fbpx
marghrerita zilliacus afrikassa

Margherita Zilliacus on eläköitynyt kansalaisaktivisti, joka antoi rakkauden lupauksen Afrikalle

Margherita Zilliacus on eläköitynyt kansalaisaktivisti ja feministi, joka aloitti itsenäisen matkailun 50-vuotiaana ja antoi rakkauden lupauksen Afrikalle.

Kuka olet?

Olen Margherita Zilliacus, Tammisaaressa asuva eläköitynyt kansalaisjärjestöaktiivi, kirjailija ja toimittaja. Olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä, mutta asuin lapsena perheeni kanssa kolme vuotta Italiassa. Kolmekymppisenä muutin Länsi-Uudellemaalle – ensin Hankoon ja sitten Tammisaareen, jossa nyt asun.

Olen kokenut Länsi-Afrikan-kävijä, ja kirjoittanut matkoistani lukuisia artikkeleita ja kolme kirjaa: “Baobabpuussa ei ole piikkejä. Senegal suomalaisin silmin” (2014), “Oikeus unelmiin. Raportti Guineasta” (2006) ja “Diina Baax – Kyllä se siitä” (2003). 

(Margheritasta voi lukea lisää faktoja täältä.)

Kuvaile itseäsi matkailijana: miten matkustat ja minkälaisiin paikkoihin?

Olin melkein viisikymppinen, kun matkustin ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle. Siihen asti matkani olivat olleet tavanomaisia turistimatkoja läheisteni kanssa. Eräänä kesänä olin purjehtimassa ystävättäreni veneellä. Pysähdyimme pienelle saarelle ja ystävätär ehdotti: “Ajattelin, että voisit tulla kanssani Länsi-Afrikkaan.”

En ollut koskaan edes unelmoinut Afrikkaan matkustamisesta, mutta minulle tuli vahva tunne: jos joku tarjoaa sinulle mahdollisuuden matkustaa uuteen paikkaan, siitä ei missään nimessä voi kieltäytyä. Niinpä vuonna 1999 matkasin ensimmäistä kertaa Senegaliin. Ystävättäreni oli saanut Ulkoasiainministeriöltä rahaa projektiin; hän lähti perustamaan lapsille ja nuorille tarkoitettua koulua ja luovan toiminnan keskusta Dakarin esikaupunkialueelle. Menin mukaan auttamaan.

Sen jälkeen olen käynyt Länsi-Afrikassa lukemattomia kertoja, enkä edes erityisemmin haaveile muista maailmankolkista. Varsinkin Senegalista on tullut kuin toinen kotini, ja matkustamisesta elämäntapani. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana olen Senegalin lisäksi vieraillut useasti mm. Guineassa, Sierra Leonessa, Beninissä ja Togossa. Pitkään matkani olivat tavalla tai toisella työhön liittyviä. Istuin muun muassa kahdeksan vuoden ajan kansainvälisen Emmaus-solidaarisuusliikkeen hallituksessa, ja meillä oli kokouksia eri maissa.

Kun jäin eläkkeelle seitsemän vuotta sitten, aloin matkustaa huvin vuoksi. Ennen kuin lähden matkalle, olen usein hermostunut ja jännittynyt. Mutta heti kun juna lähtee Tammisaaresta, kaikki angsti on poissa – olen matkalla, ja kaikki on taas hyvin.

Mikä Länsi-Afrikassa on se taika, joka saa sinut kerta toisensa jälkeen palaamaan?

Länsi-Afrikassa minua viehättää sosiaalisuus ja yhdessäolo. Ihmiset ovat todella avoimia – vaikka sitten toiselta kantilta katsottuna eivät ollenkaan. Joka tapauksessa pidän länsiafrikkalaisten ystävällisyydestä, vieraanvaraisuudesta, anteliaisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Senegalissa olet aina tervetullut syömään ihmisten koteihin. Aterialla syödään samasta isosta astiasta, ja jaetaan kaikki. Minulle on aina paljon suurempi kulttuurishokki tulla takaisin Suomeen Afrikan jälkeen, kuin toisinpäin. 

Mihin paikkaan Länsi-Afrikassa palaat yhä uudelleen?

magherita zilliacus

Viimeisten viiden vuoden aikana olen viettänyt paljon aikaa Etelä-Senegalissa Casamancessa. Se on maisemiltaan ja luonnoltaan hyvin, hyvin kaunis alue. Pitkiä rantoja silmänkantamattomiin, vanhoja metsiä, mangrovesoita. Casamancen kulttuuri on hieman erilainen muuhun Senegaliin verrattuna, ja alueen asukkaat ovatkin etnisesti eri ryhmää. Diolat ovat pehmeä ja ystävällinen kansa.

