Markus pyöräilee Uuteen-Seelantiin

by

Polkupyörämatkailu ulkomaille on lisääntynyt, mutta Markus Kauhasen polkupyörällä maapallon toiselle puolen Uuteen-Seelantiin -projekti kuulostaa aivan omassa kategoriassaan olevalta seikkailulta. Muutama tuhat euroa taskussa tämä huimapää pisti opinnot tauolle ja lähti parin vuoden fillariretkelle Suomesta kohti Uutta-Seelantia, läpi maiden, joihin moni ei edes kuvittele matkustavansa. 

Voi vain yrittää käsittää, miten tällainen extreme-matka haastaa niin fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja sekä asenteen lujuutta. Tai millaiset unohtumattomat kokemukset ja elämykset se vastapainoksi tarjoaa. Kuukauden seikkailija -haastattelussa saat tutustua Markukseen ja kuulla lisää hänen matkastaan sekä ajatuksistaan. 

1. Kuka olet?

Olen Markus Kauhanen, 26-vuotias työtön kulkuri.

Opiskelin ensihoitoa, mutta en ollut tyytyväinen opetuksen laatuun. Vuosi huonolaatuista opetusta sai minut irtisanomaan opiskeluoikeuteni. Seuraaviin pääsykokeisiin oli kuusi kuukautta aikaa ja päätin matkustaa tuon ajan polkupyörällä Euroopassa. Kahden kuukauden matkustamisen jälkeen tapasin englantilaispyöräilijän, joka kertoi olevansa matkalla Uuteen-Seelantiin. “Pitäisikö minunkin?”, ajattelin. Loppu on historiaa…
 

2. Missä olet ja minne matka? 

Olen tällä hetkellä eteläisessä Thaimaassa saarella nimeltä Koh Lanta. Suuntaan täältä Malesiaan, Singaporeen, Indonesiaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin ja toivoakseni saavun Uuteen-Seelantiin noin seitsemän kuukauden päästä.
 
Markus Kauhanen

3. Minkälainen matkailija olet? 

Kuten yllä kirjoitin, teen matkaa polkupyörällä. Liikun hitaasti, yritän välttää isoja teitä ja turistikohteita. Olen kuin kotonani tyhjillä aavikoilla, korkeilla vuorilla ja kylissä, joissa ei ennen ole nähty turisteja. Nautin suunnattomasti roihuavista auringonlaskuista tyhjällä aavikolla, syvänsinisestä taivaasta korkeilla vuorilla, hiekan rohinasta renkaiden alla pienillä, rauhallisilla teillä ja telttailusta joen liplatusta kuunnellessa.
 
Sanoisin olevani matkailijana itsenäinen, sillä matkustaminen polkupyörällä antaan vapauden saapua ja lähteä miten lystään ja kulkea itse valitsemaani reittiä. Yritän matkallani löytää jotain sellaista, mitä ei opaskirjoista löydy: paikkoja, joissa turisteja harvemmin näkee, jotain missä pääsee näkemään paikallisten normaalia arkea.
 

4. Onnelliseksi minut tekee… 

Onnelliseksi minut tekee ihmisten ystävällisyys. Ilman ihmisten apua en olisi voinut kuvitellakaan vieväni tätä matkaani päätökseen.

Tehdessäni päätöstä pyörämatkani pidentämisestä Uuteen-Seelantiin minulla ei ollut tarpeeksi rahaa sinne päästäkseni. Aloin kirjoittamaan blogia ja etsimään sponsoreita. Oli surullista huomata, että olen parempi pyöräilijä, kuin kirjailija. Yksikään yritys ei lähtenyt tukemaan matkaani ja olin vähällä luovuttaa epäonnistumisen pelossa.

Päätin kuitenkin antaa kaikkeni ja mennä niin pitkälle, kuin pääsen. Erään kaverini vinkistä lisäsin nettisivuilleni donate-painikkeen ja suureksi yllätyksekseni tuttavat ja aivan tuntemattomatkin alkoivat tukea kaurapuuro-pussinuudeli-teltta-linjalla toimivaa penninvenytysprojektiani.

Rahanpuutteessa en voinut kuvitellakaan nukkuvani hotelleissa. Usein ihmiset ovat kutsuneet minut koteihinsa aivan pyytämättä, tarjonneet ruokaa ja mahdollisuuden pyykätä, korjanneet pyörääni ilmaiseksi (se murheenkryyni on aina hajalla) ja sponsoroineet jopa uusia varusteita.

