Katja Vaulio rannalla.

Matkailu on muuttanut minua enemmän kuin mikään muu – siksi minä pyrin muuttamaan matkailua

Freelancer-toimittaja, kirjailija, vastuullisen matkailun kouluttaja ja ympäristöasiantuntija Katja Vaulio kertoo suhteestaan matkailuun.

Matkailu ei ole ehkä ollut ihan kovin hyvässä huudossa lähivuosina. Somessa näkyy paljon keskusteluja lentämistä vastaan, sekä pelkän kotimaan matkailun puolesta. Se on tietenkin hyvä asia. Myös liikamatkailu on nostettu lehdissä esiin, niin kuin on syytäkin. Olenkin joutunut aika paljon pohtimaan omaa suhdettani matkailuun. Minulle on entistä selvemmin kirkastunut se, miten merkittävä asia nimenomaan ulkomaan matkailu elämässäni on ollut ja on yhä.

Matkailen toki kotimaassakin ja oikeastaan tunnen Suomea keskivertokansalaista paremmin. Mikään ei kuitenkaan korvaa minulle maailmaa, joka meidän rajojemme ulkopuolella aukeaa. Ajatelkaa hetki meidän ihmeellistä planeettaamme – miten monia kulttuureja, kieliä, erilaisia ilmastoja ja luontotyyppejä sieltä löytyykään. Kotimaa tarjoaa lopulta vain yhden maan antia. Kaipuu toisaalle on jossain syvällä minussa; halu nähdä, miten muut elävät, miten moninaisia valintoja voi tehdä. Yhteiskunnan voi rakentaa niin monella tavalla, eikä meidän tapamme ole suinkaan kaikessa se paras.

katja vaulio ja matkailu on muuttanut minua.

× Lukuvinkki: Massaturismi ja sen haasteet ×

Opettaako matkailu, niin kuin kliseisesti sanotaan?

En voi väittää, että matkailu opettaa ja avartaa, sillä olen kyllä tavannut ihmisiä, joille se ei ole tehnyt niin. Voit pysyä rasistina ja umpimielisenä, vaikka matkustaisitkin. Mutta minua matkailu on opettanut enemmän kuin mikään, erityisesti yksin matkustaminen. Ulkomailla vietetyt kuukaudet, erimaalaiset ystävät, tilanteet, joita ei voi kontrolloida – kaikki se on tehnyt minusta minut. Kotimaassa elämää voi vielä jollain mittapuulla hallita, tai ainakin kuvitella hallitsevansa. Mutta kun lähtee toisaalle, on pakko opetella päästämään irti. Mitä kauemmas menee, sitä yllättävämpiin tilanteisiin päätyy. En tiedä mitään sen ihanampaa. Matkustaminen on tehnyt minusta avarakatseisemman, uteliaamman ja rohkeamman. Selviydyn yksin missä tahansa ja osaan myös pyytää apua tuntemattomilta.

katja vaulio

Mertensuojelua ja vastuullista matkailua

Mutta on jotain vieläkin isompaa: matkailu on saanut minut yhä aktiivisemmin puolustamaan luontoamme, haluamaan minut tekemään muutoksia sen puolesta. Tiedän, on ristiriitaista, että siitä huolimatta lennän. Se on valinta, jonka teen. Sitten on toisiakin valintoja, halu työskennellä ympäristöasioiden puolesta. Tällä hetkellä haaveilen erityisesti merten suojelusta, ja minulla on jo hieman suunnitelmia sitä koskien. Loppuvuodesta aloitan mertensuojeluun keskittyvän podcastin. Onneksi saan myös kirjoittaa jo mertensuojelusta, sekä vastuullisesta matkailusta, toimiessani osa-aikaisena yrittäjänä. Pidän myös koulutuksia vastuullisesta matkailusta ja matkailun muutoksesta. Sillä siihen minä uskon ja sen puolesta työskentelen – muutoksen.

katja vaulio ja vastuullinen matkailu.

× Lukuvinkki: Meret ovat ahdingossa, mitä voit tehdä? ×

Luonto ei tarvitse ihmistä mihinkään muuhun kuin puolustamaan sitä. Matkaillessa olen lähivuosina ollut erityisen kiinnostunut siitä, miten vastuullisuusasiat on kussakin maassa hoidettu – vai onko ollenkaan. Seuraavaksi minulta onkin tulossa artikkeli Norjan vastuullisesta matkailusta Matka-lehteen. Kirjani Hidasta matkaa julkaistiin 2021. Siinä kokosin oikeastaan yhteen sen, mitä matkaillessa olin siihen mennessä oppinut. Minulla oppiminen kytkeytyy hyvin vahvasti rakkauteen. Rakastan matkustamista joka solullani, sydämeni pohjasta. Maailmassa parasta on se kutkuttava tunne, kun olen menossa johonkin tuntemattomaan, tai no, joskus johonkin tuttuunkin. Sillä Kreikkaan palaan aina. Joka tapauksessa vierauden tuntu, erilaiset tuoksut, maut ja värit, uudet ihmiset – se kaikki saa sieluni laulamaan. Tavallaan on myös sanottava, että maailman ympäristöongelmat saavat sydämeni laulamaan, mutta eri tavalla, surullisia haikuja. Ne herättävät minussa raivoa, surua ja pelkoa. Mutta ennen kaikkea toimimisen vimman. Haluan aikaansaada muutoksen, en vain tyytyä voivottelemaan.

Katja vaulio suuren viidakkopuun alla.

Matkailu on opettanut minulle ennen kaikkea sen, että haluan pelastaa tätä planeettaa. Rakastan matkailua henkilökohtaisella tavalla, elämäni suurimpana ihmeiden tuojana, mutta myös laajemmin. Matkailun ansiosta olen oppinut ymmärtämään maailmaa. Olen luonnon puolella. Haluan tehdä globaalisti työtä sen puolesta, suojella meriä, vähentää jo tehtyjä huonoja ratkaisuja. Haluan myös puhua matkailun muutoksen puolesta positiivisella tavalla. Hyviä esimerkkejä kyllä löytyy jo nyt – kerron niistä mielelläni!

Kirjoittaja: Katja Vaulio

Kerro kaverille!

Scroll to Top