Nainen kallioilla ja pitkalla matkalla.

Maailmalle ilman paluulippua?  – Neljä tapaa mahdollistaa pidempi irtiotto

Kerro kaverille!

Haaveena irtiotto ja pitkä matka? Kutkuttaako sinuakin ajatus siitä, että voisit seikkailla maailmalla pidemmällä kaavalla, ilman paluulippua ja piinaavaa töihinpaluuangstia? Ajatus siitä, että auttia kiireettömistä päivistä, avoimista suunnitelmista, hetkestä kiinni ottaen, vailla suorittamista tai säntäilyä. Mitä ottaa huomioon, kun suunnittelee pitkää matkaa ja miten mahdollistaa se?

Yhä useampi pohtii mahdollisuuksiaan toteuttaa jossain vaiheessa irtiotto ja heittäytyä maailman tuuliin kuukausiksi tai jopa vuosiksi. Toiset ajattelevat, että nuorena ne pidemmät reissut tulee tehdä, kun se on vielä helppoa. Senkun vain lähtee opiskelijavaihtoon, working holiday -vuodelle, vapaaehtoistöihin tai säästöjen varassa muutamaksi kuukaudeksi seikkailemaan. Näistä se matkakuume kuitenkin usein vain pahenee, ei suinkaan helpotu. Ja kun maailma kutsuu seikkailemaan, se ei katso ikää, keinot vain vaihtelevat eri vaiheissa elämää.

Aina löytyy myös niitä spontaaneja hurjapäitä, jotka vain ottavat ja lähtevät, ilman sen kummempaa valmistelua. Reppu selkään, ehkä pari tonnia rahaa taskuun. “Hasta la vista” ja tennarit kohti tuntematonta.

Suurin osa kuitenkin mielellään suunnittelee ja valmistelee lähtöä vähän huolellisemmin. Tässä artikkelissa käyn läpi neljä tapaa mahdollistaa pidemmän kaavan reissailu etenkin taloudellisesti niin, että paluu siintää aikaisintaan jossain kuukausien päässä. Minkä ratkaisun seuraavista sinä valitsisit?

× Lukuvinkki: 9 x ilmainen majoitus maailmalla ×

irtiotto
Onko mitään parempaa kuin suunnitella reissua, josta ei ole kiire kotiin?

Miten mahdollistaa pitkä matka ja irtiotto?

Keino 1. Hyödynnä irtiottoa varten töistä saatavat vapaat

Jos olet vakituisissa palkkatöissä kannattaa lähteä liikkeelle tästä vaihtoehdosta. Perinteisesti reissailuun on käytetty vuorotteluvapaata. Tosin nykyisin pitää olla 20 vuotta työhistoriaa, ennen kuin vuorotteluun voi hakeutua. Vuorotteluvapaa on kuitenkin siitä hyvä, että jos ehdot täyttyvät, saatavan vuorottelukorvauksen turvin voi reissata edullisissa maissa jopa kokonaan ilman säästöjä.

Opintovapaa on toinen mahdollisuus, jota moni hyödyntää myös reissaamiseen. Jos opinnot ovat nykytapaan pääosin etä- tai verkko-opintoja, tai vaikka lopputyön kirjoittamista, ei mikään estä suorittamasta opintoja sademetsän viidakkomökistä tai palmurannan terassitoimistoltasi käsin. Kunhan vain netti on käytössä. Opintovapaalla voi anoa koulutustukea, joka vastaa sitä ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa.

Muu palkaton vapaa, kuten virkavapaa on sitten työntekijän ja työnantajan välinen neuvottelukysymys. Joustava työnantaja päästää työntekijän latailemaan akkuja maailmalle yhteisesti sovitun suunnitelman mukaan. Maailmalle halajava työntekijä taas puolestaan esittelee suunnitelman työtehtävien hoitumisesta poissaolonsa aikana ja näin parantaa mahdollisuuksiaan vapaan saamiseen.

