Lapsia vai kuvausrekvisiittaa?

Nykypäivänä otamme selfieitä ja kuvia lähes yhtä automaattisesti kuin jaamme ne sosiaaliseen mediaan. Jokin kuitenkin tuntuu muuttuvan, kun siirrymme Eiffel-tornin juurelta etelämpään Afrikan, Latinalaisen Amerikan tai Aasian maihin. Täällä usein myös ihmisistä, erityisesti lapsista, muodostuu Eiffel-torniin verrattavia turistikohteita joita kuvaamme ja jaamme todisteina matkoiltamme.

Ollessani viime vuonna reppureissaamassa Latinalaisessa Amerikassa huomasin taas kerran asian häiritsevyyden. Olin Guatemalassa ja siirtymässä kolmen muun matkaajan kanssa pois hostelliltamme syrjäiseltä alueelta, kun odottelimme kyytiä tien varressa. Luoksemme saapui pieni joukko lapsia myymään suklaata. Seurassani olleet reissaajat eivät ostaneet suklaata, vaan sen sijaan istuttivat lapset vuoron perään kuvattavaksi heidän jokaisen kanssa. Lainkaan sanoja ei vaihdettu, mutta yhden kuvan ajateltiin näemmä vastaavan tuhatta sanaa. Kuvissa hymyiltiin leveästi, jonka jälkeen lapset lähetettiin jatkamaan matkaa. Lapsia käytettiin kuvissa kuvausrekvisiitan tapaan ja tällä hetkellä heidän kuvansa löytynevät useammalta sosiaalisen median tililtä suuren joukon ihasteltavana.

Itse ihmettelen, että miksi ja millä oikeudella me jaamme sosiaalisessa mediassa tunnistettavia kuvia lapsista joihin meillä ei ole minkäänlaista suhdetta? Kuvia, joihin meillä ei ole minkäänlaista lupaa? Verrataan tilannetta Suomeen. Kuinka monelle tulisi mieleen napata kadulla käyskenteleviä tuntemattomia lapsia selfieen kanssaan? Kuinka moni lähtisi vierailemaan päiväkodissa/koulussa/lastenkodissa ja jakaisi kuvia siellä olevista lapsista somessa? Kuinka moni hyväksyisi oman lapsensa olla kuvattavana tuntemattoman ihmisen kanssa eikä yhtään häiriintyisi siitä, että hänen lapsensa kuva löytyisi tämän tuntemattoman henkilön sosiaalisen median tileiltä? Esimerkiksi saatesanoilla ”Katsokaa näitä suloisia suomalaisia lapsia! Heillä on niin vähän, mutta he ovat silti niin onnellisia”.

Ihmiset eivät ole turistikohteita tai kuvausrekvisiittaa. Maailmalla myös kaiken uuden äärellä olisi siis hyvä pitää jäitä hatussa sen suhteen mitä kuvaa ja mitä jakaa. Jos välttämättä haluat kuvata tuntemattomia lapsia someesi varmista ainakin, että sinulla on lupa heidän kuvansa ottamiseen ja jakamiseen heiltä itseltään ja heidän huoltajaltaan, ja kuvaa jakaessa teet sen kunnioittavasti globaaleja eriarvoistavia stereotypioita lisäämättä.


UUTTA! Seikkailijattaret-verkosto antaa jokaiselle matkustavalle naiselle mahdollisuuden kertoa tarinansa tai jakaa vinkkinsä. Verkostossa julkaistaan editoimatttomia lukijoiden tarinoita, lukijoidemme aidolla äänellä jaettuja matka-aiheisia juttuja.

Jokseenkin myöhäisherännyt maailmanmatkaaja, joka voi kiittää matkailusta niin oman opintopolun kuin rakkaudenkin löytämistä - rohkeuden ja itsetunnon ohella. Matkustaa mieluiten hitaasti ja pitkään ilman aikataulutuksia. Rennosta meiningistä nauttiva, mutta kaivaa myös tulevana sosiaalityöntekijänä kukkahattunsa naftaliinista matkailun eettisiä puolia miettiessä.