkomailla

Maailma vapaaehtoisen silmin

Vapaaehtoistyö kiinnostaa monia matkailijoita. Matkoille kaivataan merkitystä ja maailmasta halutaan tehdä parempaa paikkaa. Onko vaikeassa aiheessa