Aivan totaalista seikkailuun heittäytymistä nämä väliaikaiset vapaat työelämästä eivät tietenkään tarjoa, mutta jo muutama kuukausi varsin vapaata, heittäytyvää kuljeskelua maailmalla voi olla monelle unelmien täyttymys. Palkatonta poissaoloa varten pitää tietenkin hankkia myös säästöjä. Jo pitämällä kertyneet vuosilomat poissaolon alkuun voi saada 4-6 viikon palkallisen jakson reissun starttaamiseksi ja siihen vielä lomapalkat päälle.

Aina on myös se mahdollisuus, että vapaan aikana hahmottuu jokin uusi suunnitelma tai visio, minkä turvin järjestät seuraavan pitkän reissun. Ja osalle käy niin, että pidempi irtiotto palkkatyöstä varmistaa mielessä kytenyttä ratkaisua irtisanoutumisesta ja jonkun ihan uuden vaiheen aloittamisesta.

Jos reissunälkä sitten tyydyttyy muutaman kuukauden tai vaikka vuoden kestävän matkan aikana, on ehkä mukavakin, että on valmiina tuttu työ jonne palata.

× Lukuvinkki: Seikkailijattaren pakkauslista pidemmälle matkalle ×

Keino 2. Luo itsellesi työ, jota voit tehdä reissun päällä

Mahdollisuudet tehdä paikkariippumatonta työtä lisääntyvät kaiken aikaa. Eikä ole ihme, että yhä useampi tarttuu mahdollisuuteen tehdä töitä läppäriltä käsin, niissä maailmankolkista joissa kulloinkin haluaa oleskella. Nettiinkin alkaa päästä jo kohtuudella miltei kaikkialla maailmassa.

Paikkariippumattoman yrittäjyyden rakentaminen vaatii kuitenkin monesti aikaa, suunnittelua ja vähintääkin hieman alkupääomaa. Osaamisesta ja ammattialasta riippuen, joku pääsee tienaamaan jo ensimmäisinä kuukausina, siinä missä toiset rakentavat yritystään, tuotteitaan ja markkinointiaan kuntoon muutamankin vuoden ajan.

Yhtä kaikille sopivaa reseptiä ei ole. Kannattaa kuitenkin lähteä siitä mitä osaa ja minkä tekemisestä nauttii, ja miettiä millä tavalla tämän tekemisen saa sitten myytävään pakettiin.

Tyypillisimmät tavat työllistää itsensä läppäriyrittäjänä ovat:

  • Osaamisensa ja palveluidensa myynti freelancerina tilaustöinä
  • Oman konseptin & (palvelu)tuotteiden luominen ja myynti
  • Muiden kehittämien tuotteiden ja palveluiden myynti / markkinointi esim. blogin kautta
  • Verkkokaupan rakentaminen ja pyörittäminen etänä
  • Oma blogi

Helpointa tietenkin on jos voi suoriltaan siirtyä tekemään samaa työtä, mitä teki palkkatyössä, mutta nyt vain laskuttaen siitä yrittäjänä. Joskus voi onnistua myymään työtään ostopalveluna entiselle työnantajalleen.

Jos taas lähtee liikkeelle aivan tyhjästä luomaan jotain uutta ilman kontakteja ja asiakkaita, on hyvä olla säästössä rahat mielellään ensimmäisen vuoden elinkustannuksiin.

Läppäriyrittäjyyden alkuvaiheessa voi lähteä liikkeelle kevytyrittäjyydestä ja käyttää jotain laskutuspalvelua töiden laskutukseen, jos ei halua heti perustaa yritystä. Tarvittaessa yritysasiat voi kuitenkin hoitaa suhteellisen näppärästi etänä tien päältä, tai ehkä poiketen kerran – pari vuodessa Suomessa niitä hoitamassa.