 Ylittäessäni aavikkoa Kiinassa aavikkomyrsky teki tuhojaan ja turmeli telttani. Oli tammikuu, yölämpötilat -15c ja 1700 kilometriä autiomaata oli edessäni. En olisi selvinnyt hengissä aavikolta, jos ihmiset eivät olisi niin usein päästäneet nukkumaan ravintoloihin, juna-asemalle ja koteihinsa. Tarkoitukseni oli ostaa Xi’anista uusi teltta, mutta jollain keinoin sana oli kulkenut edellä. Paikalliset sponsoroivat minulle uuden teltan, ostivat uuden talvitakin ja kasapäin ruokaa.

Olen matkallani kokenut uskomatonta vieraanvaraisuutta, anteliaisuutta, hyväntahtoisuutta ja auttamisen halua. En koskaan pysty maksamaan sitä apua takaisin, mitä olen osakseni saanut, mutta se on muuttanut omaa suhtautumistani apua tarvitseviin ihmisiin. Auttamisesta tulee hyvä ja kiitollinen mieli, oli sitten auttajana tai sen kohteena.

Minut tekee onnelliseksi se, että tässä maailmassa on vielä niin paljon hyvyyttä jäljellä. Eikä se lopu jakamalla, päinvastoin.

polkupyörämatkailu

5. Minua harmittaa, että… 

Minua harmittaa, että turhan usein vaikeuksien kohdalla haaveilen helpommista päivistä. Minua harmittaa, että hetkessä eläminen on minulle usein niin vaikeaa. Minua harmittaa, että niin usein kiirehdin aivan turhaan malttamatta pysähtyä, stressaan raha-asioista tai blogipostauksista tai muista aivan turhista asioista.
 
Katsoessani tätä matkaa taaksepäin olen kuitenkin huomannut, kuinka kaikki palaset loksahtelevat lopulta paikalleen kuin itsestään, usein mitä ihmeellisimmällä tavalla muodostuen kauniiksi tarinaksi. Kaikilla niillä huolilla ja murheilla on ollut oma tehtävänsä, sillä ne ovat kasvattaneet ja opettaneet, mikä minulle on ja mikä ei ole tärkeää tässä maailmassa.
 
Ja niin kauan kuin minulla on tuntematon tie ajettavaksi, määränpää saavutettavaksi, vaikeuksia voitettavaksi, kiehtovia paikkoja tutkittavaksi ja ystävällisiä ihmisiä tavattavaksi, ajattelen ettei ole kylliksi syytä harmitella.                                       

No ehkä minua harmittaa se, etten ole laskenut kuinka monta pussinuudelia olen matkallani syönyt…

6. Parasta maailmassa on…

Omien rajojen ylittäminen. Olen usein kuullut, että “minusta ei olisi tuohon”.
 
Lähtiessäni matkalle en ollut koskaan matkustanut pyörällä. Tämä oli ensimmäinen pyöräni enkä tiennyt edes miten puhjennut kumi paikataan. Minulla ei ollut rahaa matkani pidentämiseen enkä osannut kirjoittaa blogia, sillä en ollut koskaan kirjoittanut. En ollut edes hyvässä fyysisessä kunnossa. Ollessani Turkissa joku mainitsi Kiinan muuttaneen viisumikäytäntöjä, viisumin saaminen kotimaan ulkopuolelta ei ollut enää mahdollista. En koskaan uskonut voivani viedä päähänpistoani päätökseen. Kahdesti olen ollut vähällä luovuttaa ja tulla kotiin. Olin varma epäonnistumisestani, varma siitä, että joko minulta loppuvat rahat, en saa viisumeita tai luovutan.
 
Kun sitten hiljalleen aloin huomata, että minähän onistun, ymmärsin että kyse oli vain periksiantamattomuudesta. Meissä kaikissa on potentiaalia enemmän, kuin uskommekaan. Kuka tahansa pystyisi samaan, jos vain haluaisi. Varmasti useimmat eivät halua ja se on ihan ok, mutta se on eri asia, kuin, ettei pysty.
 
Eräs armenialainen kirjoitti matkapäiväkirjaani “Never allow yourself to doubt your abilities, because if you say that you can not do something, you will be absolutely right, just as if you said that you can do it.” Vapaa suomennos: Älä koskaan anna itsesi epäillä kykyjäsi, sillä jos sanot, että et voi tehdä jotain, olet täysin oikeassa, aivan kuin jos sanoisit, että voit tehdä sen.

polkupyörämatkailu

7. Milloin ja miten matkakärpänen puraisi? 

Matkakärpänen puraisi ensimmäisen kerran isoveljeni lähtiessä Australiaan reppureissaamaan vain menolipulla muutama sata euroa rahaa taskussa ja ilman kielitaitoa. Ihailin hänen seikkailujaan ja lähdin itsekin Ausseihin muutamaksi kuukaudeksi vuoden 2015 alussa. Palasin sieltä Suomeen opiskelemaan, mutta siitä lähtien olen haaveillut maailmanympärimatkasta. Keskeytettyäni opinnot minulla olikin mahdollisuus matkustaa hetken ja niin kompastuin tähän mahdollisuuteen.
 