Casamancessa olen muutaman kerran päässyt juhlimaan kansainvälistä naistenpäivää 8. maaliskuuta. Paikallinen naisryhmä järjestää siellä aina juhlat; marssimme ympäri kaupunkia, ja kaikilla naisilla on päällään samasta kankaasta tehdyt leningit. Ihana tapa nostattaa yhteishenkeä.

Margherita, mikä on mieleenpainuvin majapaikka, jossa olet yöpynyt?

Eräs yöpyminen on erityisesti jäänyt mieleeni. Olin saapunut erään kansalaisjärjestön vapaaehtoistyöntekijäksi Sierra Leoneen, ja minun piti lähteä Freetownista toiseen kaupunkiin. Autonkuljettaja vei minut, ja saavuimme tähän minulle ennalta tuntemattomaan paikkaan keskellä yötä. Kaikkialla oli pilkkopimeää. Kuljettaja vei minut taloon, jossa oli vartija, mutta tämä nukkui sikeästi. Minut vietiin huoneeseeni, ja jäin taloon yksin, vain nukkuva vartija seuranani.

Moni voisi ajatella, että tuo nyt on vihoviimeinen juttu, että olet jossain Sierra Leonessa, joka on aika kurja maa, vieraassa kaupungissa, keskellä yötä pimeässä talossa, etkä tiedä, mitä on talon toisella puolella. Jäät sinne yksin, ja siellä on vain tuntematon, nukkuva mies, joka pitää vahtia. Mutta jostain syystä maatessani sängyssä totesin, että minulla on hyvä olla juuri tässä. Tunsin olevani niin turvassa, ettei mikään pelottanut sillä hetkellä.

Pelkäätkö matkoilla jotakin?

Olen matkustanut yksin koko Guinean ympäri, ja reissannut myös Senegalissa ja Sierra Leonessa todella paljon. Joskus, kun olemme matkan varrella pysähtyneet ruoka- ja juomatauolle, olen ajatellut, että jos chauffeur olisi fiksu, hän voisi vain kadota tavaroideni kanssa. Hän saisi niistä hyvät rahat. Mutta minulle ei ole koskaan tapahtunut matkoilla mitään.

Yksi syy tähän voi olla, että olen elänyt tavallisten ihmisten parissa. En juurikaan asu luksushotelleissa tai syö kalliissa ravintoloissa. Elän tavallista elämää yhdessä paikallisten kanssa, ja silloin ihmiset suhtautuvat minuun suopeasti. Matkoilla auttaa paljon, että ymmärtää ja kunnioittaa kulttuuria, jossa on vieraana.

Olen ehkä kerran matkoillani pelännyt – ja silloinkin pelkäsin poliisia. Poliisit ovat Länsi-Afrikassa usein korruptoituneita, ja miettivät erilaisia keinoja, miten he voisivat nyhtää rahaa matkailijoilta. En haluaisi joutua poliisiasemalle tai putkaan noilla seuduilla. Joskus myös olen pelännyt, kun olen istunut autossa; liikenne Länsi-Afrikassa voi olla aika hurjaa, ja autot ovat usein huonossa kunnossa – niistä saattaa puuttua vaikka osa ikkunoista.

Mitä pakkaat mukaasi matkalle aina?

Passi, se on tärkein! Minulla on aina, myöskin Suomessa, mukanani senegalilainen sormus, jonka sisällä on jotakin, jonka pitäisi suojella minua. Yleensä Senegalissa miehet käyttävät sellaisia, mutta minä olen myös ottanut sormuksen käyttööni.

Miten näet matkailun muuttuvan tulevaisuudessa?

Matkailu tulee muuttumaan aika lailla – luulisin ja toivon niin. Emme voi jatkaa niin kuin olemme eläneet. Olisi hyvä, että jos ihmiset kävisivät matkoilla, he viipyisivät pidempään, käyttäisivät paikallisia palveluja, tutustuisivat enemmän paikalliseen kulttuuriin. Sellainen matkailu antaa perspektiiviä, ja opettaa paljon maailmasta. Turistilomia en juurikaan kannata. Mutta kyllä minä ymmärrän, etteivät kaikki voi matkustaa niin kuin minä matkustan.

Matkailu tulee muuttumaan aika lailla – luulisin ja toivon niin. Emme voi jatkaa niin kuin olemme eläneet. Olisi hyvä, että jos ihmiset kävisivät matkoilla, he viipyisivät pidempään, käyttäisivät paikallisia palveluja, tutustuisivat enemmän paikalliseen kulttuuriin.

Mitä matkailu on opettanut sinulle?

Olen oppinut, että tärkeintä on luottaa tavallisiin ihmisiin; että pääosin kaikki haluavat hyvää ja ovat valmiita auttamaan sinua, jos sitä tarvitset.