Irtiotto ja pitka matka diginomadina.
Yhä useampi tekee töitä paikkariippumattomasti

Keino 3. Säästä, sijoita & realisoi

Jos taas haluaa keskittyä täysin reissuelämyksiin ja vapauteen, ilman pakkoa tehdä työtä tai edes miettien töihinpaluuta, on sekin mahdollista. Valmistautuminen tulee toki aloittaa hyvissä ajoin. Työnteko ja vaivannäkö tapahtuu ennen reissua, jotta sitten maailmalla voi keskittyä pääosin vain nauttimaan.

Yhä enemmän saammekin lukea tarinoita ihmisistä, jotka ovat säästäneet, painaneet ylitöitä, myyneet omaisuutensa, pakanneet repun selkään ja lähteneet määrittelemättömän pituiselle matkalle.

Reissussahan voi selvitä varsin pienilläkin keskimääräisillä kuukausikuluilla. Riippuen toki myös siitä missäpäin maailmaa reissaa. Jos pystyy tekemään reissun aikana toisinaan jotakin vapaaehtoistyötä majoitusta ja ruokaa vastaan, voi pudottaa kuukausibudjetin hyvinkin pieneen.

Ryhdy sinäkin lemmikkivahdiksi!
Vapaaehtoistyo elainten parissa.
Vapaaehtoistyötä voi löytää vaikka löytöeläinten parista

10 000 -12 000 €  on jo summa, jolla pärjää esimerkiksi monissa Aasian maissa ihan mukavasti elellen vuodenkin verran. Varsinkin jos asettuu aina vähän pidemmäksi yhteen kohteeseen. Pariskuntana matkaten budjettiin tulee tietenkin vielä lisää väljyyttä, tai jos voi jakaa majoituskuluja ystävän kanssa.

No miten näitä suurempia summia sitten saa kasaan? Vastaus on, että toimimalla talousasioissaan tavoitteellisesti, hyödyntämällä eri strategioita yhdessä ja priorisoiden tulevaa pitkää reissua arvoasteikollaan niin, että sen vuoksi luopuu ei-välttämättömästä kuluttamisesta ja tavarasta.

Kun reissu ja sen mahdollistama ihana vapaus ovat prioriteettilistan kärkikahinoissa, ei säästäminen enää tunnukaan kurjalta, vaan innostavalta ja motivoivalta. Jämäkkä säästösuunnitelma ja sen noudattaminen on tietenkin kaiken A ja O.

Otetaan esimerkki. Tavoitteena on lähteä pidemmälle, toistaiseksi voimassaolevalle reissulle kolmen vuoden kuluttua. Ja matkakassaan pitäisi saada siihen mennessä 20 000 €. Tämähän tarkoittaa, että keskimäärin säästöön pitäisi saada 555 € / kk.

Mitä keinoja sitten voit käyttää saadaksesi tuon 555 € / kk säästöön?

  • Automaattiset tilisiirrot aina palkkapäivänä suoraan matkasäästötililille tai indeksirahastoon kasvamaan (korkojen / tuoton osuudella voi hyvinkin saada muutaman reissuviikon lisää)
  • Kulutuksesta nipistäminen budjetoimalla ja budjettia seuraamalla
  • Lisätienestit, keikkatyöt, ylityöt
  • Ylimääräisen tavaran & vaatteiden myynti
  • Omaisuuden vuokraaminen (esim. auto, asunto, mökki, harrastusvälineet jne.)
  • Isomman omaisuuden realisointi (esim. auto, mökki, asunto jne.)

Listan keinoja yhdistelemällä saattaa huomata, ettei 555 € / kk nyt ehkä olekaan kovin mahdoton tavoite. Moni työssäkäyvä saattaa pystyä irroittamaan useamman satasen kuukaudessa säästöön jo pelkästään käymällä tarkasti läpi omaa kuukausikulutustaan ja sieltä turhia karsimalla.

