Joskus rakkaus uuteen kaupunkiin syttyy hetkessä, joskus tunteet lämpenevät hitaammin tai eivät ollenkaan. Ateenan luovin kaupunginosa, Kypseli, vei Päiviltä jalat alta pikku hiljaa, mutta sitäkin voimakkaammin.
Kun matkasin ensi kerran Ateenaan vuonna 2005, kaupunki ei herättänyt intohimojani. Yritin etsiä kaupungista Brysseliä, mutta brysseliläisyyttä kovaa nousukautta eläneessä Välimeren kaupungissa ei tahtonut löytyä millään. Ruoka maistui erilaiselta, kaupunki tuoksui aivan toiselle, ihmiset puhuivat kovaäänisesti kieltä, josta en ymmärtänyt sanaakaan. Viiden miljoonan suurkaupungista oli vaikea saada kokonaiskuvaa ja sen eri kaupunginosista selvää. Olin kuitenkin juuri rakastunut palavasti ateenalaiseen mieheen, ja antiikkinen kaupunki yövalaistuksessa Akropolis-kukkuloineen oli romanttinen.
Ateenassa käydessämme asuimme ensimmäiset vuodet anoppilassa keskustan ulkopuolella sijaitsevassa Glyfadan kaupunginosassa. Anopissani ei ollut mitään vikaa, mutta jatkuva häly ympärillä ja omituisella tavalla espoolainen tunnelma saivat minut tuntemaan oloni enemmän helsinkiläiseksi, kuin koskaan aiemmin elämässäni. Kaipasin myös Kreikan saarille omaan rauhaan.
Anopissani ei ollut mitään vikaa, mutta jatkuva häly ympärillä ja omituisella tavalla espoolainen tunnelma saivat minut tuntemaan oloni enemmän helsinkiläiseksi, kuin koskaan aiemmin elämässäni.
Kreikkalainen ruoka alkoi kuitenkin nopeasti maistua todella hyvältä. Täytetyt kasvikset, kalamarit ja lammas veivät mennessään. Anopin keittiöön kurkistaessa vesi nousi heti kielelle. Anoppi vuorostaan nautti, kun sai miniänsä syömään herkkujaan. Uudenvuoden iloisen juhlatradition vuoksi jaksoin matkustaa kaupunkiin joka vuosi myös talvisin.
Kreikan talouskriisin pahimpina vuosina opin olemaan kiitollinen anoppilasta, joka oli varakkaalla ja turvallisella seudulla meren rannalla, kaukana keskustan väkivaltaisista mellakoista. Joka kerta, kun pahimpina kriisivuosina vieraili keskusta-alueilla, ilmapiiri oli niin negatiivinen, että päänsäryltä oli vaikea välttyä. Ilma keskustassa oli raskasta, surullista ja epätoivoista.
Ateenan Kypseli sytyttää luovuuden
Viime vuosina Ateena on jollain tavalla mukautunut kriisiin. Kriisistä on tullut surullista kyllä pysyvä olotila. Ostimme muutama vuosi sitten oman asunnon Kypselin kaupunginosasta muutama kilometri Akropolikselta, läheltä Fokionos Negrin kuuluisaa kävelykatua kahviloineen ja ravintoloineen. En tiennyt kaupunginosasta mitään, ennen kuin aloimme viettää siellä enemmän aikaa.
Ensimmäistä kertaa astuessani asunnostamme ulos läheisestä leipomosta tuleva tuoksu oli huumaava. Kävellessäni katuja ja ihaillessani vanhan porvarisalueen kauniita 1940–1950-luvuilla rakennettuja taloja, huomasin kaipaavani kipeästi kynää ja paperia sekä kahvilaa, jossa kirjoittaa. Kaupunginosan samalla kertaa boheemi, rauhallinen ja rosoinen ilmapiiri sytyttivät luovuuden.
Kypseli
Kypselli on Ateenan tiheimmin asuttu alue, jonne mahtuvat kaikki yhteiskuntaluokat: ne porvarisperheet, jotka eivät 80-luvulla lähteneet keskustasta pois, yrittäjät, työläiset, taiteilijat, elämän alkuun päässeet pakolaiset ympäri maailmaa sekä muutamat vaaleat pohjoiseurooppalaiset, jotka ovat aivan viime vuosina löytäneet alueen asuntojen hintojen dramaattisen laskun myötä. Yhteiskuntaluokkien sekoittuminen tuo mieleen pohjoismaalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ihanteen: eri asuinrakennusten sijasta luokkaerot näkyvät siinä, missä kerroksessa ihminen asuu. Ylimmät kerrokset kuuluvat varakkaille, pohjakerrosten asunnot maahanmuuttajille.