Eräästä mieleenpainuvasta Guinea-kokemuksesta olen kirjoittanut yhdessä kirjoistani. Auto, jossa matkustin, meni rikki kesken matkan, ja ilta alkoi hämärtyä. Ajattelin, etten halua nukkua autossa tien pientareella. Jäin tielle odottelemaan toivoen, että ehkä joku valkoinen ihminen huomaisi minut ja ottaisi kyytiinsä. Ja niin kävikin pian – jeeppi pysähtyi, ja pääsin amerikkalaisen liikematkailijan mukana seuraavaan kaupunkiin. Hän asui jossain hienossa hotellissa, ja minä sanoin chauffeurille, että minä en sitten jää tänne asumaan.

Kuljettaja vei minut johonkin pienempään majataloon, jossa hän itsekin majoittui, ja ehdotti, että voisimme jakaa huoneen. Kohteliaasti kieltäydyin, johon mies tokaisi, että huoneen jakamisella hän tarkoitti huoneen jakamista, eikä sitä, että makaisimme yhdessä. Päädyin kuitenkin ottamaan oman huoneen, mutta menin kuljettajan seuraksi illalliselle. Istuimme pihalla, söimme ja joimme olutta. Lopuksi sanoin, että haluaisin mielelläni maksaa meidän molempien laskun. Mies loi minuun vahvan katseen ja sanoi: “Madame, anna minun tarjota. Me molemmat tiedämme, että sinulla on tuhat kertaa enemmän rahaa kuin minulla, mutta minulle tarjoaminen on todella suuri ilo – älä vie sitä minulta!” Tällaisia guinealaiset ovat.

Minkä neuvon antaisit muille naismatkustajille?

Rennolla ja hyväksyvällä asenteella pärjää maailmalla parhaiten. On aina hyvä, jos saat kontaktia toisiin naisiin – se luo turvaa. Minähän olin 50-vuotias aloittaessani itsenäisen matkustamisen; tilanne on vähän erilainen kuin parikymppisellä, joka lähtee sooloreissulle. Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan monissa kulttuureissa. Länsi-Afrikassa minä olen kaikkien äiti: “Ah, Maman, vien ici!” En tiedä, kuinka kauan tämä kulttuuri säilyy, sillä Euroopasta ja Amerikasta otetaan kovasti vaikutteita.

Vinkiksi Länsi-Afrikkaan matkustaville annan: vältä turistirysiä ja hienoja hotelleja! Elä paikallisten ihmisten joukossa ja heidän tavallaan. Syö edullisissa ruokapaikoissa ja matkusta “puskatakseilla” tai muilla paikallisilla kulkuvälineillä, joissa tapaat tavallisia ihmisiä. Opettele ainakin kyseisen maan valtakieltä kuten ranskaa, jotta voit kommunikoida paikallisten kanssa. Toki paikallisten kielten oppiminenkin olisi erittäin suotavaa – mutta kielet eivät ole kovin helppoja, ja niitä on aivan valtava määrä! Juttele, juttele, juttele kaikille, joita tapaat. Voit aina oppia heiltä jotakin! 

 

En klar höstdag

på en grå stenig kobbe

på Hangö-Västra

avgjordes mitt öde:

Väst-Afrika friade!

Vill du taga denna kontinent till din äkta

att älska i lust?

Vad kunde jag annat än säga JA, JA, JA

Det enda kärlekslöftet jag inte svikit?

-Margherita Zilliacus

 

 

Kirkkaana syyspäivänä

harmaalla kallioisella saarella

läntisessä Hangossa

kohtaloni päätettiin:

Länsi-Afrikka kosi!

Otatko tämän maanosan puolisoksesi,

rakastaaksesi sitä myötäkäymisissä?

Mitä muutakaan olisin voinut sanoa kuin TAHDON, TAHDON, TAHDON

Ainoa rakkauden lupaus, jota en ole pettänyt?

-Margherita Zilliacus

(vapaasti suomentanut Veera Pitkänen)

 


 

Tutustu myös muihin upeisiin ja inspiroiviin reissunaisiin osiossa Kuukauden seikkailijatar, jonne pääset täältä.


 

Veera Pitkänen

Maailmaa antropologin silmin ja kameran linssin läpi tutkiskeleva reissumimmi, joka on päätynyt asumaan usealla eri mantereella. Veera on intohimoinen taiteen ja kulttuurin ystävä, katuruokahifistelijä ja kielinörtti, ja on elementissään niin urbaaneissa metropoleissa kuin paratiisisaarillakin. Hän inspiroituu erilaisista ilmiöistä ja rituaaleista, ja haaveilee campervanin ostamisesta. Kun Veera ei ole matkalla, hän työskentelee kulttuuri- ja järjestöalojen tehtävissä Helsingissä.

1 Comment

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

EDELLINEN SEIKKAILU

Temazcal – löylyissä Äiti Maan syleilyssä

SEURAAVA SEIKKAILU

7 x joulu ulkomailla