Laivalla Malesiasta Indonesiaan? Malesiasta Sumatralle? Malesia sijaitsee keskeisellä paikalla ja maasta on helppo suunnata maitse ja meritse joko Thaimaahan, Singaporeen tai Indonesiaan. Nyt kerron teille yhden tavan matkustaa lentämättä Malesiasta Indonesian Sumatralle.
Reilun tunnin päässä Kuala Lumpurista sijaitsee yksi rajakaupungeista, joista on lautta/laivayhteys Indonesian Sumatralle. Paikan nimi on Klang (sataman osoite tarkemmin Terminal Penumpang) ja sinne pääsee Kuala Lumpurista bussilla, junalla ja taksilla. Itse jouduin valitsemaan tiukan aikataulun takia taksin (vinkki: lataa Grap-applikaatio), jonka hinta oli noin 70 ringit eli noin 15 euroa. Laivaan (jotkut kutsuvat veneeksi ja jotkut myös lautaksi) voi hypätä myös Melakasta (3-4h Kuala Lumpurista) ja Port Dicksonista. Osaan kokemuksella kertoa vain Klangista.
× Lukuvinkki: Bukit Pintang on Kuala Lumpurin kiinnostavin alue ×
Laiva Malesiasta Indonesiaan ähtee kaiketi vain kerran päivässä, omani lähti klo 12:30, eikä aivan tarkkaa aikaa ole sovittu. Se lähtee joskus klo 11 jälkeen, kun kaikki matkustajat on kirjattu alukseen ja rajamuodollisuudet tehty. Kannattaa saapua paikalle noin klo 9-10 aamulla ja kannattaa varmistaa aikataulu operoivan firman nettisivuilta. Satamassa on ravintoloita, mutta ei wifiä.
Kun laiva saavut Indonesiaan, paikan nimi on Tanjung Balai. Huomaat todellakin olevasi uudessa maassa, maailma on aivan erilainen kuin vielä Malesian puolella. Lue kokemuksestani Tanjung Balaissa täältä.
Satama on pieni ja hässäkkää ja jopa huijausyrityksiä on aika paljon. Luultavasti joku yrittää tuoda laukkusi maksua vastaan, mutta se ei ole välttämätön palvelu, vaikka välillä siltä tuntuikin. Itse jouduin väittelemään laukkuni vaivihkaa napanneen miehen kanssa ja tullin mies vinkkasi, että tätä rikollista toimintaa ei kannata tukea.
Satamassa saat leiman passiisi, viisumia ei tarvitse etukäteen. Leimalla Indonesiassa saa olla 30 päivää.
Faktat Malesiasta Indonesiaan menevälle laivamatkalle
- Lipun voi ostaa satamasta, operoija on Atlantic Jetstar.
- Lipun hinta noin 120 ringit (26e).
- Mukaan saa ottaa maksutta käsimatkatavaran ja rinkasta jouduin maksamaan painon mukaan (1 ringit/1 kg)
- Satamassa on rajanylitys ja passi leimataan pois Malesiasta, Indonesian puolella saa leiman Indonesiasta. Viisumia ei tarvitse etukäteen ja Indonesiassa saa oleilla 30 päivää. Rajalla saatetaan kysyä paluulippua ja hotellin nimeä.
- Rajamuodollisuudet sujuvat nopeasti ja helposti.
- Matka kestää noin neljä tuntia.
- Veneessä ei ole ravintolaa.
- Veneessä voi vaihtaa rahaa.
Vinkki: Jos saavut Indonesiaan liian myöhään jatkoyhteydelle seuraavaan kohteeseesi (itse jatkoin seuraavana päivänä pienellä paikallisbussilla Toba-järvelle), Grand Singgit hotelliin saa – 50% näyttämällä lauttalippua ja budjettihuoneen hinnaksi jää hieman alle 10 euroa.