20 000 € matkakassalla pystyy hyvin reissailemaan parin vuoden ajan ja pidempäänkin, jos välillä pysähtyy tekemään jotain töitä tai kehittelee toimeentulonlähteitä verkkoon.

Omistusasunnon voi myydä tai vuokrata. Ja kumpikin tapa auttaa matkakassan kerrytyksessä. Seiniin ei kannata kiintyä liikaa, mikäli mielii maailmaa tutkiskelemaan. Asunnossa kiinni oleva varalllisuus on usein irtioton paras mahdollistaja.

Ennen irtiottoa kannattaa miettiä aloittaisiko sijoittaan jollakin itselleen sopivalla tavalla. Asuntosijoittaminen voi olla yksi tapa turvata selustaa ja mahdollista kotiinpaluuta reissujen jälkeen. Tulonhankkimislainat kannattaa hakea silloin, kun on vielä vakituinen työpaikka.

Lukuvinkki: Näin valitset rinkan ja pakkaat järkevästi

Keino 4. Yhdistele irtiottoa mahdollistamaan edellisiä

Kannattaa siis tutkia, mitkä eri keinot olisivat itsellesi mahdollisia ja millaiseen tilanteeseen haluaa reissun jälkeen palata. Edellä kuvatuista keinoista voi räätälöidä itselle ja omaan tilanteeseen sopivan yhdistelmän.

Voit esimerkiksi kerryttää ensin säästöjä vuoden palkatonta vapaata varten. Vuoden aikana reissaat ja seikkailet, mutta samalla pyrit kehittelemään jo jotain uutta toimeentuloa, joka kantaisi kun vapaavuotesi päättyy. Tai ehkä ensimmäisen vuoden jälkeen päätät palata vielä hetkeksi töihin, hankkia lisää säästöjä, miettiä mitä teet asuntosi ja irtaimistosi kanssa ja suuntaat ehkä uudestaan maailmalle.

Hyödyntämällä tästä listasta itsellesi sopivaa tai sopivia vaihtoehtoja, voit päästä siihen hykerryttävään tilanteeseen, että paluulipun sijaan ostatkin vain jatkolippuja aina uuteen maahan tai asetut johonkin mieleiseesi maahan / kohteeseen asumaan pidemmällä kaavalla. Miten muikealta se sitten tuntuukaan?

Maailmalla ei ikinä tiedä, mitä mahdollisuuksia tulee nurkan takana vastaan

Hyvät suunnitelmat ja laskelmat antavat pohjan heittäytyä pidempäänkin reissuun ja ulkomailla oloon. Siellä saattaa avautua taas uusia mahdollisuuksia, jotka kuljettavat sinua eteenpäin kohti seuraavia käänteitä seikkailussasi.

Jostain on myös pystyttävä lu0pumaan, jotta uusille kokemuksille ja mahdollisuuksille tulee tilaa. Irtipäästäminen jostain ajatustavasta, kulutustottumuksesta tai vaikka säännöllisestä tilipussista on yleensä välttämätön osa prosessia. Saadakseen uuden vaiheen elämäänsä ei kuulukaan pitää kaikesta vanhasta kynsin hampain kiinni.

5. Ryhdy talovahdiksi

Tämä vaihtoehto on enemmänkin oleellinen siinä vaiheessa, kun etsii tapaa viipyillä jossakin pidempään – ilmaiseksi. Ehkä sinusta voisi tulla talovahti? Tutustu suositukseemme täällä ja kaikkiin hyviin optioihin täällä.


Lukuvinkki: Kaikki ulkomailla asumiseen liittyvät juttumme löytyvät täältä!


Kirjoittaja Rosita Juurinen on diginomadi ja vapaamman elämän sanansaattaja, joka listaa lukuisia tapoja mahdollistaa irtiotto omaan

Matkaopas vapauteen -blogiinsa

Kerro kaverille!

Scroll to Top