On selvä, että Kypseli viehättää luovia ihmisiä juuri sen upean, mutta monelle ehkä omalaatuisen tunnelman vuoksi. Kreikkalainen Nobelin palkinnonsaaja runoilija Odisseas Elitis on muun muassa asunut siellä. Alue on täynnä tunnettuja teattereita, ja siellä ovat asuneet myös monet näyttelijät.
Kypselistä ei tarvitse liikkua minnekään. Sieltä löytyvät kahvilat, ravintolat ja leipomot sekä kenkäkaupat, teatterit, elokuvateatterit ja jopa Ateenan tunnetuin goottiklubi.
Kypselin Fokionos Negrillä kohtaavat niin asukkaat kuin sinne varta vasten syömään ja iltaa viettämään tulevat ateenalaiset. Kaksi kilometriä pitkä vihertävä kävelykatu on alueen ylpeys, joka sykkii elämää pitkälle yöhön saakka.
Kypselistä ei tarvitse liikkua minnekään. Sieltä löytyvät kahvilat, ravintolat ja leipomot sekä kenkäkaupat, teatterit, elokuvateatterit ja jopa Ateenan tunnetuin goottiklubi. Lapsille on tarjolla muun muassa katuteatteria ja ulkoilmaelokuvia. Jos haluaa ylittää Kypselin rajat, naapurista löytyy niin anarkismistaan tunnettu Exarcheia kuin yläluokan suosima asuinalue Kolonaki.
Odotan Ateenan auringonlaskua, joka pysäyttää minut joka kerta kauneudellaan. Kaupunki on selvinnyt monista murroksista. Tiedän sydämessäni, että niin se nousee näistäkin raunioista, ja sen mukana syntyy samalla jotain uutta. Aivan kuten luovuus, joka muuttuu taiteeksi traumaattisista kokemuksista.
Olen miettinyt, muistuttaako alue Berliiniä, Lontoon Brick Lanea, Brysselin Marollesia tai Helsingin Kalliota. Ehkä boheemi ilmapiiri voisi viitata näihin, mutta Ateenalla ja Kypsellillä on aivan oma ilmapiirinsä, joka on vielä jokseenkin koskematonta. Alue ei täytä kaikkia Euroopan kaupunkien standardin boheemin kaupunginosan piirteitä. Onneksi. Se elää aivan omaa elämäänsä, johon sekoittuvat antiikin historia ja kaupungin valtava murros. Staattisuus ja dynaamisuus peilautuvat Kypselin tunnelmaan vääjäämättömästi aivan kuten sen pinnanmuodot, jotka vaihtuvat tasaisesta jyrkkään vuoren rinteeseen.
Rakkaus syntyi
Vien lapsemme asuntoamme lähellä sijaitsevan Kypselin aukion leikkipuistoon. Aukio on täynnä puluja, joiden ruokkimisesta hän nauttii suunnattomasti, samoin kuin aukion keskellä olevan suihkulähteen katsomisesta. Aukio on täynnä ihmisiä ympäri maailmaa, kuin Yhdistyneet Kansakunnat pienoiskoossa. Aurinko paistaa kirkkaana talojen yllä ja kutittaa nenän päätä. Muistan yhtäkkiä, kuinka paljon olin inhonnut Brysseliä ensimmäistä kertaa käydessäni siellä lyhyellä vierailulla 90-luvun lopussa. Kaupunki oli kokemukseni mukaan ruma ja likainen. Ajatus saa minut huvittuneeksi. Nähtävästi elämäni kaupungit, joita lopulta rakastan palavasti, ovat niitä, joita olen ensin inhonnut eniten.
Odotan Ateenan auringonlaskua, joka pysäyttää minut joka kerta kauneudellaan. Kaupunki on selvinnyt monista murroksista. Tiedän sydämessäni, että niin se nousee näistäkin raunioista, ja sen mukana syntyy samalla jotain uutta. Aivan kuten luovuus, joka muuttuu taiteeksi traumaattisista kokemuksista.
Ateenan top 5:
- Foukionos Negri, Kypselli
- Café-Bar Frau, Exarcheia
- Acropolis-museo
- Ateenalainen leipomo
- Arkelogisen museon kahvila (uskomattoman kaunis puutarha)
Lukuvinkki: Ateenan lumoavat kukkulat ja Hotellivinkki Ateenaan: Coco Mat Hotel
Teksti: Päivi Balomenos Kuvat: Irene Balomenos
Paluuviite: Ateenan lumoavat kukkulat | Seikkailijattaret