8. En koskaan matkusta ilman… 

En koskaan matkusta ilman matkapäiväkirjaa. Sen lukeminen on aina tunteita nostattavaa, nostalgista ja tarjoaa mahdollisuuden elää seikkailuni uudestaan ja uudestaan.
 

9. Mitä matkailu on opettanut?

Matkailu on opettanut olemaan huolehtimatta liikaa pikkuasioista.
 
Lähtiessäni matkalleni olin hyvin suunnitteleva ja ennakkoon kaikkeen valmistautuva stressaaja, lentokentällä puoli päivää ennen lentoa ihan vain siltä varalta, jos lento sattuisikin lähtemään etuajassa. Tällä tyylillä matkustaessani olen oppinut, etten yksinkertaisesti voi varautua kaikkeen, mutta ratkaisu löytyy aina, kun vain luotan siihen.
 
En voinut varautua Kiinan muuttavan viisumikäytäntöjä. Ovet paukahtivat kiinni ympärilläni ja ainoa reitti määränpäähäni oli tukossa. Edes Suomesta ei saanut riittävän pitkää viisumia, sillä 7000 kilometrin polkemiseen tarvitsin ainakin kolme kuukautta. Minulla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa, kuin lentää Suomeen viisumia hakemaan ja toivoa parasta. Kuka olisi uskonut, että vain kaksi päivää ennen lentoani tapaisin kiinalaisen, jonka kirjoittamalla kutsukirjeellä sain 90 päivän viisumin.
 
Eräs minut majoittanut henkilö antoi minulle kaksi neuvoa:
 
1. Älä stressaa pikkuasioista
2. Kaikki asiat ovat pikkuasioita
 
polkupyörämatkailu
 

10. TOP 3 – suosikkikohteeni

On hankala nimetä yhtäkään paikkaa ylitse muiden, sillä jokaisessa maassa olen löytänyt jotain uutta, jotain erilaista, jotain kiehtovaa. Jokainen maa on antanut jotain, eikä niitä voi verrata keskenään. Mutta jos on pakko:
 
1. Iran. Missään muualla en ole kohdannut yhtä ystävällisiä ihmisiä. Iran on myös todella kaunis ja kulttuuri on todella kiehtova, rikas ja vanha.
 
2. Turkmenistan. Puoleksi siksi, koska maa on niin suljettu ja transit-viisumin saaminen on täysin arpapeliä ja siksi koin Turkmenistanin kiehtovana, mysteerisenä ja ainutlaatuisena. Lisäksi tykkään viettää aikaa yksin, etenkin, kun on tilaa ympärillä. Rakastin tyhjää aavikkoa ylitse kaiken liekehtivine auringonlaskuineen. Autenttinen kokemus.
 
3. Tadjikistan. Pamir Highway (maailman toiseksi korkein moottoritie) on tähän astisten pyöräilykohteiden helmi. Kuin ajaisi maailman katolla. Asutusta ja liikennettä on todella vähän ja sininen taivas vuorten keskellä on niin kaunis. Siellä mieli lepää.
 
polkupyörämatkailu
 
Kiitos Markus tästä ajatuksia herättäneestä haastattelusta ja elämyksellisiä kilometrejä kohti Uutta-Seelantia!
 
Markuksen seikkailuntäyteistä matkaa voit seurata hänen blogistaan.
 

 
Tutustu myös muihin bongaamiimme seikkailijamiehiin täällä!

Uuden-Seelannin matkaoppaat* pokkareina ja e-kirjoina löydät Adlibriksestä.

*affiliate – mainoslinkki

Täyspäiväinen reissunainen, bloggaaja ja yrittäjä, joka vaihtoi oravanpyörän maailmanpyörään muutama vuosi sitten. Poikkeilee Suomessa lähinnä kesäisin. Tavoitteena opastaa muitakin luomaan matkailevaa elämäntyyliä sekä vapautta elämään talousviisailla ratkaisuilla ja uskaltajan mentaliteetillä. Reissutyyliltään ”slowtraveler”, joka nauttii etenkin vehreistä trooppisista ympäristöistä ja sympaattisista, vähän hippimäisistä pikkupaikoista. Pääasialliset reissu- ja elinympäristöt: Kaakkois-Aasia ja Australia.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.