Inspiraatiota maailmaa tutkivilta naisilta naisille – tiedostavamman ja kauniimman maailman puolesta!

maailman musiikki

Maailman ääniin: Parasta maailmanmusiikkia

Uudella Maailman ääniin -palstalla viemme teidät maailmanmusiikin äärelle. Ihmisiä ja ihmisääntä rakastava laulaja ja beatboxaaja, Venla, kiertää ahkerasti maailmaa vastikään Emma-palkitun Tuuletar-yhtyeen riveissä. Keikkakiertueiden välissä hän jakaa meille maailmanmusiikin helmiä. Annetaan rytmin viedä mukanaan!

Aziza Brahim – Buscando la paz

Länsi-Saharassa pakolaisleirillä syntynyt Aziza Brahim on tehnyt jo yli 20-vuotisen uran laulajana ja näyttelijänä. Aziza on poliittisesti aktiivinen ja ollut ehdolla mm. Freedom to Create -rauhanpalkinnon saajaksi. Vuonna 2015 *WOMEX-tapahtumassa esiintynyt Aziza valloitti elegantilla olemuksellaan ja sielukkaalla äänellään. Myös naisen takana vaikuttava espanjalais-malilainen bändi vei täysin jalat alta.

Eivør – Trøllabundin

Färsaarelainen Eivør Pálsdøttir vei sydämeni vuosia sitten. Naisen persoonallinen ääni taipuu mihin tahansa ja hänen innovatiivinen otteensa musiikin tekemiseen kuuluu hänen jokaisella albumillaan. ”Trøllabundin” on maaginen kappale, josta löytyy myös vangitseva YouTube-video.

Djavan – Sina

Brasilialainen Djavan tekee musiikkia, jossa kuuluu etelä-amerikkalainen elämänilo ja aito elämänkokemus. Köyhistä oloista ponnistanut Djavan on kuulunut Brasilian suosituimpiin laulajiin jo kolme vuosikymmentä. ”Sina” on täydellinen biisi hetkiin, jolloin maailmasta haluaa löytää kauneutta ja optimismia.

Kanta dAb dAb – Panchakarma

Kenttätyömatka Nepaliin alkuvuodesta avasi silmäni uudelle maailmalle ja uudelle musiikille. Nepalin ihmiset ja kulttuuri veivät sydämeni totaalisesti. Kanta dAb dAb on suosittu katmandulainen fuusioyhtye, jonka musiikissa yhdistyvät sitarin mielenkiintoinen soundi ja progressiivinen drum’n’bass iloittelu.

Okra Playground – Kun mun kultani tulisi

Suomen kansanmusiikki-kenttä kukoistaa. Tästä hyvä esimerkki on kuusihenkinen Okra Playground-yhtye, jonka kiitelty ”Turmio”-albumi on täydellinen yhdistelmä perinnesoittimia, vahvoja lauluääniä ja elektronisia rytmejä ja efektejä. ”Kun mun kultani tulisi” menee niin syvälle ihon alle, että sen vaikutus jää päälle pitkäksi aikaa.

Sainkho Namtchylak – Erge Chokka To

Tuvalainen Sainkho on äänitaiteilija vailla vertaa. Kurkkulaulua, huiluääniä ja kaikkea tältä väliltä äänellään tuottava laulaja on tehnyt pitkän uran ja yhdistää ennakkoluulottomasti ja aktiivisesti eri musiikkityylejä. ”Erge Chokka To” on juuri niin erikoinen ja erinomainen kappale kuin on itse artistikin.

Valkyrian Allstars – Spelemannen

Norjalainen Valkyrian (ent. Valkyrian Allstars) yhdistää norjalaista perinnemusiikin estetiikkaa progressiiviseen bändisoundiin. Hiljattain Ruotsissa samoilla festivaaleilla kanssani esiintynyt yhtye valloitti anteeksipyytelemättömällä ja karismaattisella esiintymisellään. ”Spelemannen” kestää kymmeniä kuuntelukertoja ja saa tanssijalan tamppaamaan.

Blick Bassy – Ndjé Yèm

Kamerunilainen Blick Bassy valloitti sydämeni Aziza Brahimin tavoin vuoden 2015 WOMEX-tapahtumassa Budapestissa. Intiimi konsertti keskellä päivää teki syvän vaikutuksen ja mieleeni jäi artistin lausahdus: ”Music is the link to our roots”. ”Ndjé Yèm” on uskomattoman kaunis kappale, joka jäi konsertin jälkeen soimaan korviini ja sydämeeni viikkokausiksi.

Throes + The Shine – Guerreros

Angolalais-portugalilainen Throes + The Shine yhdistää musiikissaan kuduroa, rockia ja elektroa. Syksyllä 2016 WOMEX-tapahtumassa Espanjassa esiintynyt yhtye järjesti yleisölle bileet, jossa totisesti pääsi tanssimaan kaikki negatiiviset energiat ja ajatukset ulos. ”Guerreros” on hyvän mielen bilemusaa parhaimmillaan.

Eamon Doorley/ Julie Fowlis/ Ross Martin/ Muireann Nic Amhlaoibh – Pe in Eirinn I

Irlantilaisella kansanmusiikilla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Julie Fowlisin iirin kielellä laulama ”Pe in Eirinn I” on niin kaunis, että vietin aikoinani monta päivää internetin keskustelupalstoillla löytääkseni natiivin henkilön, joka auttaisi minua laulamaan ja lausumaan tekstin mahdollisimman autenttisesti. ”Pe in Eirinn I” tarkoittaa vapaasti käännettynä ”Whoever in Ireland, she might be”.

Kuuntele listattujen biisien soittolista täältä!

*Mikä WOMEX?

Maailmanmusiikin ja kansanmusiikin ammattilaisten tärkein kansainvälinen vuosittain järjestettävä messutapahtuma ja showcase-festivaali. Tapahtuman ytimessä ovat ammattilaismessut, jossa maailmanmusiikkikentän myyjät, ostajat ja mediavaikuttajat tapaavat. Tapahtuma kokoaa yhteen vuosittain tuhansia ammattilaisvierasta liki sadasta eri maasta.

WOMEX-messujen toinen tärkeä elementti on korkeatasoinen ja erittäin kilpailtu showcase-festivaali, johon valitaan tiukan seulan kautta joka vuosi noin 60 yhtyettä tai artistia ympäri maailman. Verkostoitumisen ja konserttien lisäksi ohjelmassa on myös mm. elokuvia, luentoja ja paneelikeskusteluja. Suomen showcase-artisteja ovat olleet mm. Okra Playground, Ilkka Heinonen Trio, Jaakko Laitinen & Väärä raha ja Antti Paalanen.

Ihmisiä ja ihmisääntä rakastava laulaja ja beatboxaaja kiertää ahkerasti maailmaa vastikään Emma-palkitun Tuuletar-yhtyeen riveissä. Sibelius-Akatemian kansainvälisessä Global Music –koulutusohjelmassa opintojaan viimeistelevän tuuliviirin sydän sykkii monikulttuuriselle taidemaailmalle, yhteisöllisyydelle ja innovatiivisille musiikkiprojekteille. Nauttii yhtä lailla Katmandun hälinästä kuin Norjan vuoristokylistäkin ja on kotonaan kaikkialla, mistä löytyy hyvää seuraa ja hyvää musiikkia.

Palaa Alkuun